Ultramaraton Sveitsin vuorilla

Eurooppa
November 1, 2017

Viime päivinä minua on vaivannut ikävä vuorille. Polttava kaipuu nähdä majesteettisesti korkeuksiin piirtyvät lumihuiput, hengittää kliseisen raikasta vuoristoilmaa ja antaa mielikuvituksen laukata pitkin ikiaikaisia kivikkoisia rinteitä. Tuntea itsensä pikkiriikkisen mitättömäksi jonkin niin suuren ja mahtavan luonnon oman taideteoksen rinnalla. Sitten minä muistin Veera Biancan taannoisen reissun Sveitsi-kuvia katsellessani, etten ole vielä kertonut teille tästä suomalaisesta sisun voimainkoitoksesta, johon yllytyshullu mieheni kera yhtä kreisin veljeni toissa kesänä osallistui. Ultramaratoniin Sveitsin vuorilla. Ilmeisesti Sveitsin Jungfraulla 4 vuotta aiemmin juostu kymmenisen Ruka-tunturin verran korkeuseroa ei ollut parivaljakolle riittävän kova haaste, sillä nyt lähdettiin tavoittelemaan vielä järjettömämpiä korkeuksia ja matkaakin oli taivallettavana kivikkoisilla kinttupoluilla aika monta kilometriä enemmän.

Maraton juostiin Zermattissa Matterhornin hulppeissa maisemissa. Vaikka lomamatkoja Sveitsiin on viime vuosien aikana tullut tehtyä nopealla laskuopilla parikymmentä, oli tämä itselleni ensimmäinen kerta nähdä “Toblerone-vuori” livenä. Huristelimme vuokra-autollamme Zürichistä pitkin suhteellisen kiemuraisia teitä kohti Zermattia maratonia edeltävänä päivänä. Majoituimme Matterhorn Golf Hotellissa Randa-nimisessä kylässä, joka sijaitsee hieman Zermattin alapuolella. Kahden hengen perushuone aamupalalla maksoi majatalon pehmeissä lakanoissa meidän perheeltä viikonlopuksi 208 frangia. Aamupala oli sveitsiläiseen makuun hieman vaatimaton, mutta riittävä ja palvelu oli tuttuun tapaan todella ystävällistä. Auton sai pysäköidä hotellin parkkipaikalle ilmaiseksi eikä Randan juna-asemalle ollut kuin kilometrin kävelymatka. Ilmainen pysäköinti oli tosi iso plussa, sillä Zermattin kylään ei ole omalla autolla mitään asiaa ja ainut tie alppikylään kolisee kiskoja pitkin.

Heinäkuinen lauantai-aamu valkeni suhteellisen kirkkaana. Edellisen päivän lämpöaallosta ei ollut enää tietoakaan, sillä Randa sijaitsee 1,4 kilometrin korkeudella merenpinnasta. Kevyet toppatakit eivät olleet meille radan varressa värjötteleville tsemppareille yhtään liikaa. Miehet starttasivat hotellilta hyvissä ajoin kohti alempana 1,1 kilometrin korkeudessa St.Niklauksessa olevaa maratonin lähtöpaikkaa. Minä jäin äidin ja pojan kanssa hoitamaan rauhassa aamutoimiamme, sillä tiesimme että miehillä kestäisi startin jälkeen hetki kipitellä starttipaikalta Randaan, joka olisi juoksureitillä n. 10 kilometrin kohdalla.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-2 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-3Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-4Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-5

Lähtöpaikalla ennen starttilaukausta oli mieheni mukaan aistittavissa odottava tunnelma. Juoksijat tuntuivat olevan enemmänkin lähdössä ylittämään reitille itsensä, kuin kilpailemaan toisiaan vastaan. Sarjoja oli kaiken kaikkiaan kolme, jotka kaikki starttasivat samasta paikasta St.Niklauksesta 1085 metrin korkeudesta. Puolimaratonin (21,1 km) maali oli Zermattissa 1620  metrissä, koko maratonin (42,2 km) maali Riffelbergissä 2585 metrin hujakoilla ja ultramaratonin (45,6 km) Gornegratissa 3089 metrissä. Meidän perheen miehet olivat siis ilmoittautuneet tälle jälkimmäiselle matkalle. Muistan ajatelleeni, että haaste on ihan järjetön. Eikö se ihan “tavallinen” vuorimaraton riittäisi? En osaa millään muotoa edes kuvitella miltä tuntuisi jatkaa matkaa maratonin maaliviivalta Riffelbergistä eteenpäin vielä 3,4 kilometrin verran, kun jaloissa painaa jo 1,5 kilometrin verran korkeuseroa ja matkaakin se 42 kilometriä ja rapiat päälle? Tuon viimeisen 3,4 kilometrin aikana korkeuseroa tulisi vielä yli 500 metriä lisää, joten siihen astisesta matkasta väsyneille juoksijoille viimeiset jyrkät kilometrit tulisivat olemaan raastavia. Etenkin, kun ilma alkaa tuolla kolmen kilsan korkeudessa tuntua rasittuneissa keuhkoissa todella paljon ohuemmalta, kuin merenpinnan tasossa.

Näistä lähtökohdista siis odottelimme äitini ja juniorin kanssa jännityksen sekaisin tuntein ensimmäisellä etapilla Randassa. Nähdessämme tutut kasvot leveällä hymyllä varustettuna juoksijoiden joukossa, olin todela helpottunut. So far so good. Ensimmäinen neljäsosa takana ja toistaiseksi kaikki hyvin. Vaihdoimme miesten kanssa nopeat ylävitoset ja hurrasimme heidän jatkaessa matkaansa niin kovaa kuin ikinä pystyimme. Miesten hävittyä horisonttiin taapersimme 1,5 vuotiaan pojan tahtiin Randan juna-asemalle, josta meidän sen päiväinen seikkailumme varsinaisesti alkoi. Päämääränämme oli siirtyä ensin Zermattiin, jossa vaihtaisimme ylös vuorille Gornegratiin menevään junaan. Meillä olisi edessä matkalla kuitenkin vielä yksi stoppi, sillä ennen maaliviivaa halusimme mennä hurraamaan miehille vielä yhdelle välietapille. Seuraavan kerran tapaisimme juoksijat siis 2,2 kilometrin korkeudella Riffelalpissa, jossa matkaa kotimaamme juoksijaedustuksella olisi takana rapiat 39 kilometriä.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-6 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-7

Junamatka Gornegrat Bahnilla oli maisemiltaan eittämättä yksi upeimmista kokemuksista ikinä, mutta junat olivat aivan tupaten täynnä maratonkansaa. Ihmisiä jopa pyörtyili täpötäysissä vaunuissa, etenkin paluumatkalla takaisin alas Zermattiin.  Junamatkailun mukavuutta ei luonnollisesti helpottanut omaa tahtoa uhkuva ja superväsynyt taapero, joka onneksi nukahti kantoreppuun hyvin pian päästyämme perille Riffelalpiin. Odottelimme tienpenkalla eväitämme syöden miesten saapumista. Ohitsemme juoksi uskomattoman kovakuntoisen näköistä porukkaa kaikissa mahdollisissa ikäluokissa. Vanhimmat juoksijat olivat varmasti yli 70-vuotiaita vuoristossa kovan kuntonsa kasvattaneita rautarouvia ja herroja. Tunnelma oli huumaava. Ihmisiä oli kokoontunut radan varteen kannustamaan juoksijoita todella paljon. Lehmänkellot kilkattivat ja “hop hop” huudot kaukuivat vuoren seinämien ympäröimällä hiekkatiellä.

Lopulta metsäisestä rinteestä alkoi vilkkua tuttu suomilippis. Aikaa lähdöstä oli kulunut useita tunteja, sillä välietappi oli tosiaan yli 39 matkakilometrin kohdalla. Miehet olivat edelleen hyvällä fiiliksellä liikenteessä, mutta voin vain yrittää kuvitella miten tyhjiltä reidet ovat tällaisen rypistyksen jälkeen tuntuneet. Eikä todellakaan mikään ihme! Kilometrissä olleelta starttipaikalta oli korkeutta kiivetty reippaasti toisen mokoman verran, mutta pahin koitos olisi silti vielä edessä. Maaliin oli enää 6,6 kilometriä, mutta korkeuseroa tällä matkalla lähes yhtä paljon, kuin koko siihen astisella 39 kilsan puristuksella. Suomalainen sisu tuntuu kokemukseni perusteella olevan jotain sellaista, että periksi ei anneta oli tilanne mikä hyvänsä. Miehet imaisivat energiageelit nopeasti naamaansa ja heilauttivat kättään – nähdään maalissa!

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-8 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-9 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-10 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-11 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-14 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-15 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-16

Jatkoimme äidin ja sopivasti heränneen pojan kanssa matkaamme junalla ylöspäin kohti Gornegratissa sijaisevaa ultramaratonin maaliaa. Maisema muuttui hetkessä kuin taikaiskusta vihreiden havupuiden jäädessä kauas taakse. Lunta alkoi heinäkuisesta ajankohdasta huolimatta näkyä joka puolella ja kylmä viima tunkeutui luihin ja ytimiin. Äiti jäi pojan ja seuraamme junamatkalla liittyneen veljeni perheen kanssa odottelemaan aivan maaliviivan tuntumaan sisätiloihin, kun minä lähdin sovitusti miehiä vastaan valtavan kokoinen Suomen lippu kainalossani. Ilma tuntui ohuelta ja jo kevyt kivikkoisessa maastossa ponnistelu pisti reiteni totaalisesti maitohapoille. Ajatus siitä, että armottomassa vuoristossa pitäisi taivaltaa kokonaisen ultramaratonin verran tuntui yhä konkreettisemmin täysin pähkähullulta. Ehdin tovin aikaa fiilistellä upeita jylhiä vuoria ympärilläni ja hurrata minut ohittaville kilpailijoille, ennen kuin näin tutun parivaljakon lähestyvän kaukaa lumikinoksien keskeltä.

Sieltä he saapuivat. Itsensä ylittäjät naamat leveässä virneessä. Muistan vieläkin sen epäuskon fiiliksen mikä oman mieleni valtasi miesten lähestyessä. Jumalauta – ne ihan oikeasti pystyi siihen! Vaikka en minä sitä ollut epäillyt hetkeäkään.

Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-17 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-18 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-19Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-20 Rimma_ultramaraton_Zermatt_Switzerland_Alps-21

Mahdotonta edes miettiä mitä näiden sankareiden päässä liikkui sillä hetkellä, kun he nostivat hyisessä viimassa yli 3 kilometrin korkeudessa ylpeyttä puhkuen Suomen siniristilipun käsivarsilleen ja lähtivät taittamaan viimeistä nousua kohti maaliviivaa. Vaikka olin itse tuoreilla jaloilla liikenteessä, en pysynyt millään miesten vauhdissa loppusuoran lähestyessä, vaan jäin kameroineni kauas taakse. Adrenaliiniryöppy oli miesten ilmeistä päätellen valtava ja väsymys kadonnut kuin taikaiskusta.

Te teitte sen.

Aikaa tästä koitoksesta on kulunut nyt reilu vuosi ja uudet suunnitelmat seuraavasta koitoksesta on kuulemma heitetty ilmoille. Harkinnassa on ollut niin maratoni Kiinan muurilla kuin joku älytön entistä hullumpi matka Sveitsin alpeilla. Aika näyttää mihin tämä parivaljakko seuraavaksi toisensa haastaa. Sen uskallan kuitenkin luvata, että oli haaste mikä tahansa niin minä aion olla jatkossakin kamerani kanssa valmiina.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Sunna November 1, 2017 at 17:17

    Vau, upea suoritus! Ja mielettömissä maisemissa, kyllä se Matterhorn vaan säväyttää, vaikka olisi kuinka monta vuorta elämässään nähnyt. Melkein himottaisi tehdä tämä ensi vuonna, mutta ehkä jompi kumpi alemmista sarjoista.

    • Reply Rimma November 2, 2017 at 18:32

      Oi kyllä oli upeat maisemat! Ja varmaan antaa juoksijoillekin ihan omanlaisensa buustin nuo näköalat vuorineen – voisin kuvitella 🙂 Eli ehdottomasti sinne vaan ylittämään itsensä!

  • Reply Satu November 4, 2017 at 12:03

    Hullun huikeeta!!!!! 😀

    • Reply Rimma November 8, 2017 at 21:27

      Eikö ookin! 😀 😀

    Leave a Reply