Tre Cime di Lavaredo – tai ainakin sinnepäin

Eurooppa, Lapsiperhe matkustaa
May 29, 2016

Heräsimme ensimmäiseen aamuumme Dolomiiteilla meikäläisen makuun hieman liian aikasin. Juniorin kello oli kaikesta päätellen vielä visusti kotimaan ajassa, sillä unihiekat karisteltiin silmistä jo ennen kuin majatalon pihassa torkkunut kukko ehti kiekua. Mutta ei se mitään, me oltiin sentään lomalla. Saatiinpahan ainakin todistaa ihan käsittämättömän upeaa auringonnousua ja ihmetellä miten läheinen vuori värjäytyi pala kerrallaan ensin oranssiksi ja sitten keltaiseksi.  Tämmöistä hetkeä todistettuaan ymmärtää ehkä vieläkin paremmin, miksi auringonnousun ja -laskun ympärillä olevaa ajanjaksoa kutsutaan nimellä golden hour.

Kun koko retkiseurue oli saatu jalkeille ja aamupalat nautittua, oli kukko jo ehtinyt kiekua monta kertaa. Olimme katsoneet etukäteen kartasta, että meillä olisi noin tunnin ajomatka päiväretkemme määränpäähän Tre Cime di Lavaredolle, jota kohti käänsimme auton keulan kymmen aikoihin aamulla. Tarkemmin ottaen aikomuksenamme oli ajaa Rifugio Auronzolle, jättää auto parkkiin, pistää taaperot kantoreppuihin ja lähteä kiertämään Maaritin tavoin 3-4 tuntia kestävä vaellusreitti ympäri kuuluisan vuorikolmikon. Kaikkia taisi vähän jännittää millainen päivästämme kehkeytyisi ja oliko lapsille pakattu varmasti tarpeeksi vaatetta mukaan, sillä ylempänä vuorilla olisi aurinkoisesta säästä huolimatta taatusti kylmä.

Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-14 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-13 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-6

Tie kohti Rifugio Auronzoa oli jyrkkä ja mutkat melkoista serpentiiniä, mutta matkamme sujui oikein leppoisasti. Nikottelematta pakettiautomme kipusi vuorta ylöspäin ja me kyydissä olijat saimme ihailla ympärillä avautuvaa vuoristomaisemaa, jota täplittivät ensimmäiset kevään merkit. Lunta oli vielä paljon niin rinteillä kuin metsissäkin, joten aloimme pohtia kuinkahan pitkälle tie olisi auki? Pääsisimmekö ensinkään perille asti,  saatika patikoimaan suunnittelemaamme reittiä? Kun vajaan tunnin ajamisen jälkeen saavuimme parin kilometrin korkeuteen Lago Antornolle kävi juuri niinkuin pelkäsimme. Tie oli suljettu. Matkaa määränpäähämme oli vielä useita kilometrejä ja eteenpäin sai jatkaa vain, mikäli autosta löytyisi lumiketjut. No arvaatte varmaan löytyikö niitä lumiketjuja vuokra-autostamme, joten matkanteko stoppasi siihen.

Tottakai meitä (ja etenkin allekirjoittanutta) harmitti, mutta päätimme että emme antaisi pikkujutun pilata kivaa retkipäivää saatika reissufiilistä. Olisimmeko loppujen lopuksi edes halunneet patikoida tuntikaupalla osittain lumen peitossa olevilla poluilla kaksi taaperoa mukanamme? Lunta oli nimittäin todella paljon enemmän, kuin olimme osanneet aavistella. Ehkä näin oli joka tapauksessa paras ja pääsisimme näkemään kyseisen vuorikolmikon toisella kertaa.

Seuraavat tunnit vierähtivätkin lopulta Lago Antornon lähitienoita tutkiskellen, eväitä syöden, vuoria fiilistellen ja päivää paistatellen. Olisi ne asiat voineet hullumminkin olla.

Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-7 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-9Tre Cime di Lavaredo Dolomites Dolomiitit Italia-4 Tre Cime di Lavaredo Dolomites Dolomiitit Italia-3 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-8 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-4 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-2 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-3 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-11 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-5 Tre Cime di Lavaredo Italia Dolomiitit-1Tre Cime di Lavaredo Dolomites Dolomiitit Italia-1 Tre Cime di Lavaredo Dolomites Dolomiitit Italia-2

Parin tunnin ulkoilun jälkeen taaperot alkoivat olla aika finaalissa, joten pakkauduimme takaisin autoon ja lähdimme voipuneina laskettelemaan alas samoja serpentiinejä, joita olimme muutama tunti aiemmin mutkitelleet kohti korkeuksia. Menomatkalla olimme myös huomanneet aasialaisia kuhisevan näköalapaikan, jonne nyt palatessa päätimme yhteistuumin pikaisesti pysähtyä. Muut turistit olivat kaikonneet jonnekin, joten saimme ihan rauhassa käppäillä vielä talven jäljiltä keltaisessa heinikossa.

Sitten yhtäkkiä me näimme ne. Sieltä vuorten välistä ne pilkottivat juuri niin majesteettisina, kuin olin kuvitellutkin. Kuuluisa sapelihammaskolmikko – Tre Cime di Lavaredo.

Retkemme sai arvoisensa päätöksen. Me näimme ne sittenkin.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit May 31, 2016 at 15:08

    No kylläpä on vähän kurja tuuri ollut, mutta mujavasti näyttää päivä kuitenkin menneen. Uskomattoman hitaasti se kesä tulee tuolla vuoristossa! Kauniit kuvat tarttui muistoksi ja näittepä kuin näittekin vilaukselta huiput! Kiitokset maininnasta myös. 🙂

    • Reply Rimma June 1, 2016 at 08:25

      No ihan mukavasti se meni, vaikkei alkuperäistä pläniä voitukaan toteuttaa 🙂 Oli meillekin ylläri, että oli vielä toukokuussa nuin paljon lunta, mutta tietääpähän ettei jatkossa ainakaan alkukuun tienoilla kannata suunnitella tonne trekkausreissua 😀

    Leave a Reply