Kesäyö

Kotimaanmatkailu, Lapsiperhe matkustaa
June 10, 2016

Heräsin tänään vierestäni kuuluvaan tuttuun hyräilyyn. Poikamme siinä kainalossa hehkui kuin Naantalin kuuluisa aurinko heti silmät avattuan, joten on siinä kohtaa tullut kyllä enemmän isäänsä. Itsellä unihiekkojen karistelu kestää normaalisti hivenen pidempään, mutta ei tänään. Keittiöstä nimittäin leijailee kutsuvasti juuri keitetyn kahvin tuoksu, johon sekoittuu ripaus tirisevää lettutaikinaa. Tänään ei olekaan mikään ihan tavallinen perjantaiaamu ja se muistuukin mieleeni ilmaan sekoittuvien tuoksujen myötä. Tänään on minun syntymäpäiväni.

Synnyin Kajaanin keskussairaalassa armon vuonna 1983 kolmen aikaan kesäisen kauniina aamyönä. Isoveljeni oli vihdoin saanut seitsemän vuoden pitkän odottelun jälkeen toivomansa leikkikaverin. Tosin kuulemani mukaan pientä pettymystä oli ilmassa, kun toivotun pikkuveljen sijaan syntyikin sisko.. Äitini kertoi minun olleen rauhallinen ja iloinen vauva, joka nukkui ensimmäiset viikkonsa kotiutumisen jälkeen tyytyväisenä Kelan tarjoamassa pahvilaatikkoyksiössä.

Jotenkin aiemmin on ollut hirveän vaikea kuvitella niitä tuntemuksia, joita vanhempani ovat varmastikin 33 vuotta sitten kokeneet saatuaan pienen pullean tyttövauvansa pitkän toivomisen ja odotuksen jälkeen käsivarsilleen. Kun itse sain puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran oman lapsen syliini, ei sitä tunnetta, onnen ja rakkauden suunnatonta määrä, oikein pysty sanoiksi pukemaan. Ne poikamme ensiminuutit kiilasivat samantien kirkkaasti elämäni tähtihetkien TOP3:seen.

mökillä sunset-2mökillä sunset-1mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-3mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-5 mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-6 mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-7mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-10 mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-2mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-8 mökillä kostocity kostojärvi sunset auringonlasku kesäloma-4

Myös viime viikonloppuna sain kokea näitä elämän helmihetkiä isäni lapsuuden maisemissa meidän mökillämme. Tunnelmoimme perheen kesken laiturilla hiljalleen hämärtyvää kesäyötä, nautimme puusaunan pehmeistä löylyistä ja katselimme kuinka aurinko värjäsi tutun järven pinnan käsittämättömän upeilla sävyillään. Sillä hetkellä mikään ei olisi voinut olla paremmin.

Ai että minä rakastan sinua kesä. 

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Kivimäen Jenni June 10, 2016 at 14:19

    Ihana kirjoitus. <3 Kyllä se -83 vaan on hyvä vuosikerta! ;D

    • Reply Rimma June 11, 2016 at 11:24

      Niin se on! 😀

  • Reply Sara┃Sara's Fab Life June 10, 2016 at 15:54

    Ihanan tunnelmallisia kuvia 🙂 Itselläkin ne siskon lapset on varmaan maailman parasta mitä on. Ja onneksi asuu ainakin vielä toistaseksi naapurissa 🙂 <3

    • Reply Rimma June 11, 2016 at 11:26

      Kiitos Sara! Voi onnenpekka! Minun siskoni asuu myös meidän naapurissa, joten tiedän tunteen <3

  • Reply Satu June 10, 2016 at 17:01

    Voi ihanuutta – ajatuksia ja kuvia, fiilistelyä. Myöhästyneet onnittelut myös. Ja ai että, kesä on tosiaan niin ihanaa ja sanoinkuvaamattoman kaunista.

    • Reply Rimma June 11, 2016 at 11:27

      Kiitos Satu! Arvasin, että sä varmasti tykkäät näistä mun vähän fiilistelevimmistä postauksista <3 Kesä on paras!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle June 10, 2016 at 17:26

    Valtavasti onnea! Tervetuloa 33:seksi. Tää on ihan hyvä ikä. Luulin sua kyllä nuoremmaksi. 😀

    Ja mä en kestä näitä ihan mielettömiä kuvia! Täytyy kai alkaa valvomaan kaikki kesäyöt läpeensä, jotta pääsisi joskus itsekin ikuistamaan jotain noin makeita värejä. 🙂

    • Reply Rimma June 11, 2016 at 11:25

      Kiitos Elina! Ja ai että kiva kuulla, että luulit nuoremmaksi. Lämmittää ikäkriiseilijän mieltä 😀 Kesäyöt on kyllä jotain niin älytöntä! On ihan hassua, kun aurinko laskee siinä puolitaöin ja nouseekin jo kahden aikaan, että siinä sais kuvattua suht järkevällä valvomisella sekä auringonlaskun että -nousun! 🙂

  • Reply Inka June 11, 2016 at 10:43

    Tässä riittää tunnelmaa! Ja onnea vielä kerran murmeli! <3

    • Reply Rimma June 11, 2016 at 11:27

      Kiitos murunen! Ja ihanaa reissua! Mielenkiinnolla odotan juttuja sieltä 😀

  • Reply Erika June 11, 2016 at 14:11

    Mahtavaa synttäriä! 🙂

    • Reply Rimma June 12, 2016 at 09:01

      Kiitos paljon! 🙂

  • Reply Peikek | ympäri maailmaa June 12, 2016 at 10:14

    Ah mitä kuvia <3
    (Ja -83 on ollut kyllä erittäin hyvä vuosi syntyä, terkuin perässätullaan :D)

    • Reply Rimma June 15, 2016 at 19:57

      Haha kiitos! Ja niin on 😀

  • Reply Anna | Muuttolintu June 12, 2016 at 11:03

    Huhhuh, miten upea järvimaisema teillä on mökillä! Kyllä tuossa kelpaa nauttia Suomen kesästä. Milloinkohan sitä pääsisi itse katsomaan.. Niin ja hyvää synttäriä tietysti 🙂

    • Reply Rimma June 15, 2016 at 19:58

      Se maisema on ihan paras! Ja niin rakas. Kiitos paljon onnitteluista 🙂

  • Reply somali-83 June 12, 2016 at 20:33

    Kauniita kuvia. Toivottovasti ei menny koko ilta niiden metsästämiseen 🙂

    • Reply Rimma June 15, 2016 at 19:59

      Haha ei sentään! Ja mikäpäs siinä oli laiturilla rauhassa tulen loimussa istuskellessa ja maisemia fiilistellessä 😉 Oisin voinut istua vaikka aamuun.

  • Reply Lotta | Watia.fi June 13, 2016 at 12:01

    Ai että miten ihania kuvia! Suomen kesäyöt ovat jotain ihan parasta. Aivan älyttömistä keleistäkin on saatu nauttia. Itsekin ehdin jo mökillä useamman yön reissun tehdä – kyllä kelpasi!

    • Reply Rimma June 15, 2016 at 20:00

      Toukokuu oli kyllä ihan uskomattoman lämmin ja kaunis! Toivottavasti saadaan lisää aurinkoa <3 Ja olet ihan oikeassa. Suomen kesä todellakin on parasta!

  • Reply Jenna / With huge passion for life June 13, 2016 at 13:26

    Paljon onnea! 🙂 En voi sanoiksi pukea, kuinka kauniita nuo järvimaisemat ovat.

    • Reply Rimma June 15, 2016 at 20:00

      Kiitos <3 Ei niin. Kappale kauneinta Suomea.

    Leave a Reply