Lisää liikunnan iloa koko perheelle

Lifestyle
September 3, 2017

Kaupallinen yhteistyö: Reima

On tiistaiaamu. Ulkona on harmaan suttuinen keli ja olen lähdössä viemään poikaa 1,5 kilometrin päässä sijaitsevaan kaupungin järjestämään kerhoon. Lapsi on ollut jostain syystä heräämisestään saakka epätavallisen kiukkuinen, eikä millään haluaisi syödä aamupalaa saatika pukea jalkaansa kenkiä taikka ulkoiluhousuja. Tunnen omankin pinnani alkavan kiristyä, kun tunnin kestänyt houkuttelumaratoni ei tuota toivottua lopputulosta, joten joudun laskemaan mielessäni pariinkin otteeseen kymmeneen. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, etten tule saamaan tahtoikäistä taaperoa kanssani autoon siten, että kaikilla säilyisi kutakuinkin hyvä mieli ja olisimme kello yhdeksään mennessä kerhossa. Istun alas, huokaisen ja koitan houkutella itkusilmäistä lasta syliini juttelemaan.

Hän kipuaa nenä valuen polvelleni ja tyynnyttelen pientä kiukkupakkausta puolelta toiselle heijaten ja korvaan kuiskutellen. Hetken halailtuamme ja vedettyäni henkeä koen ahaa-elämyksen. Lasken lapsen takaisin maahan ja nappaan eteisen kaapista käteeni pojan pyöräilykypärän ja kysyn lattialla istuvalta pian 3-vuotiaalta taaperolta:” Mitä jos menisimmekin kerhoon pyörällä? Sinä voit ajaa ja äiti hölkkää vieressä?” Nään kuinka lapsen silmiin syttyvät valot ja tuttu valloittava hymy nousee hänen huulille. “Joo!”  Hän huudahtaa ja hyppää pystyyn heittäen samalla kädet korkealle ilmaan. Pukeminen sujuu vauhdikkaasti ja kohta olemmekin jo ulkona valmiina matkaan. Kostean raikkaassa loppukesän aamussa on helppo hengittää ja varttituntia myöhemmin olemme perillä. Hikisinä ja iloisina aamun pienestä spurtista sekä äiti että poika.

Mitä tästä nimenomaisesta aamusta opinkaan? Sen ettei liikunnan missään nimessä tarvitse olla vain suoritus, jolle on varattu tunti joka iltapäivä klo 17 alkaen. Hektisessä lapsiperheen arjessa sitä tuntiakin voi välillä olla hankala järjestää, joten usein onkin kaikkein helpointa liikkua koko perhe yhdessä. Tällöin sekä lapsi, että aikuinen saavat tarvitsemansa liikuntamäärän päivittäin helpommin täyteen ja mikäs sen mukavampaa, kuin yhdessä ilon kautta tekeminen!

Reima haastaa lapsiperheet liikkumaan

Liikunnan ilosanomaa jakaa myös kotimainen lasten ulkoiluvaatemerkki Reima, joka juuri käynnistyneen kansainvälisen #millionhoursofjoy-haastekamppiksen avulla haluaa yhteistyössä Visit Finlandin kanssa innostaa maailman lapsia liikkumaan miljoona tuntia enemmän. Samalla halutaan tuoda esille Reiman suomalaisia juuria ja nostaa kotimaatamme tapetille kiinnostavana matkailumaana, jossa puhdas ja monimuotoinen luonto mahdollistavat monenlaisen aktiivilomailun.

Tiesitkö muuten, että Suomen virallinen suositus alle kouluikäisen lapsen aktiiviselle liikunnalle on kolme tuntia päivässä? Ensi alkuun asiaa miettiessäni tuntimäärä tuntui yllättävän korkealta, mutta ymmärtäähän sen: leikki ja liikunta on lasten työtä. Ja ihan omakohtaisen kokemuksenkin kautta meidän taloudessa todellakin huomaa (ja kuulee) lapsen turhautumisesta heti, jos vaikkapa tosi kurjan sään tai flunssailun vuoksi ei olla päästy liikkumaan normaaliin aktiiviseen tapaan. Vanhemmat ja perheen arkirutiinit ovatkin avainroolissa tämän liikuntamäärän täyttymisessä ja lapsena opitut liikkumisen tottumukset vaikuttavat usein aikuisuuteen asti. Oiva tapa lisätä lapsiperheen arkiliikuntaa on esimerkiksi taittaa matkat päiväkotiin, harrastuksiin, kerhoon tai kouluun vaikkapa pyöräillen ja harrastaa vapaa-ajalla erilaisia aktiviteetteja monipuolisesti koko perheen voimin.

Meidän perheen liikuntatottumukset

Jos meidän pojalta kysytään hänen suosikkipuuhiaansa, niin vastaus tulee kuin apteekinhyllyltä: potkupyöräily, jalkapalloilu, retkeily ja pihaleikit kavereiden kanssa. Olen näihin päiviin saakka ollut pojan kanssa kotosalla, joten läheiset potkupyöräilymaastot ovat tulleet meille molemmille tutuiksi. Pian starttaava päiväkotiarki tuo varmasti uudenlaista ohjattua aktiivisuutta lapsen päiviin, joten tämä onkin ollut hyvä ja kieltämättä mielenkiintoinen hetki kirjata meidän perheen liikuntamääriä ylös. Olemmeko päässet myös kotihoidossa kolmen tunnin suosituksiin? Pääsääntöisesti kyllä! Niin uskomattomalta kuin tuntimäärä kuulostaakin, olemme parin viikon kirjanpitoni mukaan liikkuneet aktiivisesti 3-5 tuntia joka ikinen päivä. On käyty metsäretkillä, kiipeilty rimpuilutelineissä, tehty tallihommia, pelattu nurmikentällä jalkapalloa ja kellotettu kierrosaikoja pyörällä.

Pakko myöntää, että meidän arjen pelastus on ehdottomasti ollut tuo edellä useampaankin otteeseen mainittu potkupyörä, jonka avulla taapero painelee helposti kolmen-neljän kilometrin lenkkejä meikäläinen perässä jolkotellen tietty. Toinen mahtava asia ovat naapurustossamme asuvat todella aktiiviset lapset, jotka jaksavat touhuta monipuolisesti pihapiirissä ja näyttää puolet nuoremmalleen esimerkkiä siitä, ettei ole olemassa huonoa ulkoilusäätä. Olemme kesän aikana tehneet isommalla porukalla useita pieniä seikkailuja läheisen metsän siimekseen, juosseet kyllästymiseen asti taloyöhtiön pihateitä ristiin rastiin sekä tanssineet jäätelöauton soittaman tunnusmusiikin tahtiin. Tämä jos mikä on sitä aitoa yhteistä liikunnan iloa! Toki arkiliikkumisen suhteen petrattavaa löytyy meidänkin perheestä, sillä aivan liian usein taitamme kerhomatkat tai piipahdukset lähikauppaan autolla, kun nekin kilometrit voisi hyötyliikkua fillaroiden. Mutta pääpiirteissään uskomme liikunnan olevan perheemme kohdalla riittävän inspiroivaa ja monipuolista, mikä heijastelee tietty koko porukan hyvinvointiin positiivisella tavalla.

Osallistu sinäkin mukaan kampanjaan!

Mitkä ovat teidän perheen tai lasten suosikkijuttuja? Innostutteko kävelylenkistä läheisessä metsässä keskellä luontoa vai onko kenties uusien temppujen opettelut skeittipuistossa teidän pala kakkua? Voisitteko yhdessä kokeilla jotain uutta lajia, joka kehittäisi vaikkapa tasapainoa, kestävyyttä tai voimaa? Tartu lastesi kanssa mukaan haasteeseen ja käykää kirjaamassa päivittäiset liikuntatuntinne #millionhoursofjoy-kampanjasivulle! Voit myös halutessasi jakaa yhteisiä liikuntahetkiänne Instagramissa käyttäen häsiä #millionhoursofjoy sekä #reimakidventure ja haastaa ystäväsikin mukaan keräämään miljoona tuntia lisää liikunnaniloa ja viemään Suomea maailmankartalle. Kaikkien liikuntahaasteeseen osallistuvien joukosta arvotaan jokaisesta mukana olevasta maasta yksi perhe, joka voittaa todellisen elämysmatkan Rukalle, joten kannattaa ehdottomasti käydä kirjaamassa liikuntasuoritukset päivittäin kasvattaakseen voiton mahdollisuuksia!

Olemme mieheni kanssa niin onnellisia saadessamme olla tässä kampanjassa mukana, sillä monipuolinen liikunta on ollut osa meidän molempien arkea lapsuudesta saakka ja siihen samaiseen liikunnan tuottamaan hyvään fiilikseen haluamme tutustuttaa myös oman lapsemme. Olemme jopa sujauttaneet pojan takin taskuun ReimaGO-aktiivisuussensorin, jonka avulla voimme mitata  lapsen päivittäistä liikkumista hyvinkin tarkasti. Tämä samainen aktiivisuussensori on muuten asennettu yhden kuusamolaisen Reima-nimisen poron kaulapantaan! Voitte käydä yhdessä lapsen kanssa kurkkaamassa kamppiksen kotisivuilta kuinka paljon porolle kertyy liikuntatunteja ja haastaa itsenne liikkumaan enemmän kuin tämä joulupukin ahkera apulainen.

Toivottavasti edes pieni innostus koko perheen yhteiseen liikkumiseen heräsi siellä ruutujen toisella puolella, sillä täällä päässä ollaan ainakin super exited! Kuulisinkin tosi mielelläni millaisia ovat teidän perheenne rutiinit arkiliikuntaan liittyen ja tietty parhaat vinkit sen lisäämiseen? Mitkä jutut ovat teillä upeasti vai olisiko jossain kohtaa vielä hieman tsempattavaa?

Huisin hauskaa ja ennen kaikkea liikunnallista pian starttaavaa uutta viikkoa ystävät!

Kannattiko kiertää Golden Circle eli Kultainen kierros?

Eurooppa, Lapsiperhe matkustaa
September 1, 2017

Vihdoinkin allekirjoittaneella on jälleen aikaa (valitettavasti näin sairasloman kunniaksi) tarttua näihin Islannin-reissun postauksiin asian ansaitsemalla tavalla! Pahoittelut kaikille teille, jotka olette juttuja odotelleet tyyliin koko kesän. Meillä on ollut melkoinen kiire vastahankitun uuden kodin remontoinnissa, ja lisäksi olemme molemmat käyneet töissä kesän ja hoitaneet lapsen itse, joten aikaa bloggailuun ei ole oikein jäänyt. Mutta tästä eteenpäin, näin virallisestikin alkaneen syksyn kunniaksi, maltan jälleen istahtaa läppärin ääreen blogiasioissa.

Ennen toukokuista Islannin-matkaa meitä mietitytti kovasti, kannattaako meidän käyttää yksi kokonainen päivä matkaviikostamme paljon puhutun, turistimassojen kansoittaman Kultaisen kierroksen kiertämiseen. Vaihtoehtoina oli kiertää Golden Circle joko siis ensimmäisenä tai viimeisenä reissupäivänä, tai sitten jättää kokonaan väliin. Islannin asiantuntijoita Satua ja Maaritia pommitettuani tulimme lopulta siihen tulokseen, että ehdimme kyllä kiertää GC:n, ja päätimme hoitaa sen heti niin sanotusti alta pois. Joku tänne blogiinkin kommentoi, että se kannattanee ehkä sijoittaa reissun alkuun, koska lopussa se voisi olla vähän “blaah”, kun on jo kiertänyt koko saaren ja nähnyt viikon aikana toinen toistaan järisyttävämpiä maisemia.

(Huom. Postauksen lopusta löytyy kartta koko ekan reissupäivän ajetusta reitistä!)

Golden Circle – suihkuavia kuumia lähteitä, kuumaisemia ja jättivesiputous

Vaikka toukokuu ei ollut vielä edes sitä kuuminta (varsinkaan sanan lämpimässä merkityksessä, heh heh) sesonkiaikaa Islannissa, oli Kultaisella kierroksella ihan kiitettävästi ihmisiä liikenteessä. Ihmismäärä näkyi lähinnä parkki- ja taukopaikoilla. Vessoihin ja ravintoloiden kassoille sai poikkeuksetta jonottaa, mutta onneksi asiakaspalvelijat olivat selvästi tottuneet isojen massojen käsittelyyn.

Aamulentomme jälkeen kävimme hakemassa vuokra-auton lentokentältä ja ajoimme ensitöiksemme Reykjavíkiin, missä palloilimme muutaman tunnin. Syötiin lounas, käytiin kahvilla ja kaupassa, leikittiin puistossa ja ihmeteltiin Hallgrímskirkjaa eli Reykjavíkin keskustassa sijaitsevaa uniikkia kirkkoa – joka on muuten 74,5 metrin korkeudessaan koko Islannin korkein rakennus.

Ehkä yhden aikoihin päivällä jatkoimme matkaa kohti itse Kultaista kierrosta suunnaten ensin kohti Islannin historiallista parlamenttipaikkaa eli Þingvellirin kansallispuistoa, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Aurinko porotti kirkkaan siniseltä taivaalta ja olo oli aika epäuskoinen ulkolämpötilan huidellessa noin 15 asteessa.

Karautimme valtavalle parkkipaikalle päästäksemme tutkimaan Þingvelliria tarkemmin. Auto piti jättää kauimmaiselle osalle parkkipaikkaa, sillä se oli niin täynnä. Vinkkinä muuten, että näillä P-paikoilla ei kannata säästää parkkimaksun maksamisessa – sakko napsahtaa nimittäin hyvin helposti, vaikka yrittäisi jopa välttää maksun maksamista parkkeeraamalla virallisen P-alueen ulkopuolelle. Kaikki autot, joiden tuulilasin takaa ei löytynyt pysäköintilipuketta, käytiin laputtamassa säännöllisin väliajoin. Itse pysäköintimaksu hoitui kätevästi luottokortilla automaattiin, josta sai tulostettua pysäköintilipukkeen.

Kiersimme lyhyen kävelyreitin Þingvellirilla ja kävimme kadehtimassa, kun ryhmä sukeltajia lähti sukeltamaan kristallinkirkkaaseen veteen Silfran repeämään Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen väliin. Þingvallavatnin vesi oli paitsi kirkasta, myös jäätävän kylmää – niin kylmää ettei siellä elä edes kaloja. Pikkuisen olisi sukellushammasta kolottanut, mutta eipä meillä nyt tällä reissulla ollut mahdollisuutta moiseen. Hienoa oli joka tapauksessa nähdä tuo mannerlaattojen välinen repeämä.

Muuten Þingvellir jäi osaltamme aika pintaraapaisuksi, mutta se oli vähän tiedossa. Meidän piti nimittäin jo lähteä jatkamaan eteenpäin, jotta majapaikkaan saapuminen ei menisi aivan yömyöhälle. Siispä perus näköalapaikat kierrettyämme jatkoimme matkaa kohti kuumaa vettä suihkivia Strokkuria ja Geysiria, joita itse odotin eniten koko kierrokselta niitä kun emme näkisi missään muualla Islannissa.

Geysir on tällä hetkellä epäaktiivinen, mutta Strokkur syöksi sisuksistaan tulikuumaa vettä monenkymmenen metrin korkeudelle suhteellisin säännöllisin väliajoin. Tuo näkymä oli kyllä ajon ja odotuksen arvoinen! Vesi suihkusi maankuoresta niin valtavalla voimalla ja joka kerta niin yllättäen, että ei sitä voinut kuin ihmetellä. Poikakin tuijotti näkymää haltioituneena isänsä selästä turvallisesti kantoreppuun kahlittuna. Vapaaksi tuota vilkasliikkeistä taaperoa ei olisi voinut missään nimessä laskea tuolla, joten Tulan kantoreppu oli kyllä jälleen aivan korvaamaton matkavaruste. (Emme muuten ottaneet ollenkaan rattaita mukaan tälle reissulle, eikä niitä kyllä kertaakaan edes kaivattu!)

Strokkurilta eteenpäin jatkettaessa tietyö ja soratie hidastivat etenemistä hetkellisesti, mutta muuten tie oli kyllä hyväkuntoista koko ajamamme pätkän ajan. Jos siis joku tätä miettii, niin pelkkää Kultaista kierrosta varten ei tarvitse vuokrata nelivetoautoa, mikäli muuten meinaa pysytellä pää- eli ykköstiellä Islannissa.

Viimeisenä päivän pääkohteenamme oli Gullfossin valtava vesiputous. Pelipaikoille oli lyhyt kävelymatka autolta (niin kuin kaikissa muissakin Kultaisen kierroksen pääkohteissa, mikä vain vahvisti käsitystä siitä, että tämä on kyllä erinäppärä yhden päivän turistisuorite!) ja kohina kuului kauas.

Olin toki nähnyt Gullfossista kuvia etukäteen, mutta putouksen mittakaava pääsi paikan päällä yllättämään. Vaikka vesiputouksia on tullut tässä reissuelämän aikana nähtyä varmaan kymmeniä, oli tämä kokonsa puolesta varmasti suurin tähän mennessä näkemistämme, eikä sen valtava koko pääse oikeuksiinsa näissäkään kuvissa. Putouksen ympärillä leijuvat vesipisarat ja aurinko muodostivat kauniin satenkaaren kruunatakseen koko komeuden.

Pikkureissaria ei vesiputous sen sijaan paljon kiinnostellut. Paljon mielenkiintoisempaa hänen mielestään olisi ollut sulloa nyrkit täyteen kiviä ja istahtaa sitten jonnekin piiloon, pois äidin ja isän valvovan katseen alta, syömään pikkukiviä. Voinette arvata, onnistuiko tämä viekas yritys kovasta effortista huolimatta…

Ajelimme Gulfossin jälkeen samaa reittiä takaisin, sillä olimme varanneet majapaikan ekaksi yöksi Akranesin pikkukaupungista lähteäksemme siitä sitten näppärästi länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista. Emme siis virallisesti kiertäneet Kultaista kierrosta, mutta näimme kuitenkin kaikki sen päänähtävyydet tällä reittivalinnalla, ja saimme sen siten mahdutettua hyvin matkaohjelmaan. Hyvä ratkaisu, vielä näin jälkeenpäinkin ajateltuna!

Ekan päivän aikana ajokilometrejä kertyi n. 300. Kultainen kierros tuli nähtyä lähestulkoon kokonaisuudessaan, ja tuon päivän ihmeiden jäljiltä tuumailimme jo aivan fiiliksissä, että jos tämä tästä vaan paranee, niin voihan veljet, mitä maisemia meillä olisi vielä edessämme! Emmekä olisi voineet enemmän oikeassa olla…

Alla vielä zoomailtava kartta päivä reitistä.

Lisää tipsejä Kultaisen kierroksen kiertämiseen kannattaa lukaista vaikkapa täältä Tripsterin sivulta!

Lue myös:

Suuri budjettipostaus: mitä maksoi viikon roadtrip Islannissa?

Sukellus Lapin luonnon ja saamelaiskulttuurin saloihin

Kotimaanmatkailu
August 23, 2017

Kaupallinen yhteistyö: SIIDA

Jos minun pitäisi kuvailla Pohjois-Lapin uniikkia luontoa ja sen ikiaikaista kulttuuria yhdellä sanalla, olisi se ilman muuta mystinen. “Vaikka kuva kertookin enemmän kuin tuhat sanaa, eivät upeillakaan otoksilla höystetyt lauseet ole riittäviä ilmaisemaan Lapin taianomaista lumoa – se on jokaisen koettava itse.” Tämä samainen virke voisi yhtä hyvin olla mystisyyden määritelmä. Mystisyyttä ei voi selittää. Se pitää kokea.

Siida kokoaa yhteen saamelaisuuden ja Pohjois-Lapin luonnon

Saamelaiskulttuuri ja poronhoitajakansojen historia on kiehtonut itseäni jo pidemmän aikaa, joten olin enemmän kuin innoissani saadessamme kutsun tulla tutustumaan Lappiin suuntautuneella kiertomatkallamme Suomen saamelaisten kansallismuseoon Siidaan. Siida sijaitsee Inarin kirkonkylän keskustan tuntumassa Pohjois-Lapissa, jossa seikkailimme vajaan viikon kesä-heinäkuuun vaihteessa. Siidassa toimii saamelaismuseon lisäksi Metsähallituksen luontokeskus, jotka yhteistyössä vastaavat monipuolisesta ja osittain vaihtuvasta näyttelytarjonnasta. Pääsimme kirjaimellisesti sukeltamaan syvälle saamelaisuuden ja Pohjois-Lapin luonnon saloihin, sillä vietimme museossa tuntikausia mielenkiintoisia näyttelyitä kierrellen. Ja mikä parasta – yksi tällä hetkellä esillä olevista näyttelyistä oli suunnattu lapsille, joten taaperommekin viihtyi museossa leikkien ja ihmetellen paremmin kuin hyvin!

Tietoutta, visuaalisia elämyksiä ja käsinkosketeltavaa tunnelmaa

Saamelainen kulttuuri ja Pohjois-Lapin luonto liittyvät erottamattomasti toisiinsa, siksi ne esitelläänkin Siidassa yhtenä näyttelykokonaisuutena. Näyttelyt tarjoavat paitsi runsaasti tieteellistä tietoa myös visuaalisia elämyksiä upeiden valokuvien, esineiden ja rikkaan äänimaailman muodossa. Itse viihdyin pitkät tovit ihastelemassa saamelaisten koreita perinneasuja samalla ammentaen tietoutta siitä, kuinka saamelainen etnisyys ja nykyinen identiteetti ovat menneiden vuosien saatossa rakentuneet. Poikaamme tuntui kiinnostavan eniten lumisessa luolassa pentujansa ruokkiva ahma, pöntöstään kurkisteleva telkkä sekä tietysti lastennäyttely Kentänpäässä. Eteläisestä Suomesta kotoisin oleva mieheni sen sijaan tutustui suurimmalla mielenkiinnolla luonnon ja ihmisten selviytymiseen pohjoisissa ääriolosuhteissa, joka on yksi päänäyttelyn kantavista teemoista. Kesäaikaan avoinna olevan ulkomuseon alueella sijaitseva 1800-luvun puolivälistä oleva talollissaamelaisen elämäntavan mukainen Tirron pihapiiri oli ehdottomasti koko perheen mieleen. Vanhoihin rakennuksiin pääsi kurkistamaan sisälle ja tutustumaan näin todella konkreettisesti entisaikojen elämäntapaan.

Tiedätkö sinä mitä sanat siida, kallokas tai naappu tarkoittavat? Entäpä sen, että saamenkielestä löytyy poroa koskevia termejä useita tuhansia? En minäkään. Enkä myöskään sitä, että karhun syke tippuu kontion nukkuessa talviunta 40:stä lyönnistä kahdeksaan lyöntiin minuutissa. Suomen luonto, historia ja kulttuuri ovat mielestäni todella kiehtovia aiheita, joten oli mahtavaa päästä oppimaan paljon uutta sekä muistutella mieleen asioita, joita oli mahdollisesti koulun oppitunneilla sivuttu. Voin vain kuvitella millainen tajuntaa avartava elämys museossa vierailu on ulkomaalaisille turisteille, sillä kyllähän tämä meidän pohjoinen sijaintimme on luonut ja luo yhä edelleen suomalaiselle luonnolle ja kulttuurille uniikit erityispiirteensä.

Inarista löytyy Siidan lisäksi paljon muutakin nähtävää, sillä lähietäisyydellä sijaitsevat Suomen hienoimpiin vaelluskohteisiin lukeutuvat Lemmenjoen kansallispuisto ja Kevon luonnonpuisto sekä Hammastunturin, Vätsärin, Muotkatunturin, Kaldoaivin ja Paistunturin erämaa-alueet. Suomen kolmanneksi suurin järvi, Inarijärvi, kaunistaa maisemaa ja on suoranainen vesiretkeilijöiden unelmakohde. Järven rantoja täplittää runsas autiotupaverkosto ja järveltä löytyy paljon huikeaa nähtävää, kuten vaikkapa Korkia-Mauran jääluola, jossa jää ei sula yleensä kesälläkään. Siidassa sijaitsevan luontokeskuksen asiakaspalvelupisteestä saa tietoa kaikkien näiden alueiden retkeilypalveluista ja luonnosta sekä tietysti asiantuntevaa retkeilyneuvontaa.

Tutustuminen Siidaan oli koko perheen mielestä todella antoisaa ja voinkin käsi sydämellä suositella vierailua jokaiselle 100-vuotiaan Suomen luonnosta, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle. Siida toden totta tarjoaa kävijälleen monipuolisen kattauksen Lapin taianomaista mystiikkaa.

Oletteko käyneet Siidassa tai muualla Inarissa? Kerro ihmeessä omia kokemuksiasi – kuulisin niitä mielelläni!

PS. Sana siida tarkoittaa lapinkylää, kallokas on saamelaisten käyttämä jälkine ja naappu on poronlypsykauha tai vesikauha.