Smaragdin vihreä salaisuus – Lago di Tenno

Eurooppa, Lapsiperhe matkustaa
September 8, 2016

Teimme Dolomiiteilla ollessamme päätöksen jatkaa matkaamme Itävallan vuoriston sijasta etelään kohti yhtä Italian kuuluisimmista kohteista, Lago di Gardaa. Mielessämme oli Cascata Ampolan vesiputouksen lisäksi toinen Suvin vinkkaama kohde, jossa halusimme ehdottomasti vierailla. Ja se kohde on tämä tässä; pikkuruinen ja käsittämättömän kirkasvetinen Lago di Tenno. Tämä Gardan pohjoispuolella sijaitseva järvi oli loistava paikka viettää leppoisaa rantapäivää ystävien kesken piknikin merkeissä. Etenkin näin lapsiperheille tämä oli nappivalinta rauhallisuutensa vuoksi, sillä Tennon pysähtynyt meininki oli täydellinen vastakohta Gardan väkeä pursuville rantaviivoille.

Ihastuimme Tennoon niin palavasti, että vuokrasimme Airbnb:n kautta talon (jonka tahrattoman puhtaille puitteille, valtavan kokoiselle puutarhalle sekä kaverusten löytämälle “hobittiovelle” iso peukku) vain muutaman sadan metrin päästä smaragdin vihreästä järvestä. Näin ollen pääsimme vierailemaan järvellä useamman kerran, sillä myös meidän taaperoiden mielestä Tenno oli siistein paikka ikinä heitellä kiviä matalaan rantaveteen ja ihastella kirkkaan pinnan läpi syvyyksissä polskivia kaloja.

Puolen kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevan Tennon erikoisuus on pieni saari, jonne pääsi periaatteessa ihan kahlaamalla. Jos siis halusi dipata itsensä kainaloita myöten hyiseen veteen, jota ei toukokuinen aurinko ollut ehtinyt kovin paljon talven jälkeen lämmitellä. Tennolla pystyy vuokraamaan myös veneen soutelua varten, mutta vuokraamo ei ollut meidän vieraillessa valitettavasti avoinna, joten se jäi testaamatta. Järven ympäri kiersi myös todella kaunis rantoja myötäilevä polku, jota miehet kävivät joka aamu juoksulenkillä kuluttamassa.

lago-di-tenno-accommodation-2Lago di Tenno Italia Garda-1 Lago di Tenno Italia Garda-2lago-di-tenno-accommodation-1 Lago di Tenno Italy-1 Lago di Tenno Italia Garda-8Lago di Tenno Italia Garda-6Lago di Tenno Italia Garda-7lago-di-tenno-italia-3Lago di Tenno Italia Garda-5Lago di Tenno Italia Garda-9lago-di-tenno-italia-2

Senkin uhalla, että alan kuulostaa rikkinäiseltä levyltä niin totean vielä kerran. Ihana paikka! Menkää ja kokekaa tekin Pohjois-Italian huikeus. Meihin reissu teki ainakin lähtemättömän vaikutuksen ja uusi matka tuonne suunnille on jo suunnitteilla osana pidempää Euroopan tourneeta.

Ja sitten ihan mielenkiinnosta. Kuinka moni on käynyt Gardalla tai ainakin kuullut puhuttavan siitä? Mutta sensijaan kivenheiton päässä sijaitsevat luonnonihmeet, kuten vaikkapa tämä Lago di Tenno eivät soita mitään kelloja? No juuri tämä tilanne oli allekirjoittaneella ennen toukokuista kevätreissuamme. Onneksi on matkablogit, joiden arkistoista löytyy lähes aina jokaista kohdetta varten jotain huippuja vinkkejä. Blogien lisäksi todellisena matkainspiraation luojana toimi itselläni Instagram, mihin olen seurattavien listalle poiminut valtavan määrän matka- ja luontokuvaajia, joiden kuvavirrat pursuavat toinen toistaan upeampia kohteita. Itse myönnän olevani niin matkakohdetta kuin vaikkapa uutta retkeilytakkia valitessani todella vahvasti somen vietävissä, vaikka toki se oma tyyli ja kiinnostuksen kohteet sanelevat aika paljon mikä kohde tai rotsi lopulta kolahtaa ja mikä ei. Siksi itselleni onkin tärkeää seurata just niiden tyyppien sisältöä, joiden jutut natsaa omiin mieltymyksiin. En usko koskaan voivani saada tarpeeksi laadukkaista kuvista, joissa esiintyy suomalaista sielunmaisemaa, turkooseja vesistöjä tai jylhiä vuoria.

Minua kiinnostaisikin kuulla, että kuinka moni teistä on matkablogien tai vaikkapa Instagramin sisällön inspiroimana ottanut tulevaan matkahaavelistaan jonkin tietyn kohteen? Tai jopa matkustanut sinne pelkästään some-kanavista saadun innostuksen pohjalta?

Huisia tulevaa viikonloppua kamut!

PS. Kaikki seikkailevat äidit. Huomasittehan meidän edellisen postauksen, jossa ohjeet Instagram-kuvakisaan?

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Ansku September 8, 2016 at 23:03

    Wau. Todella kaunista. Väri tosiaankin smaragdinvihreä ♡ Mä kirjoitin just matkajutun Mahahualista ja sivusin Bacalaria, jossa on tosi kaunis järvi. Jollei tietäisi, sitä luulisi mereksi koska vesi on niin upean turkoosi ja kirkas.

    Mäkin ihastelen somessa kuvia ja etsin tietoa mut en ole koskaan vielä tehnyt päätöstä sen perusteella.

    • Reply Rimma September 12, 2016 at 13:09

      Pitääpäs käydä lukemassa sinun postaus! Kuulostaa ihanalta 🙂

      Ja kiva kuulla tuosta miten some vaikuttaa omaan matkailuun! Aika samoilla linjoilla siis mennään 🙂

  • Reply Mari September 9, 2016 at 10:09

    Ihana paikka ja ihania kuvia! Haavelistaan on matkablogien kautta tullut montakin paikkaa. Tähän mennessä kuitenkaan ei olla päädytty blogipaikkoihin vaan määränpäät on valittu muilla perusteilla. Mutta usein on käynyt niin, että tulevaa matkakohdetta googlaillessa oon törmännyt mielenkiintoseen blogiin ja jäänyt koukkuun. Tällä tavalla päädyin aikanaan Uuden-Seelannin matkaa suunnitellessa teidän blogeihin 🙂

    • Reply Rimma September 12, 2016 at 13:10

      Hei mahtava kuulla, että miten olet aikanaan päätynyt minun ja Lauran blogeja lukemaan! 🙂 Itsellä on kyllä ihan sama, että sitten kun matkakohde ja suunta on suurinpiirtein vailittu, niin paljon tulee luettua ja googleteltua kohteesta kertovia blogitekstejä. Ei niinkään enää matkaoppaita tai lehtiä tule pralailtua!

  • Reply Veera September 10, 2016 at 09:31

    Kiitos taas ihanasta postauksesta! Noi kuvat on niin ❤️. Käytiin kesän autoreissulla sun vinkkaamana juurikin tuolla Lago di Tennossa ja oli kyllä mykistävän kaunis paikka. Kiitos vinkistä! Jos pohjois Italiassa liikkuu niin suosittelen myös Arcoa reissukohteeksi. Mieheni kiipeilee ja upeat kalliot innostivat minutkin kokeilemaan. Reittejä löytyy kaikentasoisille vauvasta vaariin :). Meidän kesän kuukauden autoreissun inspiraationa toimivat muutoinkin aika pitkälti teidän, Suvin, Panun ja Nellan blogit. Älyttömän paljon kauniita paikkoja ja inspiraatiota saatiin niistä. Ollaan kyllä onnekkaita, että Suomesta löytyy niin paljon törkeän laadukkaita matkablogeja. Ovat ainakin itselleni korvanneet aika pitkälle matkalehdet ja Lonely Planetit.

    • Reply Rimma September 12, 2016 at 13:15

      Eikä! Voi että ihan paras kommentti! Kiitos Veera <3 Olen niin iloinen kuullessani, että ollaan voitu toimia inspiraationa. Se on kyllä ehdottomasti tämän matkabloggaamisen suola 🙂 Ja mahtava vinkki tuo Arcoa! Meillä on ensi kesällä suunnitteilla uusi reissu tuonne suuntaan, joten ehdottomasti pistän tämän kohteen ylös ja tutkin asiaa tarkemmin. Kiitos <3 Ja olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä. Suomesta löytyy ihan älyttömästi laadukkaita matkablogeja ja ei meilläkään enää Lounaireta ostella 😀

  • Reply Milla - Pingviinimatkat September 11, 2016 at 16:55

    Tuonne mä haluan! Jostain syystä Garda ei ole koskaa itseäni kiinnostellut, mutta Tenno näyttää siltä, että se täytyy päästä itse kokemaan. Mitä tulee inspiraatioihin, niin samoja ajatuksia kuin sinulla. Enää ei tule pahemmin lehtiä edes luettua vaan inspiraatiot tulee vastaan somessa ja sitten niistä googlataan niin vimmatusti tietoa. Siksipä matkablogeille onkin mielestäni tärkeää, että kohteen nimellä esim tulee löydetyksi. Pitkälle reissulle tuli tietoa haettua pakkaamisista, majapaikoista, reiteistä ja kohteista lähinnä vain matkablogeista, joita oli silloin verrattain harmillisen vähän. Paras fiilis onkin kun itse kuulee jonkun innostuneen esim kohteesta tai jostakin hotellista meidän postauksen innoittamana.

    • Reply Rimma September 12, 2016 at 13:18

      Tää on ihan varmasti teidän paikka! Uskon, että tykkäisitte 🙂 Tuossa Tennon kylässä oli ihania pieniä ravintoloita ja just semmoinen aika pysähtynyt tunnelma ainakin toukokuussa. En sitten tiedä millainen vilske siellä on kesäsesongilla, mutta suosittelen kyllä lämpimästi teille Italian-konkareillekin <3

      Oot Milla ihan oikeassa! Hakukone optimointi on kyllä tosi tärkeää juuri tuosta näkökulmasta, että ne oikeat postaukset löytyy sillä kohteen nimellä. Ja se just on kyllä parasta, että voi inspiroida muita. Ihan tän touhun suola 🙂

  • Reply Susanna September 11, 2016 at 23:43

    Kivat kuvat 🙂
    minä kävin tänä vuonna ekaa kertaa Gardalla, mutta se kohde yllätti.. Oli kauniimmat maisemat mitä osasin odottaa, mutta asiakaspalvelu paljon huonompaa mitä odotin. Joskus pitäisi myös testata Como, kiinnostaisi tietää onko siellä samankaltaista vai onko kovin erilainen kohde Gardaan verrattuna.

    Kyllä olen saanut paljon ideoita matkablogeista, useita kohteita jotka kiinnostaa. Esimerkiksi Dubai ei aikaisemmin ole koskaan kiinnostanut minua (en hyväksy sitä miten huonosti vierastyöläisiä on kohdeltu) mutta matkablogeissa näkynyt niin hienoja kuvia että voisin harkita Dubaita, jos se olisi vaikkapa risteilyreitin varrella. Japani on myös alkanut kiehtoa ja Australia, blogien ansiosta

    • Reply Rimma September 12, 2016 at 13:47

      Kiitos! 🙂 Maisemat ovat kyllä todellakin upeat. Ikävää, että olette joutuneet pettymään palveluun. Me kyllä saatiin erinomaista palvelua joka puolella, mutta ei tosiaan oltu liikkeellä ihan vilkkaimpaan sesonkiaikaan. En ole itse käynyt Comolla, mutta läheisellä Maggiorella kyllä. Se oli ainakin upea!

  • Reply Tiina, Kinttupolulla September 12, 2016 at 10:49

    Kivan oloinen pikkujärvi ja vielä noin ihanan rauhallinenkin keväällä 🙂 Mehän käytiin tuollapäin heinäkuussa ja väkeä oli kaikkialla Gardan ympäristössä paljon. Rivassa syötiin vaan piknikki ja poistuttiin pikaisesti Gardan turistimassoista. Pulahdettiin Ledroon ajomatkalla Ampolan vesiputoukselle ja yövyttiin vuorilla autossa Idro-järven yläpuolella. Täytyy sanoa, että vesiputous ei oikein sävähdyttänyt näiden meidän Ranskan putousten jälkeen, mikä tuntuu jo ajatuksena aika hullulta 😀 Sain taas yhden vinkin instagramista lähistöllä sijaitsevasta uudesta putouksesta, johon taidetaan tänään lähteä käymään.

    • Reply Rimma September 14, 2016 at 19:45

      Hahaha no mutta katsos se on vähän mihin on tottunut 😀 Sveitsissä asuvaa veljeäni ei enää lumihuiput säväytä niinkuin meikäläistä, joka on aina ja joka kerta niiden edessä ihan huuli pyöreänä. Ymmärrän hyvin, ettei oikein Gardan meno nappaillut just tuon ihmispaljouden vuoksi. Oli siellä toukokuussakin porukkaa kuin pipoa, mutta ympäristössä varmasti paljon vähemmän kuin heinäkuussa 🙂

  • Reply Mitä maksoi viikon road trip Pohjois-Italiaan - RIMMA+LAURARIMMA+LAURA February 22, 2017 at 12:25

    […] vuokrakämppä Braies, AirBnb Tenno ja hotelli Saksa: […]

  • Leave a Reply