Yön yli Repovedellä vauvan kanssa

Kotimaanmatkailu, Lapsiperhe matkustaa
August 7, 2016
repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms

Repoveden kansallispuisto on yksi Suomen 39 kansallispuistosta. Määrä tulee kasvamaan ensi kesänä, jolloin Suomussalmen ylpeydenaiheesta, Hossasta (missä Rimma juuri vieraili!) tulee uusin lisäys kotimaamme kansallispuistoihin täydentäen niiden lukumäärän täyteen neljäänkymppiin. Repoveden kansallispuisto, joka on suosittu myös kiipeilijöiden keskuudessa, on perustettu 2003 ja siellä on merkattuja vaellusreittejä 45 kilometrin edestä. Mieheni pikkusisko kävi kesäkuussa tekemässä 15 kilometrin päivävaelluksen Repovedellä ja näytti houkuttelevia kuvia reitin varrelta: kirkkaita järviä, jotka makoilivat kauniiden metsien syleilyssä, sekä upeita kalliomaisemia. Kuin taikaiskusta noiden kuvien jälkeen Repovesi alkoi tulla vastaan useissa muissakin yhteyksissä mm. Instagramissa, ja siinäpä se tuli sitten sinetöityä – tuonne on tänä kesänä päästävä. Vaikka heinäkuu oli sateisin naismuistiin, oli sentään se yksi viikko, jona satoi vain nimeksi, ja sehän piti käyttää hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla: retkeilemällä keskellä kaunista Suomen luontoa. Kun heinäkuu oli muuten ollut henkisesti hyvin rankka, tuntui hyvältä ajatukselta lähteä vähän vetämään happea sinne, missä sitä todellakin riittää: metsään.

Me ollaan haaveiltu miehen kanssa jo pitkän aikaa Karhunkierroksesta täysimittaisena (lyhyt tuli kierrettyä kevättalvisissa maisemissa), mutta sen vaatiessa useamman päivän tallaamisen, olemme toistaiseksi päättäneet odotella sen kanssa ja käydä testailemassa näitä eräilyhommia ensin vähän kevyemmin. Pakkasimme yöpymisvarusteemme, ruokatarpeet ja vedet rinkkaan sekä vauvan tarvikkeet ja muutamat omat vaihtovaatteet kevyeen reppuun. Itse vauva kulki vaelluksella Tula-kantorepussa selässä, jossa viihtyi tosi hyvin vaihtuvia maisemia ihmetellen ja torkkuja ottaen.

Lähdimme kiertämään viiden kilometrin mittaista Ketunlenkkiä, joka lienee Repoveden suosituin päiväretkireitti. Rengasreitti starttaa Lapinsalmen parkkikselta, joka suorastaan pullisteli autoja saapuessamme sinne – monet muutkin olivat saapuneet paikalle nauttimaan niistä muutamista kauniista heinäkuisista päivistä luonnon helmaan. Onneksemme olimme lähdössä liikenteeseen iltapäivällä emmekä aamupäivästä, jolloin heti reitin alussa ylitettävälle Lapinsalmen riippusillalle saattaa kertyä pitkätkin jonot – keikkuvaa riippusiltaa kun ei saa kerrallaan ylittää kuin yhteen suuntaan. Eikä sitä saa ylittää muuten myöskään liian moni ihminen kerrallaan, ja ihan hyvä ettei saakaan: meinasi ihan itselläkin nousta jännityksestä hikikarpalot otsalle, kun steppailin poika selässä sillan ylitse. En ole koskaan pelännyt korkeita paikkoja, mutta tämä oli jo toinen kerta lapsen syntymän jälkeen, kun jännitin korkeassa paikassa kulkemista. Liekö äitiys tehnyt mut alitajuisesti varovaisemmaksi.

adventuringmoms_repovesi_suomiretki repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmomsrepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmomsrepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi
Lapinsalmen riippusillan ylitettyämme suuntasimme kohti Katajavuorta, jonne oli kiivettävä ihan kiitettävä määrä portaita. Vajaa 11-kiloinen, iloisesti hihkuva lisäpaino selässä ja reppu rinnalla portaikko meni ihan hyvästä treenistä ja nostatti mukavasti sykettä. Uintireissu järveen alkoi tuntua kutsuvalta ajatukselta.

Vuorella saimme ihastella eteemme avautunutta maisemaa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Hetki olisi muuten ollut täydellinen, mutta pienen miinuksen koskematon luonto -fiilikseen teki jossain vaiheesssa järveä halkonut moottorivene. Menisivät muualle rälläämään täältä hiljaisuuden keskeltä, muistan ajatelleeni, aivan kuin olisin muka omistanut koko maiseman, heh.

Ketunlenkin aloitus iltapäivällä oli muuten hyvä veto, sillä suurin osa päiväretkeläisistä oli ehtinyt jo niin sanotusti alta pois, ja saimme tampata koko matkan notskipaikalle saakka rauhassa muutamia vastaantulijoita lukuun ottamatta. Ja nekin, jotka vastaan käppäilivät, hymyilivät meille harvinaisen lämpimästi – minkä uskon tosin johtuneen tuossa selässäni keikkuneesta pikku-ukosta, joka hymyilee oikeastaan jokaiselle vastaantulevalle kasvolle niin valloittavasti, että harva voi olla vastaamatta siihen hymyyn.

repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmomsrepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmomsrepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi_adventuringmoms

Jossain vaiheessa hymyukollekin tuli uni silmään – mikäs siinä nukahtaessa, äidin tasaisen tassuttelun tahdissa, raikkaassa ukoilmassa. Koska olin vahingossa unohtanut Tulan mukana tulleen nukkumissuojan/niskatuen kotiin, piti meidän virittää harsoliina niskatueksi pikkuiselle. Aivan hyvä patenttiratkaisu!

Onneksemme Repovedeltä tuntui muuten kadonneen kaikki hyttyset. Sankemmassa metsässäkään ei liikkeellä pysyessä itikat saaneet meitä kiinni, mitä kiittelin kyllä kovasti. En nimittäin ollut tajunnut ajatellakaan, että lapsellehan olisi pitänyt ottaa mukaan kunnon hyttyssuoja – vauvaa kun ei viitsi millään Offin kaltaisella myrkyllä kyllästää. Onneksi kerrankin oli onni puolella, eikä tarvinnut juosta verenimijöitä karkuun. Mutta ensi kerralle muistan kyllä hankkia mukaan hyttysverkon selässä kulkevalle lapselle, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Lopulta sammalmättäiden peittämien mättäiden ja tikkusuorina kohonneiden mäntyjen takaa paljastui Kapiaveden nuotiopaikka, jolle olimme päättäneet jäädä yöksi. Kolme telttaa oli jo pystyssä ja neljäs kasausvaiheessa, ja vähän jännittyneitä käppäilimme alueella miettien, olisiko meille enää tilaa. Yksi hieman juurinen spotti oli jäljellä, ja päätimme ottaa riskin ja kasata telttamme niille sijoille. Juurakkoiset kohdat sijoittuvat onneksi teltan reunoille, ja erinomaisten puhallettavien telttapatjojen ansiosta ne eivät kiusanneet vähääkään. Muutenkin ilmatäytteinen telttapatja* oli kyllä niin luksusta verrattuna niihin perus vaahtomuovipatjoihin, joiden päällä nukuimme pari kuukautta Uudessa-Seelannissa. Never again!

Jännäsin vähän etukäteen teltan pystyttämistä, sillä muistikuvani edellisiltä telttailukerroilta maailmanympärimatkalta olivat jotakuinkin sellaisia, että ei se pystytyshomma koskaan mennyt ihan sormia napsauttamalla. Mutta ei olisi kannattanut jännittää, sillä Friluftsin teltta* oli pystyssä hetkessä vaikka kasasimme sitä ensimmäistä kertaa! Mikä helpotus.

repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesirepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesirepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi

Loppuilta saatiinkin sitten vain fiilistellä. Ystävällinen naapuriteltan venäläispariskunta tuli huikkaamaan, että jos tarvitsette keitettyä vettä niin täältä löytyy, ei tarvitse keittää itse. Kiitollisena kävin hakemassa teevedet naapureilta, mutta pistin siinä samalla kuitenkin omankin pannun porisemaan, sillä en aikonut tehdä vauvan puuroa ihan kuitenkaan järviveteen.

Pojalle maistui hienosti iltapuuro – taisipa hän kiskaista siihen astisista puuroannoksista isoimman tuona iltana. Lienee totta vauvojenkin kohdalla, että ulkona kaikki vaan maistuu aina paremmalta. Lauri kävi grillaamassa nuotiolla meille paketillisen soijanakkeja sillä aikaa, kun minä nukutin pojan, ja pääsin itse sitten “valmiiseen pöytään”. Ehdin siinä jo fiilistellä kuinka auringonlaskusta näyttäisi tulevan hieno, ja miten pääsisin kuvaamaan sitä ja ehkä pulahtamaan lämpimään järviveteen iltauinnille, kun poitsukin oli nukahtanut niin nätisti telttaan.

Mutta vielä mitä! Kun olin saanut viimeisen nakin alas ja ehtinyt napata pari valokuvaa pikkuhiljaa punertuvasta ja pimenevästä leirimaisemasta, kuului teltasta kutsuhuuto. Toiveikkaana ajattelin, että äkkiä mä sen sinne uusiksi tainnutan, mutta kaikkipa ei mene vauvan kanssa aina niin kuin elokuvissa. Katselin sitten sen auringonlaskun siitä teltan hyttysverkon läpi samalla, kun tissitainnutin jäbää uudestaan uneen. Vaikka vähän sapetti, oli tuo hetki kuitenkin niin kaunis ja ainutkertainen tapa nauttia luonnon keskellä olemisesta, että tulen varmasti muistamaan sen ikuisesti. Ja onneksi Lauri oli saanut ikuistettua rannasta muutaman auringonlaskukuvankin.

repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi
Yöllä satoi vettä muutaman tunnin ajan; jossakin vaiheessa niinkin reippaasti, että poikakin siihen heräsi. Onneksi sain hänet helposti nukutettua uudestaan, mutta itselle ei meinannut uni tulla millään silmään. Aamulla oli todettava, että on sitä paremminkin tullut joskus nukuttua, mutta uskonpa tämän olleen taas vain harjoituksen puutetta, sillä välineistä ei ainakaan jäänyt tällä kertaa nukkumismukavuus kiinni. Parhaat unet meistä kolmesta nukkui joka tapauksessa vauva, ja sehän on pääasia, hah!

Aamupuurot kokkailtuamme (meikäläinen muuten herätti varmaan aamulla viimeisetkin telttamajoittujat uniltaan, kun hakkasin halkoja nuotion sytyttääkseni) kasasimme leirimme ja lähdimme pikkuhiljaa etenemään, tällä kertaa varusterinkka meikäläisen selässä ja nukkuva poika miehellä. Meillä oli ollut vettä mukana kaikkien muiden kantamusten ohella vain 2,5 litraa. Koska meikäläinen on imettäjänä melkoisen kova juomaan vettä, oli tuo määrä hörpätty jo kokonaan, joten poikkesimme pääreitiltä parisataa metriä Määkijän kaivolle hakemaan lisää puhdasta juomavettä loppumatkalle. En muista koska olisin edellisen kerran päässyt pumppaamaan kaivosta vettä – hauska kokemus siis, ja aivan taivaallisen hyvää vodaa!

Kaivolta ei ollutkaan viimeiselle “nähtävyydelle” eli vetolossille matkaa kuin 800 metriä. Ketunlossi oli laiturille saapuessamme tietenkin vastarannalla, eikä sieltä ollut silloin ketään tulossa meidän suuntaamme, joten vetohomminhan siinä jouduttiin. Ekaa kertaa pääsin moista lossiakin vetämään, joten kaiken kaikkiaan oli tuokin päivä täynnä hauskoja uusia kokemuksia. Lossilta ei ollut parkkipaikalle enää matkaa kuin yksi hujaus, eli varsin helpoksi jäi tuo viimeisen päivän vaellusosuus.

repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesirepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi repoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesirepoveden kansallispuisto_suomiretki_repovesi-48

Repoveden kansallispuisto on huippukohde lapsiperheelle, ei voi kuin suositella! Ajomatkaakaan Helsingistä ei sinne tullut kuin kolmisen tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla. Myös vauvan kanssa siellä retkeilee ihan näppärästi, kunhan vaan on hyvä kantolaite. Varsinkin, kun sen hirveämmin ei tarvinnut kantaa evästä mukana – pojan ruoka kun kulkee mukana vielä suurimmaksi osaksi siinä kaikkein helpoimmassa muodossa, ja puurot soseineen nyt ei paljon tilaa vie. Ensi kerralla suuntaamme itse puiston pohjoispuolelle Olhavalle katsastamaan ne huikeimmat maisemat. Joskus olisi myös hauskaa päästä tuonne kalliokiipeilemään, mutta ensin pitäisi varmaan opetella kiipeilyn ja varmistamisen salat.

Repovedelle isosti peukkua! Joko tämä on monelle tuttu kansallispuisto?

Onko siellä lukijoiden joukossa muitakin vauvan kanssa telttailleita?

*Postauksessa näkynyt teltta, telttapatjat, makuupussit ja riippumatto saatu Partoaitalta näkyvyyttä ja kokemuksia vastaan.

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Erika August 7, 2016 at 14:48

    Mua suorastaan hävettää, koska olen käynyt vain muutamassa kansallispuistossa elämäni aikana… Pitäisi kyllä ehdottomasti vierailla niissä enemmänkin!
    Niin, ja mäkin haaveilen tuon täyden Karhunkierroksen patikoinnista, puolikkaasta olen patikoinut jonkin verran, mutten sitäkään kokonaan…

    • Reply Laura August 8, 2016 at 11:05

      Älä muuta sano! Mullakin taitaa olla nyt käytynä vain kuusi kansallispuistoa, ihan naurettavan vähän siis! Kannattaa liittyä Facessa sellaiseen ryhmään kuin Kansallispuistot tutuiksi. Sieltä saa hurjasti lisäinspiraatiota! 🙂

  • Reply Anna / 270 degrees August 7, 2016 at 20:27

    Mä niin fanitan näitä teidän vauvaretkiä! Mielenkiinnolla myös odotan kertomuksia siitä, kuinka retkeily ja matkailu sujuu kun vauvat ovat vähän isompia taaperoita. Olette huippuja 🙂

    • Reply Laura August 8, 2016 at 11:04

      Kiitos ihanasta kommentista Anna! <3 Seikkailu se on mikä pienen tiellä pitää, hih 🙂

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty August 7, 2016 at 22:19

    Wow, taidettiin olla reitillä samoihin aikoihin, koska meillekin sattui yksi niitä heinäkuun kuumimpia päiviä. Me vaan ei päästy ylittämään vettä lossilla, kun se oli rikki, ja aiheutti meillekin pieniä muutoksia suunnitelmiin. Ehdin juuri itsekin kirjoittaa postauksen retkestä.
    Minä suorastaan hämmästelin telttojen suurta määrää – joissakin kohdissa tuntui, että niitä oli jopa vaikea väistellä. Erityisesti heti riippusillan vieressä olevalla nuotiopaikalla oli kai joku partiolaisryhmä, joiden teltat olivat aivan vieri vieressä ja vielä keskellä läheisiä polkujakin. Tuntui vähän hölmöltä heilutella toisten pyykkinaruja. Minä tosin olen aiemmin retkeillyt Hossassa ja aina alkusyksystä, eikä siellä ole pahemmin ruuhkaa ollut.
    Minulla on kantovälineenä Manduca, jolla olen kantanut kaikkia lapsia. Mies sen sijaan tykkää kantorinkasta, johon saa vähän tavaraakin mahtumaan. Me tosin emme ole lasten kanssa yön yli retkiä tehneet, sillä kaiken sen tavaran kantaminen on tuntunut hurjalta.

    • Reply Laura August 8, 2016 at 11:03

      Kävinkin lukemassa sun postauksen! 🙂 Tosi ikävää, ettei rikki olleesta lossista oltu ilmoitettu mitään! Me oltiin siellä varmaan teidän jälkeen sitten, taisi olla ke-to, sillä tuolloin lossi oli jo kunnossa. Telttoja oli kyllä yllättävän paljon munkin mielestäni! Me ei sen eka nuotiopaikan telttoja nähtykään, mutta Kapiavedelläkin niitä oli kyllä ihan nokko. En usko, että sinne olisi enää mahtunutkaan lisää, paitsi jos olisi tosiaan vetänyt ihan kiinni niihin pöytiin ja notskipaikkoihin. Mutta ai että oli kivaa, ja sellainen ihana leirifiilis kömpiä aamulla omasta teltasta, mennä pilkkomaan puita ja jutustella niitä näitä tuntemattomien kanssatelttailijoiden kanssa! 🙂

      Tavaran määrä hirvittää itseäkin, sen vuoksi se Karhunkierros varmaan saa vielä odottaa siihen asti kunnes poika pysyy hyvin omilla jaloillaan ja voi kantaa omassa repussaan aikakin jo vaihtovaatteensa 😀 Eli aika monta vuotta vielä…

  • Reply Milla - Pingviinimatkat August 7, 2016 at 22:35

    Metsä ja luonto todellakin tekee hyvää. Teillä on ollut ihanan kuuloinen reissu ja on varmasti tehnyt hyvää saada ajatuksia puihin, nuotioon ja teltan pystytykseen. Teidän hymyukko on kyllä sellainen tyyppi, että eihän sille voi kukaan olla hymyilemättä. Todella hienoa, että siitä on tässä ajassa jo suttaantunut noin kelpo reissukaveri <3

    • Reply Laura August 8, 2016 at 10:58

      Joo teki kyllä hyvää ^_^ Hymyukko on niin mainio, että ei yhtään jännitä kyllä lähteä sen kanssa tänään taas reissuun! 🙂

  • Reply Pirjo August 8, 2016 at 13:27

    Juu, telttailtu on niin vauvan, taaperon ja isompien lastenkin kera. Ja hauskaa oli aina! Ja siitähän se matkustusinto ja uusiin paikkoihin tutustuminen sitten alkoi. Teltasta asuntovaunuun ja asuntoautoon ja myöhemmin mökkeilyyn. 70-luvulla esikoinen oli viittä vaille 2 v. ja pikkuveli 11kk ja oli juhannus ja leiriytymispaikkana Puumahan pistohiekka ekayönä, toisen yön vietimme sitten “hieman rauhallisemmissa merkeissä” Kangasniemellä. Kaikki sujuin hyvin ja voin vaan lämpimästi suositella telttailua perheillekin – joka onkin kuulema taas lähtenyt uuteen nousuun. Ei aina tarvitse kaiken olla hienoa ja luxusta todellakaan. Ja tämä kotimaa on kauneutensa lisäksi myös turvallinen!

  • Reply E August 8, 2016 at 15:15

    Repovesi on ehkä kaikkein tutuin kansallispuisto. Monta päiväretkeä on tullut tehtyä ja lisäksi viime kesänä kierrettiin kavereiden kanssa Kaakkurinkierros. Myös ensi lokakuussa on tarkoitus lähteä retkeilemään yön yli Repoveden maisemiin ja tällä kertaa rennosti naisporukalla. Jos joskus tahtoo yöpyä Repovedellä mökillä, niin suosittelen hyvin lämpimästi Kuutinkämppää! Ihana kaminalla lämpiävä mökki, jonka yhteydessä on myös sauna! Toki mökillä on hintaa ja se on kovin suosittu, mutta takaa mukavan irtioton arjesta esim. talvisaikaan kynttilänvalossa. 🙂

  • Reply Anniina August 9, 2016 at 14:27

    Olipa mukava lukea tätä, oltiin nimittäin toissapäivänä ekaa kertaa Repovedellä! Patikoitiin juurikin sellainen 15 km lenkki päiväseltään Lapinsalmen parkkipaikalta Olhavalle ja takaisin. Oli vähän rankka reissu kyllä mulle, mutta hieno paikka 🙂

    Mekin ihmeteltiin väenpaljoutta, Keski-Suomen kansallispuistoissa ja luontopoluilla ei olla totuttu näkemään läheskään yhtä paljon ihmisiä! Toki ollaan tehty yleensä lyhyempiä retkiä ja ne ovat sijoittuneet iltapuolelle 🙂

    Hyi että muuten pelkäsin tuota riippusiltaa, mulla on ollut lapsena paha korkeanpaikankammo ja näköjään se on osittain jäljellä. Karhunkierroksesta mekin haaveillaan, tosin ehkä pienestä vain, kun ei olla vielä missään oltu yön yli. Olen mennyt sen joskus lapsena ja muistan sieltä lähinnä mitäs muuta kuin ne karmeat riippusillat 😀

  • Reply Syyssuunnitelmia – Ympäri maailmaa August 25, 2016 at 12:10

    […] kamaralla. Ns. viimeinen niitti oli kuitenkin Rimman ja Lauran ihanat retkipostaukset kauniista Suomen kansallispuistoista tai sellaisiksi pian nimettävistä alueista, joten eilen sähköpostilaatikkoon kilahti paritkin […]

  • Leave a Reply