Hetken hengähdys Långvikissa

Kotimaanmatkailu
November 19, 2017

Yhteistyössä Långvik.

Jos aivan normaalina loppuviikon aamuna työpaikalla saa kuulla näyttävänsä vielä tavallistakin pirteämmältä, voi olla varma siitä, että edellisenä päivänä on tapahtunut ihmeitä. Varsinkin, kun on raskausviikolla 32 ja viimeisen parin vuoden aikana kokonaiset yöunet ovat olleet laskettavissa yhden käden sormilla. Mutta sellaisen muodonmuutoksen sai aikaan Långvik!

Saavuin suoraan työpaikaltani eräänä torstai-iltapäivänä pitkästä aikaan Långvikiin. Edellisen kerran olin ollut siellä viettämässä PING Helsinkiä keväällä 2016, mutta tuolloin en ollut voinut jäädä yöksi. Kirjauduinkin nyt sisään hotelliin todella innoissani sillä tiesin, että tällä reissulla pääsisin testaamaan myös Långvikin spa-alueen – ja nukkumaan yön mahdollisesti täysin ilman herätyksiä! Viime kuukausien elämänvaihe raskausmahan ja alle parivuotiaan, poskihampaita öisin kasvattelevan taaperon kanssa on nimittäin pitänyt huolta, ettei unta ole tullut nautittua ihan suositusten mukaista kahdeksaa tuntia yössä.

Luonnonkosmetiikan hemmotteluhoito

Sviitissämme minua olivat vastassa jo muut ihanat mamat, Gia, Martina ja Sari, jotka vetivät siellä jo innostuneina kylpytakkeja niskaan. Olimme lähdössä kaikki testaamaan Långvikin Spa-osaston vartalohoitotarjontaa. Kahdelle meistä oli varattu Mother to be -hoidot ja kahdelle Sacred Nature Face & Body -hoidot. Itse pääsin testaamaan jälkimmäistä, ecocert-sertifioidulla luonnonkosmetiikalla tehtävää kasvojen ja vartalon yhdistelmähoitoa, joka on turvallinen tehdä myös raskauden aikana.

Hoito eteni siten, että ensin vartalolle tehtiin kuorinta ja sitten öljyllä kevyt hieronta. Koska raskauden takia en olisi pystynyt makoilemaan selälläni koko reilun tunnin kestävää hoitoa, oli tosi kiva, että vartalonkuorinnan jälkeen täytyi nousta käväisemään suihkussa. Kuorinnan jälkeen kosmetologi teki hieronnan öljyllä. Viilenneiden ilmojen kuivattama nahkani imaisi ihanat öljyt syvälle tehden ihostani lähes yhtä pehmoisen kuin vastasyntyneen vauvan posken. Vartalohoidon lisäksi settiin kuului vielä kasvojen puhdistus meikistä, kuorinta, naamio ja hieronta. Tuotteet tuoksuivat aivan ihanilta, ja olo hoidon jälkeen lämpötuolille läpsytellessäni oli suorastaan euforinen. Samanlaisen rentouden vallassa sädehti myös Martina, joka oli käynyt testaamassa samaan aikaan Mother to be -hoidon.

Viiden tähden seura – ja illallinen

Makoiltuamme ensin hetken viihtyisässä tilassa lämmitetyillä tuoleilla teetä ja puolukkamehua siemaillen, kävimme Martinan kanssa kurkkaamassa itse allasosastoa ja erikoissaunoja. Koska olimme juuri saaneet ihoillemme ihanat syväkosteuttavat öljyt, emme viitsineet mennä altaisiin lillumaan tai saunomaan, vaan päädyimme sen sijaan sviittiimme makoilemaan sohvalle ja juttelemaan niitä näitä – raskaudesta lieveilmiöineen, pikkulapsiarjesta, odotuksista ja ajatuksista lähitulevaisuuden suhteen. Sillä aikaa Gia ja Sari kävivät omissa hoidoissaan.

Tuntui virkistävältä päästä tuulettamaan päätään oma kodin ja työpaikan ulkopuolelle pitkästä aikaa, ja päästä vaihtamaan ajatuksia muiden samassa tilassa olevien naisten kanssa. Vertaistuki ja kokemukset ovat kyllä ensiarvoisen tärkeitä tällaisten isojen elämänmuutosten keskellä, eikä niiden arvoa kannata koskaan väheksyä.

Mutta virkistävää oli myös se, että rentoutumisen jälkeen saimme vaappua yhtenä mahakkaana linjamana alakertaan Långvikin erinomaiseen ravintolaan illalliselle, jota ei tarvinnut kokata itse! Meille tarjoiltiin ensin alkoholittomat tyrnidrinkit, jotka vetivät täysin vertoja holillisille serkuilleen. On ihan mahtavaa, että nykyään voi saada mainion drinkin myös alkoholittomana, ja että baarimestarit myös panostavat niiden kehittelemiseen.

Drinkkejä seurasi kolmen ruokalajin Kirkkonummi-menu, jonka alkuruokana nautimme kermaisen salottisipulikeiton, pääruokana hiillostettua siikaa, puikulaperunapyreetä ja karviaismarjaa sekä jälkimakeaksi mustaherukkajuustokakkua kera valkosuklaajäätelön. Koko menu oli aivan suussa sulava ja annokset superkauniita!

Autuas aamu-spa

Illallisen jälkeen vyöryimme yläkertaan onnellisina kunnon yöunista haaveillen. Tuntui mahtavalta saada ummistaa silmänsä ja sujahtaa puhtaisiin valkoisiin lakanoihin ilman, että tarvitsi hoitaa kenenkään muun iltatoimia tai nukuttamista. Kunhan osasi pestä omat hampaansa ja tuikata tulpat korviin – se riitti. Uni tuli salamannopeasti.

Nukuin yön muuten hyvin, mutta ilmastoinnin ansiosta huoneilma oli melkoisen kuiva raskauden jo valmiiksi kuivattamille nenän limakalvoille. Heräsin aamulla nokka tukossa puoli kahdeksan jälkeen. Tiesin, ettei uni enää tulisi, ja koska kaikki muut nukkuivat vielä, päätin laittaa hissukseen kamat kasaan ja lähteä itsekseni nautimaan aamusaunasta ja spa-alueesta. Aavistelin saavani olla aika rauhassa.

Etiäiseni piti kutinsa. Allasalue oli täysin autio aamukahdeksalta, ja sain nautiskella ylhäisessä yksinäisyydessäni porekylvyn rentouttavasta vaikutuksesta huurteisen aamuauringon nousua ikkunoista seuraten. En pistäisi ollenkaan pahakseni, jos aamuni voisivat useamminkin alkaa samoin! Tosin, ehkä niistä sitten menisi viehätys, eikä hetken erityisyyttä osaisi enää niin arvostaa. Toisin kuin nyt. Tuo aamu oli yksi täydellisimmistä pitkään, pitkään aikaan.

Pakko antaa muuten erityissuositukset Långvikin saunaosaston höyrysaunalle. Rakastan tavallista suomalaista saunaa (erityisesti puulämmitteistä sellaista), mutta pidän myös höyrysaunoista. Monissa höyrysaunoissa olen elämäni aikana käynyt, mutta tämä meni heittämällä ykkössijalle! Saunan tuoksu oli juuri täydellisen eukalyptuksinen, ihanan kosteaa höyryä oli runsaasti, eikä ilma ollut liian kuuma. Nenän tukkoisuuskin oli tipotiessään viimeistään saunasta tultuani. Aivan kymmenen pisteen arvoinen kokemus. Tätä ei kannata missata Långvikissa käydessään!

Aamuisen kylpylärentoilun ja saunomisen jälkeen ehdin vielä nautiskella muiden naisten kanssa aamiaisen ennen kuin piti rientää Espooseen toimistolle. Onneksi matkaan ei kulunut pariakymmentä minuuttia pidempään, mikä oli piste iin päälle tämän miniloman suhteen.

Ja miten energisenä palasinkaan töihin! Koko loppupäivän sainkin sitten tosiaan kuunnella punastellen kohteliaisuuksia siitä, miten rentoutuneelta näytin, eli en tainnut todellakaan vain kuvitella Långvikin rentoututtavaa vaikutusta. Kyllä se oli totisinta totta, ja voin suositella vastaavaa kokemusta kaikille sellaisen tarpeessa oleville – olit sitten siunatussa tilassa tai et.

Lämmin kiitos vielä ihanalle minilomaseuralle sekä tietenkin puitteet tarjonneelle Långvikille tästä rentouttavasta yhteistyöstä!

Ultramaraton Sveitsin vuorilla

Eurooppa
November 1, 2017

Viime päivinä minua on vaivannut ikävä vuorille. Polttava kaipuu nähdä majesteettisesti korkeuksiin piirtyvät lumihuiput, hengittää kliseisen raikasta vuoristoilmaa ja antaa mielikuvituksen laukata pitkin ikiaikaisia kivikkoisia rinteitä. Tuntea itsensä pikkiriikkisen mitättömäksi jonkin niin suuren ja mahtavan luonnon oman taideteoksen rinnalla. Sitten minä muistin Veera Biancan taannoisen reissun Sveitsi-kuvia katsellessani, etten ole vielä kertonut teille tästä suomalaisesta sisun voimainkoitoksesta, johon yllytyshullu mieheni kera yhtä kreisin veljeni toissa kesänä osallistui. Ultramaratoniin Sveitsin vuorilla. Ilmeisesti Sveitsin Jungfraulla 4 vuotta aiemmin juostu kymmenisen Ruka-tunturin verran korkeuseroa ei ollut parivaljakolle riittävän kova haaste, sillä nyt lähdettiin tavoittelemaan vielä järjettömämpiä korkeuksia ja matkaakin oli taivallettavana kivikkoisilla kinttupoluilla aika monta kilometriä enemmän.

Maraton juostiin Zermattissa Matterhornin hulppeissa maisemissa. Vaikka lomamatkoja Sveitsiin on viime vuosien aikana tullut tehtyä nopealla laskuopilla parikymmentä, oli tämä itselleni ensimmäinen kerta nähdä “Toblerone-vuori” livenä. Huristelimme vuokra-autollamme Zürichistä pitkin suhteellisen kiemuraisia teitä kohti Zermattia maratonia edeltävänä päivänä. Majoituimme Matterhorn Golf Hotellissa Randa-nimisessä kylässä, joka sijaitsee hieman Zermattin alapuolella. Kahden hengen perushuone aamupalalla maksoi majatalon pehmeissä lakanoissa meidän perheeltä viikonlopuksi 208 frangia. Aamupala oli sveitsiläiseen makuun hieman vaatimaton, mutta riittävä ja palvelu oli tuttuun tapaan todella ystävällistä. Auton sai pysäköidä hotellin parkkipaikalle ilmaiseksi eikä Randan juna-asemalle ollut kuin kilometrin kävelymatka. Ilmainen pysäköinti oli tosi iso plussa, sillä Zermattin kylään ei ole omalla autolla mitään asiaa ja ainut tie alppikylään kolisee kiskoja pitkin.

Heinäkuinen lauantai-aamu valkeni suhteellisen kirkkaana. Edellisen päivän lämpöaallosta ei ollut enää tietoakaan, sillä Randa sijaitsee 1,4 kilometrin korkeudella merenpinnasta. Kevyet toppatakit eivät olleet meille radan varressa värjötteleville tsemppareille yhtään liikaa. Miehet starttasivat hotellilta hyvissä ajoin kohti alempana 1,1 kilometrin korkeudessa St.Niklauksessa olevaa maratonin lähtöpaikkaa. Minä jäin äidin ja pojan kanssa hoitamaan rauhassa aamutoimiamme, sillä tiesimme että miehillä kestäisi startin jälkeen hetki kipitellä starttipaikalta Randaan, joka olisi juoksureitillä n. 10 kilometrin kohdalla.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-2 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-3Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-4Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-5

Lähtöpaikalla ennen starttilaukausta oli mieheni mukaan aistittavissa odottava tunnelma. Juoksijat tuntuivat olevan enemmänkin lähdössä ylittämään reitille itsensä, kuin kilpailemaan toisiaan vastaan. Sarjoja oli kaiken kaikkiaan kolme, jotka kaikki starttasivat samasta paikasta St.Niklauksesta 1085 metrin korkeudesta. Puolimaratonin (21,1 km) maali oli Zermattissa 1620  metrissä, koko maratonin (42,2 km) maali Riffelbergissä 2585 metrin hujakoilla ja ultramaratonin (45,6 km) Gornegratissa 3089 metrissä. Meidän perheen miehet olivat siis ilmoittautuneet tälle jälkimmäiselle matkalle. Muistan ajatelleeni, että haaste on ihan järjetön. Eikö se ihan “tavallinen” vuorimaraton riittäisi? En osaa millään muotoa edes kuvitella miltä tuntuisi jatkaa matkaa maratonin maaliviivalta Riffelbergistä eteenpäin vielä 3,4 kilometrin verran, kun jaloissa painaa jo 1,5 kilometrin verran korkeuseroa ja matkaakin se 42 kilometriä ja rapiat päälle? Tuon viimeisen 3,4 kilometrin aikana korkeuseroa tulisi vielä yli 500 metriä lisää, joten siihen astisesta matkasta väsyneille juoksijoille viimeiset jyrkät kilometrit tulisivat olemaan raastavia. Etenkin, kun ilma alkaa tuolla kolmen kilsan korkeudessa tuntua rasittuneissa keuhkoissa todella paljon ohuemmalta, kuin merenpinnan tasossa.

Näistä lähtökohdista siis odottelimme äitini ja juniorin kanssa jännityksen sekaisin tuntein ensimmäisellä etapilla Randassa. Nähdessämme tutut kasvot leveällä hymyllä varustettuna juoksijoiden joukossa, olin todela helpottunut. So far so good. Ensimmäinen neljäsosa takana ja toistaiseksi kaikki hyvin. Vaihdoimme miesten kanssa nopeat ylävitoset ja hurrasimme heidän jatkaessa matkaansa niin kovaa kuin ikinä pystyimme. Miesten hävittyä horisonttiin taapersimme 1,5 vuotiaan pojan tahtiin Randan juna-asemalle, josta meidän sen päiväinen seikkailumme varsinaisesti alkoi. Päämääränämme oli siirtyä ensin Zermattiin, jossa vaihtaisimme ylös vuorille Gornegratiin menevään junaan. Meillä olisi edessä matkalla kuitenkin vielä yksi stoppi, sillä ennen maaliviivaa halusimme mennä hurraamaan miehille vielä yhdelle välietapille. Seuraavan kerran tapaisimme juoksijat siis 2,2 kilometrin korkeudella Riffelalpissa, jossa matkaa kotimaamme juoksijaedustuksella olisi takana rapiat 39 kilometriä.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-6 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-7

Junamatka Gornegrat Bahnilla oli maisemiltaan eittämättä yksi upeimmista kokemuksista ikinä, mutta junat olivat aivan tupaten täynnä maratonkansaa. Ihmisiä jopa pyörtyili täpötäysissä vaunuissa, etenkin paluumatkalla takaisin alas Zermattiin.  Junamatkailun mukavuutta ei luonnollisesti helpottanut omaa tahtoa uhkuva ja superväsynyt taapero, joka onneksi nukahti kantoreppuun hyvin pian päästyämme perille Riffelalpiin. Odottelimme tienpenkalla eväitämme syöden miesten saapumista. Ohitsemme juoksi uskomattoman kovakuntoisen näköistä porukkaa kaikissa mahdollisissa ikäluokissa. Vanhimmat juoksijat olivat varmasti yli 70-vuotiaita vuoristossa kovan kuntonsa kasvattaneita rautarouvia ja herroja. Tunnelma oli huumaava. Ihmisiä oli kokoontunut radan varteen kannustamaan juoksijoita todella paljon. Lehmänkellot kilkattivat ja “hop hop” huudot kaukuivat vuoren seinämien ympäröimällä hiekkatiellä.

Lopulta metsäisestä rinteestä alkoi vilkkua tuttu suomilippis. Aikaa lähdöstä oli kulunut useita tunteja, sillä välietappi oli tosiaan yli 39 matkakilometrin kohdalla. Miehet olivat edelleen hyvällä fiiliksellä liikenteessä, mutta voin vain yrittää kuvitella miten tyhjiltä reidet ovat tällaisen rypistyksen jälkeen tuntuneet. Eikä todellakaan mikään ihme! Kilometrissä olleelta starttipaikalta oli korkeutta kiivetty reippaasti toisen mokoman verran, mutta pahin koitos olisi silti vielä edessä. Maaliin oli enää 6,6 kilometriä, mutta korkeuseroa tällä matkalla lähes yhtä paljon, kuin koko siihen astisella 39 kilsan puristuksella. Suomalainen sisu tuntuu kokemukseni perusteella olevan jotain sellaista, että periksi ei anneta oli tilanne mikä hyvänsä. Miehet imaisivat energiageelit nopeasti naamaansa ja heilauttivat kättään – nähdään maalissa!

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-8 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-9 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-10 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-11 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-14 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-15 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-16

Jatkoimme äidin ja sopivasti heränneen pojan kanssa matkaamme junalla ylöspäin kohti Gornegratissa sijaisevaa ultramaratonin maaliaa. Maisema muuttui hetkessä kuin taikaiskusta vihreiden havupuiden jäädessä kauas taakse. Lunta alkoi heinäkuisesta ajankohdasta huolimatta näkyä joka puolella ja kylmä viima tunkeutui luihin ja ytimiin. Äiti jäi pojan ja seuraamme junamatkalla liittyneen veljeni perheen kanssa odottelemaan aivan maaliviivan tuntumaan sisätiloihin, kun minä lähdin sovitusti miehiä vastaan valtavan kokoinen Suomen lippu kainalossani. Ilma tuntui ohuelta ja jo kevyt kivikkoisessa maastossa ponnistelu pisti reiteni totaalisesti maitohapoille. Ajatus siitä, että armottomassa vuoristossa pitäisi taivaltaa kokonaisen ultramaratonin verran tuntui yhä konkreettisemmin täysin pähkähullulta. Ehdin tovin aikaa fiilistellä upeita jylhiä vuoria ympärilläni ja hurrata minut ohittaville kilpailijoille, ennen kuin näin tutun parivaljakon lähestyvän kaukaa lumikinoksien keskeltä.

Sieltä he saapuivat. Itsensä ylittäjät naamat leveässä virneessä. Muistan vieläkin sen epäuskon fiiliksen mikä oman mieleni valtasi miesten lähestyessä. Jumalauta – ne ihan oikeasti pystyi siihen! Vaikka en minä sitä ollut epäillyt hetkeäkään.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-17 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-18 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-19Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-20 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-21

Mahdotonta edes miettiä mitä näiden sankareiden päässä liikkui sillä hetkellä, kun he nostivat hyisessä viimassa yli 3 kilometrin korkeudessa ylpeyttä puhkuen Suomen siniristilipun käsivarsilleen ja lähtivät taittamaan viimeistä nousua kohti maaliviivaa. Vaikka olin itse tuoreilla jaloilla liikenteessä, en pysynyt millään miesten vauhdissa loppusuoran lähestyessä, vaan jäin kameroineni kauas taakse. Adrenaliiniryöppy oli miesten ilmeistä päätellen valtava ja väsymys kadonnut kuin taikaiskusta.

Te teitte sen.

Aikaa tästä koitoksesta on kulunut nyt reilu vuosi ja uudet suunnitelmat seuraavasta koitoksesta on kuulemma heitetty ilmoille. Harkinnassa on ollut niin maratoni Kiinan muurilla kuin joku älytön entistä hullumpi matka Sveitsin alpeilla. Aika näyttää mihin tämä parivaljakko seuraavaksi toisensa haastaa. Sen uskallan kuitenkin luvata, että oli haaste mikä tahansa niin minä aion olla jatkossakin kamerani kanssa valmiina.

Uusi arki päiväkodissa alkoi – miten seurata lapsen liikunnan määrää?

Lifestyle
October 15, 2017

Kaupallinen yhteistyö: Reima 

”Sataa sataa lopisee” hyräilee poika aamun käheällä äänellään kainalossani. Pötköttelemme kotimme ullakolla sängyssä ja kuuntelemme kuinka sade rummuttaa peltikattoon unettavalla rytmillään. Perheessämme on koittanut uusi arki pojan aloitettua osapäivähoito syyskuun alussa. Koitamme edelleen nauttia näistä aamun viipyilevistä ensihetkistä kaikessa rauhassa, vaikka arkiaamujen rytmi onkin muuttunut. Lopulta maltamme nousta ylös lämpöisestä peittomajastamme aamutoimien pariin. Pissalle, pukemaan, aamupala, hampaiden pesu ja ulkovaatteet päälle. Kurkkaan ikkunasta vielä varmistuakseni vedenpitävien vaatteiden tarpeellisuudesta ja kuten niin monina aamuina viime aikoina, säänkestävät ulkoiluvermeet välikausikinttaista kurahousuihin ovat enemmän kuin välttämättömät.

Kirjoittelin teille reilu kuukausi takaperin meidän perheen arkiliikunnasta sekä Reima Kidventure #millionhoursofjoy-haastekampanjasta, jonka myötä Reima yhteistyössä Visit Finlandin kanssa haluaa kannustaa kaikkia maailman lapsia liikkumaan miljoona tuntia enemmän. Meidän perheen uuden arjen myötä emme enää itse ulkoile ja liiku lapsen kanssa niin paljon kuin aikaisemmin, sillä poika viettää 6-7 tuntia kolmena tai neljänä päivänä viikossa päiväkodissa. Uusi haasteemme onkin ollut se, miten pystymme varmistumaan siitä, että Suomen virallinen suositus kolmen tunnin aktiivisesta päivittäisestä liikunnasta kutakuinkin täyttyy? Tiedämme, että päiväkodissa ulkoillaan kolmisen tuntia päivässä, mutta aktiivista perheaikaa olisi tosi hyvä löytyä vapaapäivien lisäksi myös iltaisin päiväkodin jälkeen mikäli se vain suinkin on mahdollista.

ReimaGO-sensori avuksi liikuntamäärän seurantaan

Ehkä tärkein oivallus liikuntamäärien leikkimieliseen seuraamiseen oli se, kun otimme käyttöön Reimalta yhteistyön myötä saadun ReimaGO-sensorin. Konsepti on mielestäni loistava. Vähän kahden euron kolikkoa isompi sensori aktivoidaan mobiilisovelluksen avulla, jonka jälkeen se sujautetaan vaikkapa lapsen ulkotakin taskuun. Näin voit seurata lapsen päivän aikana kerryttämää liikuntamäärää kätevästi suoraan matkapuhelimestasi. Sovellusta voi myös käyttää lapsen kanssa yhdessä. Kimpassa sovitut liikuntavoitteet sekä niiden toteutumisen seuraaminen auttaa lasta hahmottamaan, kuinka paljon hän päivässä liikkuu. ReimaGO-sovelluksessa lapsi pääsee liikuntatavoitteen saavutettuaan etenemään seuraavalle etapille leikkimielisessä pelimaailmassa. Kaikki etapit saavutettuaan taso on läpäisty ja lapsi saa tasoon kuuluvan palkinnon, joka voi toki olla myös jotain konkreettista, kuten lupaus yhteisestä leikkipuistoreissusta. Meidän vajaa 3-vuotias ei vielä ole oikein ymmärtänyt sovelluksen ja liikunnan välistä suhdetta, mutta tämän luulisi toimivan hieman isompien lapsien aktivoinnissa oivana apuvälineenä!

Myönnettäköön, että päiväkodin aloituksen myötä emme ole päässeet ihan joka arkipäivä 3 tunnin aktiivisen liikunnan tavoitteeseemme. Toki sensori on ollut käytössä vain ulkoillessa, joten kaikki liikutut tunnit eivät siinä näy. Esimerkiksi viime viikonloppuna perheen miesväki vietti kaksistaan kevyet neljä tuntia sisäleikkipuistossa juosten, kiipeillen, leikkien ja remuten päivän ulkoilun lisäksi. Näiden todella aktiivisten päivien siivittämänä olemme ikään kuin huomaamattamme paikanneet satunnaisilta arkipäiviltä vajaaksi jääneet liikuntaminuutit. Aikomuksemme onkin jatkaa samaan malliin ja seurata liikuntamääriä rennolla otteella enemmänkin viikkotasolla fiiliksen mukaan, sillä perimmäinen tarkoitus minuutin tarkkuudella tapahtuvan seurannan sijasta on tietysti liikunnan tuoma ilo ja hauskanpito yhdessä.

Sopivat varusteet ulkoiluun motivoivat liikkumaan

Suomen vaihtelevan kostea ja talvea kohti viilenevä sää aiheuttaa myös omat haasteensa arkiliikunnalle. Olen huomannut, ettei päiväkotipäivän jälkeen tule kovin herkästi lähdettyä enää ulos, jos vettä tulee taivaan täydeltä. Pieni tai kohtalainen sateen ropina ei kuitenkaan haittaa, kun varustus on oikea. Hyvin istuvat, mukavat ja hengittävät ulkoiluvaatteet ovat omiaan tuomaan lisämotivaatiota syksyiseen ulkoiluun vanhemman lisäksi myös lapselle, kun rapakoissa saa hyppiä ja kosteassa metsässä könytä ilman, että kamppeet kastuu samantien ja olo muuttuu tukalaksi. Ole todennut meillä parhaiten toimivaksi ja pitkäikäisimmäksi komboksi sateen pitävän välikauteen suunnitellun takin ja housut sekä tietysti hanskat ja jalkineet.

Tällä hetkellä meillä on Reimalta päivittäisessä käytössä päiväkotiin vietyjen kurahousujen lisäksi Taag-välikausitakki, Askare-kinttaat ja Pattern-välikausikengät. Pattern-kengät ovat itseasiassa pojalla menossa jo kolmannessa koossa (ja seuraava koko odottelee kenkäkaapissa kevättä), sillä niin paljon kyseisistä popoista olemme tykänneet. Vesi ei tule läpi, ne ovat kevyet jalassa jolloin juokseminen onnistuu yhtä hyvin kuin lenkkareilla, eivät hierrä tai hiosta ja niiden pohjakuviointi on täydellisen pitävä myös metsäretkille. Myös Taag-takkiin ja sen irrotettavaan tikkivuoreen olemme olleet todella tyytyväisiä. Takki istuu hyvin, siinä on riittävän pitkä myös peppua suojaava helma ja reilun kokoinen huppu, mikä on oiva lisäsuoja sateisella säällä. Takki tuntuu olevan aika reilua mitoitusta, sillä muutoin kokoa 98 käyttävälle lapselle koko 92 on tällä hetkellä sopivan reilu, joten plussaa myös pitkäikäisyydestä sekä säänkestävän pinnan viimeistelystä ilman fluorihiilivety-yhdisteitä. Meillä ei ole pojalle ollut käytössä erillisiä kurakinttaita, joten vedenpitävät Askare-kinttaat ovat päässeet tosi toimiin viime viikkojen vesisateessa. Joka kerta sisälle tultaessa olen ihmetellyt litimärkiksi kastuneiden hanskojen vedenpitävyyttä, sillä pojan sormet ovat olleet aina täysin kuivat ja lämpöiset.

Osallistu mukaan #millionhoursofjoy-haasteeseen

Olen kirjannut pojan viime viikkojen liikuntatunteja (se onnistuukin ReimaGO-sovelluksen kautta äärettömän näppärästi!) Reiman Kidventure-sivustolle ja huomasin juuri, että #millionhoursofjoy-haasteessa on hetki sitten täyttynyt 100 000 tuntia liikunnan iloa ympäri maailman! Ihan mahtava juttu. Miljoonaan tuntiin on vielä kuitenkin matkaa jäljellä, joten jatketaan rapakoissa hyppimistä ja liikunnan riemun keräämistä kaikki yhdessä. Käykää siis ihmeessä kirjaamassa teidän lapsenne liikkumat tunnit sivustolle, sillä samalla pääset osallistumaan lukuisten viikkopalkintojen ja huikean Rukan seikkailuloman arvontaan.

Ja kappas. Ulkona paistaa nyt aurinko, joten me tästä lähdemme koko perheen voimin metsäretkelle!

Liikunnan iloa kuomat!