Klein Matterhorn: vuorilla lähes neljän kilometrin korkeudessa

Eurooppa
October 24, 2016

Kun kesällä teimme vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneen matkamme Sveitsiin, en vielä kotoa lähtiessä osannut aavistellakaan minkälaisiin maisemiin lopulta pääsisimme – ja vielä kaksin äitini kanssa! Olemme molemmat aikamoisia vellihousuja ja korkeat paikat ovat kammoksuttaneet hamasta historiasta saakka, mutta niin me vain otimme vanhaa kunnon härkää sarvista ja ylitimme yhdessä tuumin pelkomme. Kerroinkin teille aiemmin tiivistelmän reissustamme sekä kokemuksia kuumottavasta matkastamme pitkin kiemuraisia vuoristoteitä Zürichistä Zermattiin ja takaisin. Ja nyt pääsemme sukeltamaan yhteen Alppi-seikkailumme kohokohdista, jolloin vierailimme Matterhorn glacier paradisessa 3883 metrin korkeudessa.

Aamu Zermattin kupeessa valkeni valkoisena maiseman peittyessä hernerokkasumuun. Kirosimme huonoa tuuriamme, sillä mitä järkeä olisi ostaa kalliit piletit ja lähteä korkeuksiin, jos näkyvyys olisi pyöreä nolla. Aikamme asiaa vatvottuamme tajusimme tarkistaa sääkamerasta miltä näkymät parin-kolmen kilometrin korkeudessa näyttäisivät. Riffelalp 2211 metrissä näytti vielä täyttä pilveä, mutta muutama sata metriä ylempänä sijaitsevalla Riffelbergillä sää olikin yllättäen selkeä. Näin ollen määränpäämme Kleine Matterhornilla olisi myös aurinkoinen. Helpotuksen huokausten saattelemina lähdimme talsimaan kohti Zermattin turisti-infoa, josta vajaa sata euroa (100 CHF) maksavat piletit pystyi gondoliaseman lisäksi lunastamaan.

Turisti-infossa meille kuitenkin selvisi, ettei alle 3-vuotiasta lasta suositeltu vietäväksi niin korkealle. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi asiaa tältä kantilta, mutta asia oli tietysti sillä selvä. Minun, Janin ja 1,5-vuotiaan poikamme lisäksi retkiseurueeseemme kuului äitini, joten jonkun meistä aikuisista olisi jäätävä lapsen kanssa Zermattiin. Rakas mieheni tiesi miten tärkeä tämä kokemus olisi minulle (ja olihan hän jo viettänyt koko edellisen päivän tuolla korkeuksissa ultramaratonia juostessaan), joten lopulta pilvien yläpuolelle vievään gondoliin hyppäsimme minä ja äitini.

matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-30matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-1matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-3matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-4matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-5matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-19 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-32 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-31

Gondolimatka Zermattista Klein Matterhornille

Matka korkeuksiin sujui leppoisasti äidin kanssa jutellen ja uunituoreita bretzeleitä napostellen. Kuten olimme ennen lähtöä sääkameroista tarkistaneet, yli kahteen kilometriin asti oli sumun sisässä matkatessa paikkapaikoin aavemainen tunnelma. Ei siinä hirveästi voinut korkealla leijuvassa gondolikopperossa oloakaan pelätä, kun maanpintaa alapuolella hädin tuskin erotti. Olimme olleet Zermattissa jo useamman päivän, mutta pilvisen sään vuoksi maailman toiseksi tunnetuimman vuoren Matterhornin kuuluisa huippu oli edelleen näkemättä. Joten voinette kuvitella kuinka riemuisaksi meininki gondolissa muuttui Toblerone-vuoren piirtyessä esiin pilviverhon takaa. Kerrassaan majesteettinen näky.

Vaihdoimme pienestä kopperostamme Trockener Stegin (2939 m) asemalla isompaan gondoliin, jonka kyydissä nousimme viimeisen korkeuskilometrin lähes pystysuorana nousevaa rinnettä myötäillen. Meidän lisäksemme gondolin kyytiin astui lähinnä laskettelemassa olevia tyyppejä sukset tai lumilaudat kainalossaan, sillä Matterhorn glacier paradisella pääsee laskettelemaan vuoden ympäri. Allamme levittäytyvä karu paikoitellen lumen peittämä vuoristo pienine kristallin kirkkaine jäätikkölampineen oli todella vaikuttava kokemus. Vihdoin 45 minuuttia kestäneen matkan jälkeen olimme perillä ja pääsimme jalkautumaan Klein Matterhornin ikijään peittämään maisemaan, jota täplittivät lukemattomat jylhät huiput.

matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-6matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-8 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-7 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-9 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-14 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-11matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-10 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-12 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-15matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-17 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-13 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-18

Nousimme hissillä suoraan näköalatasanteelle, josta levittäytyi esteetön näkymä ympäröivään maisemaan. Matterhornin eteläiseen seinämään, pilvien peittämään Zermattin laaksoon, Italian ja Sveitsin rajaa halkovalle Gobba di Rollinille sekä kiipeilijöiden täplittämälle Breithornille. Maisemat olivat niin tajuttoman upeat, ettei niitä oikein pysty edes sanoin kuvailemaan. Jos alhaalla Zermattissa sää oli ollut lähes kesäisen lämmin, niin neljän kilometrin korkeudessa oli reilusti pakkasta ja huikaisevista näkymistä huolimatta kylmä pakkasviima pakotti meidät puolen tunnin ihastelun jälkeen takaisin sisätiloihin.

Ilma näin korkealla on melkoisen ohutta ja pienikin fyysinen ponnistelu aiheuttaa helposti sydämen tykytystä tai huimausta. Fiksuin tapa edetä tämmöisiin korkeuksiin olisikin siten, että pysähtelisi matkalla oleville gondoliasemille hetkeksi totuttelemaan vähempään happeen korkeuskilometri kerrallaan. Me olimme jo edellisenä päivänä oleskelleet pitkät pätkät kolmessa kilometrissa Gonrnegratissa, joten uskoimme sen olevan riittävä sopeuttamaan kroppamme lyhyeen oleskeluun näissä oloissa. Kuitenkin reilun puolen tunnin jälkeen äitini päätä alkoi särkeä, joten joimme nopeasti kahvit gondoliaseman kahvilassa ja päätimme sanoa lumihuipuille hyvästit.

matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-22matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-21matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-20 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-23matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-24matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-34 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-25 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-26 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-27 matterhorn_zermatt_glacier_paradise_rimma_marjaana_tasala-28

Paluumatkalla pysähdyimme ottamaan muutamia kuvia gondolia vaihtaessamme Trockener Stegillä, jonka alapuolella nyt jo kovasti rakoillut pilvimassa edelleen pysytteli. Äitini olo alkoi laskeutumisen myötä onneksi helpottua, joten uskaltauduimme tekemään 2,5 kilometrin hujakoilla sijaitsevan Schwarzeen maisemissa vielä pienen kävelyretken kitukasvuisia kukkasia ihmetellen. Paluumatkan kruunasi gondolin ikkunan läpi nähty murmelijoukko.

Ilmeisesti korkeanpaikankammoni on alkanut iän, kokemusten tai pelkojen uhmaamisen myötä helpottaa, sillä koko reissumme aikana ei juurikaan pelottanut. Ei meitä kumpaakaan. Minua alkoi jopa kaikkien oletusten vastaisesti kiinnostaa Breithornille kiipeäminen, joten katsotaan olisiko se mahdollista joskus hamassa tulevaisuudessa.

Oli ihanaa viettää päivä äidin kanssa kaksin. Harvemmin etenkään näin aikuisiällä olemme päässeet yhdessä kokemaan mitään tämän kaltaista, joten kokemus oli todellakin unohtumaton. Meille molemmille.

Iloa ja valoa uuteen viikkoon harmauden keskelle! Ihan kohta on joulu.

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Laura / Kaiken maailman matkoja October 24, 2016 at 22:24

    Oi jummi, ihan mielettömiä kuvia, tuonnekun vielä itsekkin pääsisi!

    • Reply Rimma October 25, 2016 at 10:07

      Oli kyllä niin älytön paikka! Mekin oltiin “harmillisesti” ylhäällä juuri puolilta päivin, joten valo oli aika raaka. Olisi mahtava nähdä tuolla auringonlasku taikka -nousu <3

  • Reply Saara October 25, 2016 at 11:37

    Tuosta toiseksi viimeisestä kuvasta – näyttää että tuon vuoren sisästä tulee pilvet 🙂 Aivan mahtavia kuvia jälleen! Tällaista tarinan kerrontaa olen kaivannut fiilistelijän pilvilinnoja -aikakaudelta. Mukavaa! Ihanaa joulun odotusta!

    • Reply Rimma October 25, 2016 at 15:42

      Oli tosi mystisen näköinen Matterhornin huippu kieltämättä nuiden pilvien keskellä 🙂 Ja ihana kuulla, että postauksen kerronta tuntui tutulle. Kamalaa, kun ajanpuutteen vuoksi ei aina ehdi teksteihin paneutua niin kuin ennen, mutta yritän parhaani! Ihanaa joulun odotusta sinullekin Saara <3

  • Reply Erika October 25, 2016 at 13:24

    Vitsit mitä maisemia! <3 Ja selvisi myös, mistä lempisuklaani Toblerone on saanut nimensä. 😀

    • Reply Rimma October 25, 2016 at 15:45

      Hahaha no niin mahtavaa, että nimi selvisi 😀 Vai onkohan se toisinpäin, eli Matterhornia on alettu Tobleronen myötä kutsua Toblerone-vuoreksi, kun vuoren muoto löytyy Tobleronen logosta. Ja oi kyllä – maisemat oli älyttömät!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle October 25, 2016 at 17:46

    Wau, wau, wau! Tosi hieno paikka ja mahtavaa, että sulla alkaa korkeanpaikankammo hellittää! Mullehan sellainen on vasta päässyt ilmaantumaan, ei onneksi (ainakaan vielä) kyllä kovin paha. Mitä tälläinen lysti kustansi? Olen siinä käsityksessä, että Sveitsissä nuo gondolit olisi aika kovissa hinnoissa.

    • Reply Rimma October 25, 2016 at 18:35

      Voi ei! Toivottavasti kammo ei kovin pahaksi äidy. Kyllähän sitä tiettyä äärivarovaisuutta tulee itsekin noudatettua edelleen, mutta aiemmin en tiedä olisinko uskaltanut edes lähteä tuonne ylös 😀 Piletti maksoi 100 frangia eli silloisella kurssilla vähän alle sata euroa 🙂 Kallista – on todellakin!

  • Reply Johanna Hulda October 26, 2016 at 04:28

    Ihan mahtavaa, ja upeita kuvia jälleen! Matterhorn on kyllä niin erikoisen muotoinen, vaan tuo kiipeilijäletkan pilkuttama toinen vuori näyttää omaan silmääni erittäin potentiaaliselta lumivyöryalueelta. Vaikka taitaa tuo huippu olla oikeasti aika vankkaa jäätä, joka ei ihan hevillä petä? Oma korkeanpaikankammoni on siitä kummallista sorttia, että jalat maankamaralla ei pelota ollenkaan, oltiin sitten miten korkealla kallionkielekkeellä tahansa, mutta tornit ja muut ihmiskätten rakennelmat pistävät hirvittämään. 😀 Ihanaa että vuorten valloitusinto alkaa syrjäyttää pelkoa sullakin!

    • Reply Rimma October 31, 2016 at 16:24

      Ihan samaa mietin itsekin, että melkoisen vaarallisen näköinen kieleke. Mutta tosiaan on niin paksua ikijäätä, ettei se siitä ihan hevillä hievahda. Koskaanhan toki ei voi olla varma ja siksi tuonne kipuamisessa on tottakai omat vaaransa ja haasteensa. Ja olet kyllä ihan oikeassa! Itseä myös kammoksuttaa rakennelmat ja muuta paljon enemmän kuin korkeat vuoret. Siksi tuonkin reissun pelottavin osuus oli ehdottomasti se gondolimatka, joka killui ajoittain todella korkealla maanpinnasta 😀

  • Reply Sari October 27, 2016 at 16:25

    Wau!! Ihan mahtava!! Tuonne kun joskus pääsisi sukset jalassa tai ilman…

    • Reply Rimma October 31, 2016 at 16:25

      No sanos muuta 🙂 Hinnat on ainakin kohdillaan 😀

  • Reply Milla - Pingviinimatkat October 29, 2016 at 22:41

    Huoh, miten upeita maisemia ja kauniita kuvia. Mulla on hirmu hinku päästä tekemään joku kunnon itsenä haastamismatka jonnekin vuorille ja nämä maisemat näyttävät moiseen aika tosi hyvältä 🙂 Tosin vielä enemmän hingun ehkä viime kesän reissukohteeseenne Dolomiiteille haastamaan ensin itseni ja sen jälkeen palkitsemaan urakasta pizzalla ja hyvällä viinillä 😀

    • Reply Rimma October 31, 2016 at 16:26

      Haha ihana Milla 😀 <3 Kuulostaa kyllä tuo Dolomiittien haaste sellaiselta, että tarttuisin siihen mieluusti itsekin! Ja siis todellakin oon sitä mieltä, että se osa Italiaa sun on pakko päästä näkemään 🙂 Italia on kyllä yksi niistä mielettömistä paikoista, josta löytyy kaikille kaikkea. Ihana ihana maa.

  • Reply Ultramaraton Sveitsin vuorilla - RIMMA+LAURARIMMA+LAURA November 1, 2017 at 14:19

    […] juostiin Zermattissa Matterhornin hulppeissa maisemissa. Vaikka lomamatkoja Sveitsiin on viime vuosien aikana tullut tehtyä nopealla laskuopilla […]

  • Leave a Reply