Mystinen usvan peittämä Julma Ölkky

Retkeily
October 11, 2017

On maanataiaamu. Herään puhelimen herätyskellon tuttuun pilpatukseen. Vaimennan pirinän salamannopeasti, jotta vieressäni tuhiseva poikani saa jatkaa rauhassa uniaan. Unihiekkaa silmistäni räpytellen kapuan ylös lämpöisän peiton alta ja suunnistan käsikopelolla pilkkopimeästä makuuhuoneesta vaatehuoneen puolelle pukemaan päälleni sinne valmiiksi asettelemaani vaatepinoa. Vilkaisen pukiessani kännykän näytöstä kelloa, jonka lukemat näyttävät 5.50. Kiskoessani lämpöistä neuletta aluspaidan päälle kuulen olohuoneesta vaimeaa puheensorinaa – on aika startata. Pussaan varovasti unissaan tuhisevaa lasta, tuoksutan hänen pörröistä tukkaansa ja painan makuuhuoneen oven kiinni. Pikaisen aamupalan jälkeen huikkaan vielä vanhemmilleni meidän lähtevän nyt, mummu ja pappa saavat jäädä viettämään leppoisan hitaita aamun ensitunteja pojan kanssa. Kellon lyödessä tasan kuusi istumme siskoni ja hänen miehensä kanssa autossa matkalla kohti määränpäätämme Julma Ölkkyä.

Matka ei ole pitkä, sillä olemme viettäneet yömme tuttuun tapaan Hossan Lumon kodikkaissa puumökeissä Hossan kansallispuiston ytimessä. Vartin kuluttua kaarramme äitini piskuisen auton Julma Ölkyn parkkipaikalle. On ihan hiljaista. Paikalla ei ole ketään muita, sillä auringonnousuun on vielä melkein tunti aikaa. Olin edellisen illan säätiedotusten perusteella varma, että aamu tulee olemaan usvainen ja ilokseni huomaan olleeni oikeassa. Järvi on täysin tyyni. Ainut asia joka rikkoo vedenpinnan ovat puista hiljalleen tipahtelevat keltaisenkirjavat lehdet. Hilaamme Luontokeskuksesta vuokraamamme kanootin vesille ja lähdemme lähes äänettömästi lipumaan pitkin maamme suurinta kanjonijärveä.

Hiljaisuus on korvia huumaavaa. Vain satunnaiset kuukkelin kiljahdukset sekoittuvat kanootin melojen loiskahduksiin. Emme koe tarvetta jutella, sillä kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta haluamme nauttia tästä hetkestä kaikessa rauhassa. Päämääränämme on meloa Julma Ölkyn ylittävän riippusillan ali ja jatkaa matkaamme niin pitkälle, kuin siltä tuntuu. Järvi on yhteensä 3 kilometrin mittainen, joten matkaa sillalle on edessämme  vajaan parin kilometrin verran. Välillä lopetamme melomisen ja annamme kanoottimme vain ajautua hiljakseen eteenpäin. Otan matkan aikana vain muutamia kuvia, sillä tällä kertaa haluan keskittyä hetken ikuistamisen sijasta fiilistelyyn. Kalat molskahtelevat ja päädymme pohtimaan mitä kaikkea 50 metriä syvän veden pinnan alta löytyykään. Usva luo aamulle käsittämättömän mystiset puitteet ja ajatus vedenalaisista hirviöistä tuntuu siinä hetkessä hyvinkin realistiselta.

Saavutamme lopulta kanjonin kapeimpia kohtia, jonne riippusilta on rakennettu. Ikiaikaiset kivilohkareet kohoavat korkeimmillaan 50 metrin korkeuteen jättäen väliinsä vain 10 metrin levyisen järvikaistaleen. Usva on paikoitellen niin sakeaa, ettemme näe kunnolla edes kallioiden päällä olevien puiden latvoja. Rantaudumme siskoni kanssa varoen, sillä haluamme nähdä maiseman myös riippusillalta käsin.

En tiedä oliko syynä juuri alkanut tihkusade vai pohjaton kotiseuturakkaus näihin jylhiin korpimaisemiin, mutta tunsin silmäkulmieni kostuvan. Olin niin iloinen saadessani jakaa tämän retken parhaan ystäväni, siskoni, kanssa.

Nyt muistellessani näitä syyskuun lopun aamun tunteja, tunnen jälleen kovaa kaipuuta kotimaisemiin. Ajatukseni oli palata sinne seuraavan kerran vasta joulun tienoilla, mutta ehkä pienelle lokakuiselle retkelle löytyisi kalenterista sittenkin vielä tilaa.

Tunnelmallista keskiviikkoa ystävät!

PS. Jos haluat sukeltaa kuvieni tunnelmiin myös blogipostausten välissä, niin klikkaa seurantaan Instagram-tilini.

PPS. If you would like read about Hossa National Park in English, go and check out my previous article in Go Finland’s blog.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Johanna Ora October 12, 2017 at 18:23

    Ihana retki! Suomen luonto on niin kaunis kaikkine vuodenajanvaihteluineen. Me olemme myös haaveilleet pienistä retkistä ilman lapsia, mutta isovanhempien kanssa eri mantereella asuminen ei helpota tilannetta.

    • Reply Rimma October 13, 2017 at 10:05

      Olet kyllä täysin oikeassa! Suomen luonto on aivan uskomattoman upea <3 Ja ymmärrän kyllä tuon haasteen. Meillä isovanhemmat asuvat toisella puolella Suomea, joten ei ole meilläkään hoitoapua käsillä kovin usein. Puhumattakaan, jos olisivat toisella mantereella. Siksi näitä pieniä omia retkiä osaakin arvostaa niin kovin korkealle! Lasten kanssa seikkailu luonnossa on ihanaa, mutta tällaiset hiljaiset aamuvarhaisen tunnit ovat kyllä parhaimmillaan ihan aikuisten kesken 🙂

    Leave a Reply