Kuinka selvitä lentomatkasta taaperon kanssa?

Lapsiperhe matkustaa
November 10, 2016

Meillä on täällä Espoossa talvi. Siis ihan oikea talvi! Lunta on enemmän kuin Kainuun korpimaisemissa ja pakkanenkin paukkuu sopivan miedosti. Ai että tästä valkoisuudesta mä tykkään about tsiljoona kertaa enemmän, kuin siitä pimeästä ja vetisestä marraskuusta, johon olemme viime vuosina saaneet tottua. Ollaan pelmuttu pojan kanssa tuolla kinoksissa niin paljon viime päivinä, että molempien posket on saatu kestävän punaisiksi. Vaikka tämä verrattain äkilllinen talvi on täydellistä, niin silti odotamme koko perhe innolla ensi viikolla starttaavaa etelänlomaa aurinkoon. Lennähdämme Teneriffalle reiluksi viikoksi ja mitä nyt olen katsellut säätiedotuksia, niin oikein oivaa +25 astetta lienee luvassa. Viikonlopun suunnitelmissa onkin kaivella kesätamineita kaapista kohti matkalaukkua.

Tiedätte varmaan, ettei lentäminen ole yhtään mun juttu ja voisin kai luonnehtia itseäni melkoisen lentopelkoiseksi. Jostain käsittämättömästä syystä tunnin tai parin mittaiset lähilennot eivät ahdista yhtään samoissa määrin, kuin tämä tuleva kuusituntinen koneessa. Emmekä ole lentäneet lähes kolmeen vuoteen näin pitkää lentoa, joten vähemmästäkin ajatus kuumottaa. Onneksi on tuo lapsi. Meidän taaperoinen täyttää ihan kohta kokonaiset kaksi vuotta, joten voinette kuvitella että vauhtia piisaa. Viime aikoina ei ole koneessa ehtinyt itse jännittää ja pelätä käytännössä ollenkaan, kun kaikki energia menee taaperon tyytyväisenä pitämiseen. Emme anna hänen turvallisuussyistä kävellä lentokoneen käytävällä koneen ollessa ilmassa, joten vähän jo näin etukäteen hirvittää miten ihmeessä saamme pidettyä jätkän kuusi tuntia pylly penkissä. Etenkään, kun Norskin koneissa ei taida olla mitään viihdekeskuksia, joista katsella vaikka piirrettyjä. Vai onko?

lentomatka-taapero-porkkalanniemi-rimma-2 lentomatka-taapero-porkkalanniemi-rimma-1

Joka tapauksessa aloin tekemään itselleni listaa asioista, joita pitää ottaa huomioon ennen vähän pidempää lentoa taaperon kanssa ja ajattelin jakaa pohdintani myös teille.

Ota mukaan paljon mieluista ruokaa. Nälkäkiukku on karmea olotila itselläkin, joten sen täytyy olla kahta kauheampi pienellä lapsella. Lentokoneessa varmasti löytyy syötävää, mutta jos oma piltti sattuu olemaan nirso, niin varustautuisin just in case niin omilla tutuilla eväillä. Myös sellaista helposti omin sormin naposteltavaa “herkkua”, joiden avulla napero rauhoitetaan hetkeksi aloilleen, kuten rusinoita tai muita vastaavia. Äläkä unohda lapsen omaa vesipulloa, josta vettä on helppo hörppiä töyssyiselläkin lennolla.

Kirja, piirrustuspaperia, värikynät, lempileluja. Tämä kohta on nyt sitten ihan täysin riippuvainen siitä, mikä tekeminen kiinnostaa just teidän lasta. Meillä on kova sana tällä hetkellä laulu- ja lentokonekirja, joista nyt ainakin jälkimmäinen täytyy pakata mukaan. Jätän vähemmän kauniit laulunluritukseni ehkä mieluiten kuitenkin tänne kotiseinien sisälle.. Myös piirtäminen ja tarrat on just nyt hirmuisessa nosteessa, joten niitä sekä lempparipikkuautot mukaan tietty myös.

lentomatka-taapero-porkkalanniemi-rimma-4 lentomatka-taapero-porkkalanniemi-rimma-3 lentomatka-taapero-porkkalanniemi-rimma-6

Teippivaipat ja reilusti kosteuspyyhkeitä.  Toiset ei tartte enää tässä iässä päivällä vaippoja, mutta meillä ne nyt toistaiseksi vielä on käytössä päivin öin. Housuvaipat on isompien lasten kanssa varmasti näppärimpiä, mutta lentokoneessa, retkellä tms. olen itse kokenut teippivaipat meille paremmaksi vaihtoehdoksi. Tällöin ei tarvitse riisua vaippaa vaihdettaessa lapselta kenkiä taikka housuja ollenkaan pois, kun vaipan saa sievästi teipattua päälle vain housut alas laskemalla. Kosteuspyyhkeitä kannattanee mukana olla reilusti pahimpien kakkoshätäkatastrooffien varalta.

Unilelu. Jos lento sattuu olemaan ilta-aikaan voi olla hyvä idea ottaa mukaan koneeseen lapselle tärkeä unilelu tai vaikkapa se tuttu kirja, jota luette kotonakin ennen nukkumaanmenoa. Tuttujen rutiinien siivittämänä vieraassakin ympäristössä uni tulee varmasti helpommin. Meillä ei itseasiassa ole poika ole kiintynyt mihinkään esineeseen lohduntuojana, vaan enemmänkin meikäläisen rintavarustukseen ja imetänkin poikaa lapsentahtisesti. Lentokoneesta olemme ainakin tähän asti saaneet peiton pojalle pyydettäessä, mutta ei varmaan haittaa jos itsellä on kaulassa vaikka vähän reilumpi kaulahuivi, joka toimii tarpeen tullen pienelle lämmikkeenä.

Padi – kaikkien vanhempien pelastus. Meillä on lapsen ruutuaika rajoitettu siten, että hän katsoo halutessaan iltaisin tunnin mittaisen Pikku Kakkosen, mutta muutoin koitetaan vältellä niin telkkaria kuin muitakin älylaitteita ja keksimme ennemmin jotain yhteistä tekemistä. Mutta lennot ja automatkat ovat asia erikseen. Silloin kun tekeminen on rajoittunut istuskeluun ja kirjat tai muut leikit eivät enää nappaa, otamme hyvillä mielin käyttöön viimeisen oljenkorren – iPadin. Lentokoneissa on ainakin toistaiseksi vielä harvemmin toimivaa nettiyhteyttä, joten sinne padiin kannattaa etukäteen ladata jotain mieleistä katsottavaa tai vaikkapa lapsen ikään sopivia pelejä.

Mitäs muuta? Kertokaas te ihmeessä taaperon kanssa reissanneet omat parhaat vinkkinne, kuinka koko perhe selviää pidemmästäkin lentomatkasta voittajana?

Valkeeta pakkaspäivää kamut!

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Ulla November 10, 2016 at 21:47

    Norwegianin koneissa on toimiva wlan ja viihdekeskus.

    • Reply Rimma November 10, 2016 at 22:08

      Wlanin toki tiesinkin olevan, mutta se ei kyllä jaksa ainakaan mun kokemuksen mukaan pyörittää mitään videoita netistä vaan sillä pystyy kyllä selailee tyyliin somea. Kiva kuulla, että nuilta pidemmiltä lentomatkoilta löytyy se viihdekeskus! Ei itsellä niin väliä, mutta ehkä lapselle ihan jees 😀

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty November 10, 2016 at 23:53

    Ehdottomasti panostaisin omaan viihdesysteemiin: meillä on jo kauan toiminut hyvin alkeellinen dvd-soitin, johon kuitenkin saa iskettyä juuri ne elokuvat, joita haluaa katsoa. Myös padi on aika kätevä, kun sinne lataa mieleistä sisältöä. Mun mielestä viihdejärjestelmien valikoimat on pienimmille aika onnettomat.

    Vaihtovaatteita! Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän.

    Ja paljon eväitä. Mun mielestä Norwegianilla ei lentoon kuulu mitään syötävää, ja koneesta ostettavat on tosi arvokkaita. Minä pakkaan pusseihin kaikenlaista pientä, mitä on kiva koneessa syödä. Pussissa olevat smoothiet on hyviä, voileipiäkin voi tehdä. Meilläkin muuten on juuri eväiden valinta meneillään, kun on enää viisi yötä lähtöön!

    Tässä vielä linkki mun juttuun, jossa ehkä vielä jotain lisävinkkejä! http://lahtoselvitetty.matkabloggaajat.fi/viela-nautin-lentamisesta-selvita-lentomatkoista-lasten/

    • Reply Rimma November 12, 2016 at 23:01

      Oon kyllä ihan samoilla linjoilla, eli paljon evästä on hyvä olla mukana ja just panostaa omaan viihdytyssettiin. Norskilla ei taida tosiaan lennoilla kuulua mitään evästä hintaan, eli jo ihan aikuisiakin varten on hyvä varata sitä ruokaa mukaan, jos ei halua ostaa niitä tarjoiluvaunusta. Täälläkin pitäisi alkaa eväitä hakea lisää ja perjantaina jo ostinkin Punnitse ja Säästä:stä sellaisia sokerittomia hedelmä “karkkeja”, joissa vaan hedelmää ja kasviksia käytetty. Maistuu niin aikuisilleki kuin taaperollekin hädän hetkellä 🙂

  • Reply Mari November 11, 2016 at 09:28

    Itse paljon lapsen kanssa reissanneena (lapsi nyt jo 5,5v) noiden perusjuttujen lisäksi (tekeminen/lelut, helpot vaipat) näen että on vain pari juttua, jotka voi tehdä:
    1. Oma lepo ja reissulla sen ajan antaminen lapselle. Ei voi mennä koneeseen/bussiin/laivaan/mihin vaan sillä ajatuksella, että kyllä se lapsi itsensä viihdyttää. Ei taatusti viihdytä.
    2. Vastapainoksi: Kun se lapsi puuhaa omiaan, antaa sen puuhata omiaan. Ja pätee ihan muuallakin kuin siellä koneessa. Ei ole aikuisenkaan tehtävä viihdyttää lasta jatkuvasti, vaan niiden pitää oppia olee itsekseenkin. Tietty tätä on vähän myöhäistä ajatella jos on koko lapsen pienen elämän ollut joka sekuntti vieressä kertomassa tarinoita ja laulamassa ja nostamassa (ja tietty, ne on kaikki niiiiin erilaisia. Se missä yksi on tosi itsenäinen pienestä pitäen, toinen tarvii kädestä pitäjän, sanon vaan, että näitäkin taitoja voi treenata).
    3. Nukkuminen. Meillä tämä on aina tullut ihan luonnostaan ja ehkä just siksi, kun ollaan niin paljon reissattu, mutta jopa meidän tyttö tietää, että kun matkustetaan, silloin nukutaan. Että ei ole parempaa ajanviettotapaa, kuin nukkua lennot/bussimatkat/laivamatkat/jne. Jos siis mahdollista, kehitä siellä kentällä viimeistään ihan järjetön määrä aktiviteetteja, jotta se lapsi mahdollisesti nukkuu sitten osan lennosta.
    4. Tää on ollut meille tärkein: Odotukset ja niistä puhuminen. Lapset harvoin on tyhmiä, usein ne vaan ei tiedä, mitä me aikuiset niiltä toivotaan ja odotetaan, miten jossain pitäisi olla ja käyttäytyä. Tottakai pari vuotias on vielä tosi pieni, mutta voi niidenkin kanssa jo puhua että ollaan menossa lentokoneeseen, nousu saattaa tuntua hassulta korvissa, siksi me syödään purkkaa/rusinoita/mikäsejuttunytonkaan, koneessa ei saa huutaa kovasti ja pitää istua paikallaan, mutta kyllähän sä osaat eikö vaan? Kerrot sit äitille jos -skenaario-.

    Mä olen aina ajatellut et isoimmat meidän reissujen helpottajat on ollut just näitä ennakoivia henkisen puolen juttuja. Että on puhuttu ja levätty ennakkoon ja voitu ottaa sitten rennosti siellä reissussa.
    Meidän viime lennolla jenkkeihin (n. 8h muistaakseni) meillä oli mukana tytölle pädi piirretyillä varustettuna, joitain leluja, piirustusvälineet ja pari kirjaa. Me ei käytetty niistä mitään. Tyttö sai henkilökunnalta värityskirjan ja kynät ja ne, syöminen ja nukkuminen (ja tietty nousun ja laskun ihmettely) riitti koko sen lennon viihdykkeeksi.

    Mari / Lostventures
    http://www.rantapallo.fi/lostventures

    • Reply Rimma November 12, 2016 at 23:07

      Kiitos Mari! Tosi hyviä pointteja oon kyllä sun kanssa samoilla linjoilla 🙂 Meillä on tähän asti pisin lento ollut kolmen tunnin luokkaa ja ne on mennyt aina kuin unelma pojan just nukkuessa tai touhutessa ja katsellessa. Ollaan alusta asti sanoitettu paljon hänen tunteita ja kaikkea mitä ikinä keksitäänkään, joten ajan saa onneksi kulumaan myös niin aika rattoisasti. Meitä on siunattu tosin tällaisella “kädestä pidettävällä”-versiolla, joka on nyt ihan viime aikoina alkanut osoittaa merkkejä siitä, että hän voi leikkiä myös yksin ja viihdyttää näin itseään 😀 Joten ehkä vielä joskus! Onhan hän tosiaan kovin pieni, alle 2-vuotias vielä, joten uskon että tällä reissaustahdilla hänestäkin tulee oikein oiva reissumies 🙂

  • Reply Laura November 11, 2016 at 12:42

    Ahhaha, täällä sama homma. Näytin viimeksi Prisman kassalla siltä kuin varautuisin ydinsotaan ostamalla lastenruokia yms. Mut viimeksi kun reissattiin silloin n 13kk ikäisen esikoisen kanssa niin kaikki varalta otettu ruokakin meni kun lento lähti 6h myöhässä ja nyt mukana on vielä vauva jolle otan omat safkat viikon reissuun…
    hyvinkin noita samoja listauksia mitä vinkkasit on täälläkin mielessä. Jotain pitää keksiä 6h lennolle. Tosin luulen että 2v on se helpompi tässä mielessä – tuo 10 kk en-pysy-hetkeäkään-paikallani voi muodostua haasteeksi 😉 vielä kun ei padit ym kiinnosta..

    Isompi on jo hyvän aikaa ollut päiväkuiva mutta hänellekin meinasin laittaa vaipan lennolle just in case, on niin jännä tilanne kuitenkin että muistaako varmasti pissahädän (ja toki on tilanteita ettei vessaan heti pääse). Ja varavaatteita tarttee kyllä meille kaikille jos sattuis jotain isompaa tulemaan… huh alkaa jo vähän jännittää!! Tsemppiä teille ja meille 🙂

    • Reply Rimma November 12, 2016 at 23:10

      Hahah voi ei 😀 Siis otatteko oikeasti kaikki ruuat viikon reissulle mukaan? Mulla ei ole jostain syystä käynyt edes silloin vauva-aikana mielessä, että ne vois/pitäis/kannattais ottaa. On kyllä ollut jotain hedelmäsmoothieita mukana, mutta muuten on syönyt samaa pöperöä kuin mekin 🙂 Tottakai kohdekin sitten vaikuttaa, kun me ollaan reissuttu nyt lapsen kanssa vain Euroopassa. Mutta teille tulee varmasti upea reissu ja uskon, että kaikki menee hienosti! Teillä kun on jo kokemuksen tuomaa varmuutta <3

      • Reply Laura November 22, 2016 at 00:07

        Heh, taitaa teidän poika olla kaikkiruokainen – onneksi olkoon! Viimeksi lapsi teki ensin syömälakon ja sit lopun reissua (lähes 2vkoa) eli lähinnä banaanilla ja leivällä, eli joo todellakin otettiin … vaikka tää kuopus onkin vähemmän valikoiva syömisen suhteen niin hyvin suuri osa hänen ruoastaan kannettu mukana. Esikoinen nyt sit taas syö hyvin yksipuolisesti kuten tyyliin kuuluu mut ainakin ton kuopuksen syöminen on hallussa kun otettiin safkat sille mukaan. 🙂

        • Reply Rimma November 22, 2016 at 00:29

          Auts. Joo ymmärrän nyt kyllä oikein hyvin miksi roudaatte kaiken mukana! Ei meilläkään poika mikään kovin ennakkoluuloton syöjä ole, mutta purkkiruuat ei ole koskaan oikein yhtä kasvispastaa lukuunottamatta uponneet, mutta kyllä meillä nytkin oli niitä purkkeja pari hätävaruiksi mukana. Osataan onneksi jo suht hyvin ennakoida mikä ehkä maistuu 😀 Esim. vielä alkukesän reissuilla ei suostunut syömään riisiä eikä spagettia, joten otettiin hänelle aina pottua tai bataattia. Nyt onneksi tilanne muuttunut 🙂

  • Reply Lime88 November 12, 2016 at 09:37

    Meillä eka 11 tunnin lento, jonka päälle vielä odotettiin koneessa ennen nousua noin tunti, takana! Kaikki meni hyvin. Oli yölento, joten nukkui noin 5 tuntia. Siihen nähden mitä yleensä jaksaa olla paikoillaan, oli todella nätisti omalla paikalla! Yllätyksenä tuli, että lasku sattui hirmuisesti tytön korviin ja tyttö oksensikin. Nyt ei olekkaan kauhean mukava ajatus lentää pois täältä! 😕

    • Reply Rimma November 12, 2016 at 23:29

      Voi eikä! Kamalaa ja just tuo, kun sattuu eikä voi helpottaa toisen oloa. Toivottavasti kotimatka menee paremmalla onnella ja jos korviin olisikin vaikuttanut vaikka alkava flunssa tai joku, mikä kotimatkalla olisi poissa 🙂 Tsemppiä <3

  • Reply Little Airport: selviytymisopas lapsiperheille Helsinki-Vantaan lentokentällä - RIMMA+LAURARIMMA+LAURA April 4, 2017 at 13:54

    […] Kuinka selvitä lentomatkasta taaperon kanssa by Rimma. […]

  • Leave a Reply