Mistä lähdettiin, mihin on tultu – ja minne tie pian vie?

Muuta kuin matkailua
January 31, 2016

Kun perustimme ensimmäiset blogimme aika tarkalleen neljä vuotta sitten, olimme molemmat vielä aivan vihreitä taimia blogiviidakon aluskasvillisuudessa. Rimma kirjoitti Fiilistelijän Pilvilinnoja ja Laura Palomiehen morsianta, ja kaikki alusta asti mukana olleet lukijat varmasti muistavat, mikä oli hallitseva teema kyseisissä blogeissa: häät. Olimmehan molemmat perustaneet blogimme kanaviksi purkaa ajatuksia hääjärjestelyihin liittyen ja toisaalta inspiraation jakamiseksi muille morsioille. Välillä blogeissa toki vilahteli muitakin aiheita, erityisesti Rimmalla, jonka blogi olikin jossain vaiheeessa aika lifestyle-tyyppinen varsinkin häiden jälkeen ennen kuin matkailuteema sai ylivallan. Lauralla on sen sijaan aina ollut aika selkeästi kaksi eri teemaa blogeissaan: ensin häät, ja niiden jälkeen toisessa blogissa matkailu – syntyihän Laura let’s go -matkablogi tarpeesta raportoida yhdeksän kuukauden mittaisen maailmanympärimatkan tapahtumia.

Blogien suola piilee usein ihmisessä, joka näppäimistöä nakuttaa. Jollei se ihminen anna itsestään teksteihin mitään, vaan pitäytyy pelkissä kuivissa faktoissa ja tasapaksuissa tarinoissa, tipahtaa blogi aika nopeasti pois monen lukulistalta. Vaikka meidän blogien teemat on vaihdelleet, on persoonaa peliin tuova ote bloggaamiseen säilynyt vuodesta toiseen. Meitä on yhdistänyt alusta asti pyrkimys aitouteen.  Me uskotaan, että meidän teksteistä kuuluu läpi kirjoittajan ääni, luonne ja asiat, jotka on meille henkilökohtaisesti tärkeitä. Vaikka me ei ollakaan koskaan revitelty liian henkilökohtaisilla jutuilla blogeissamme, ollaan me aina haluttu antaa itsestämme lukijoille vähän enemmän. Sillä tavalla, ettei lukijalle jää ihan tasapaksu kuva siitä tyypistä, joka niitä tekstejä kirjoittelee. Toivottavasti olemme onnistuneet tässä!

Suomen Blogimedia -3 Suomen Blogimedia -1

Neljässä vuodessa ehtii tuottaa paljon materiaalia. Me ollaan molemmat syydetty nettiin satoja ja taas satoja postauksia ja tuhansia kuvia. Olisi toisaalta mielenkiintoista tietää tunnilleen, kuinka paljon aikaa tämä harrastus on ottanut, mutta toisaalta ehkä parempi, ettei ala laskemaan. On nimittäin (ainakin) kaksi asiaa, joita ei kannata laskea: kalorit, joita syö silloin kun herkuttelee oikein kunnolla, ja tunnit, joita bloggaamiseen kuluu silloin kun sitä tekee intohimolla ja päämäärätietoisesti – tavoitteena kehittyä ja parantua siinä mitä tekee. Blogiharrastus on siis ottanut todella paljon aikaa, ja kieltämättä välillä pikkutunneille asti postausta vääntäessään tai kuvia käsitellessään on tullut pohdittua, että onko tämä nyt sen arvoista. Mutta kommenttien muodossa tuleva kannustava palautte ja bloggaamisen mukanaan tuomat ystävät, uudet mahdollisuudet, yhteistyöt ja Travel Bloggers Give Backin tyyppiset upeat projektit pitävät huolen siitä, että tämä on todellakin sen kaiken vaivan ansiota. Bloggaaminen antaa enemmän kuin se ottaa.

Neljän vuoden bloggausharrastuksen aikana blogimaailma, ja erityisesti viimeisen parin-kolmen vuoden aikana tämä meikäläisille läheisemmin tutuksi tullut matkablogimaailma, on muuttunut todella paljon. Matkablogiakin on nykyään mahdollisuus kirjoittaa ammattimaisemmin niin halutessaan, eikä se tarkoita missään nimessä sitä, että sisältö muuttuisi tylsäksi ja persoonattomaksi. Meilläkin on vilahdellut blogeissamme silloin tällöin yhteistyössä eri tahojen kanssa toteutettuja postauksia, ja blogin ansiosta reissattuja reissujakin on jo kertynyt. Se on ollut ihan mahtavaa ja kertoo myös siitä, että olemme tehneet jotakin oikein.

Suomen Blogimedia -4 Suomen Blogimedia -2

Kun jokin aika sitten meille tarjottiin mahdollisuutta viedä tätä uutta yhteistä blogiamme askel ammattimaisempaan suuntaan, aikamme asiaa pohdittuamme päätimme kurkata, mitä sen oven takaa löytyy. Näin ollen ensi viikon puolivälistä alkaen blogimme liittyy osaksi Suomen Blogimediaa, emmekä voisi olla asiasta enempää innoissamme!

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Blogi tulee pysymään edelleen itsenäisenä, sillä Suomen Blogimedia ei ole portaali, vaan itsenäisten blogien yhteisö. Yhteisöön liittyminen tuo mukanaan sivustollemme joitakin display-mainoksia ja mahdollisia Suomen Blogimedian kautta tulevia sisältöyhteistyöpostauksia, joista meille tullaan maksamaan rahallinen korvaus. Kyseiset sisältöyhteistyöpostaukset tullaan merkitsemään selkeästi. Mutta kuten tähänkin asti, emme tule jatkossakaan kirjoittamaan dollarin kuvat silmissä kiiluen mistään, minkä takana emme voisi seistä 110%:sti.

Tuntuu uskomattomalta, että meidän pienet häähaaveista syntyneet blogintekeleemme ovat kasvaneet tähän pisteeseen, ja että meidät löytää jatkossa huippusuosittujen blogien kanssa niin sanotusti saman katon alta. Kyllä vetää mimmit nöyriksi! Kiitos tästä kuuluu luonnollisesti myös teille sinne ruutujen toiselle puolen. Kiitos tähän astisista yhteisistä vuosista – toivottavasti niitä on vielä edessä paljon lisää.

Jos sinulla heräsi jotain kysyttävää tai ajatuksia tulevaan muutokseen liittyen, kommenttiboksi on avoin.

You Might Also Like

44 Comments

  • Reply Milla - Pingviinimatkat January 31, 2016 at 10:25

    Sylillinen onnea tästä upeasta mahdollisuudesta ja seuraavasta askeleesta blogiuralla <3 Niin upea juttu kaikkinensa!

    • Reply Rimma January 31, 2016 at 10:28

      Kiitos ihana Milla! Ollaan kyllä itse niin innoissamme tästä <3

  • Reply Henna /suurin onni January 31, 2016 at 10:30

    Onnea! 🙂 Mahtava saavutus! En ole koskaan sen tarkemmin tutustunut tuohon Suomen Blogimediaan, muuta kuin että joskus jonkun blogin nurkassa aina vilahtaa se logo, mutta hyvältä näyttää näin pikaselailulla ja varmasti tarjoaa hienoja mahdollisuuksia!

    • Reply Rimma January 31, 2016 at 10:33

      Se siinä onkin just hyvä puoli, kun yhteisö ei juurikaan vaikuta blogin ulkoasuun tai meidän tekemiseen mitenkään! 🙂 Itse olen seiraillut muutamia Suomen Blogimedian blogeja jo piiiiitkään, joten sitä kautta oli tuttu entuudestaan! Kiitos Henna <3 Odotamme uusia tuulia innolla!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle January 31, 2016 at 10:54

    Wau! Paljon onnea! Tuo on hieno juttu ja erittäin kiva, kun ei tarvitse siirtää blogia portaaliin. 🙂

    • Reply Rimma January 31, 2016 at 10:58

      Niinpä! Kiitos! <3 Tämä ratkaisu kyllä tuntui heti oikealta ja loogiselta askeleelta eteenpäin 🙂

  • Reply Peikek | Ympäri maailmaa January 31, 2016 at 11:01

    Oho, vau! Siistiä 🙂 onnea uusiin tuuliin!

    • Reply Rimma January 31, 2016 at 11:02

      Kiitos Peike! <3

  • Reply Inka January 31, 2016 at 11:03

    Ihanaa muruset, tää on niin ansaittu!!! <3 Oon superonnellinen teidän puolesta!

    • Reply Rimma January 31, 2016 at 11:14

      Kiitos nuppu <3

  • Reply Kiira / Lifelong Adventure January 31, 2016 at 11:23

    Wau! Ihan mahtava juttu, tälle uutiselle sopii nostaa malja 🙂 ja hei ajatellaas uudestaan, jos bloggaaminen olisi jätetty aloittamatta, mä en olis ehkä koskaan tutustunut Lauraan, josta on tullut tärkeä ystävä, enkä olis tutustunut Rimmaankaan, joka on ihan mahtava tyyppi. Onneks viimeistään kohtalo järjestää usein näitä asioita, joten tahdon uskoa että Blogimedialle siirtyminenkin on kohtalon keino viitoittaa teille oikea tie. Vielä paljon onnea 🙂

    • Reply Laura January 31, 2016 at 11:29

      Kiitos Kiira! <3 Oikeassa oot, ilman hääblogia me ei koskaan ois tajuttu et ollaan naapureita ja sitä kautta tavattu ja ystävystytty! Tää on kyllä ihan paras harrastus kun on tuonut niin paljon ihania ihmisiä elämään. Todellakin maljan noston paikka! ?

  • Reply Jerry / Pako Arjesta January 31, 2016 at 11:51

    Onnittelut :)! Upea saavutus :).

    • Reply Laura January 31, 2016 at 12:01

      Kiitos Jerry! 🙂 Ollaan niin fiiliksissä ☺️

  • Reply Nita January 31, 2016 at 12:21

    Onnea, tosi siisti juttu! <3 Jotenkin ihan hullua aatella, että mäkin oon seurannut teidän juttuja alusta alkaen – ihan niinku messuillakin puhuttiin! Mutta pakko sanoa, että teidän aitous, ja jotenkin sellainen hyvä ote bloggaamisen on ainakin mulla ollut sellaisia syitä, joiden takia edelleen lukijana viihdyn! 🙂 <3

    • Reply Laura January 31, 2016 at 14:25

      Kiitos paljon Nita! ❤️ Ihan parasta saada tällaista palautetta sunkaltaiseltasi uskolliselta lukijalta, joka on vuosikaudet jo jaksanut seurata meidän jorinoita ☺️

  • Reply ulla January 31, 2016 at 12:25

    Hyvä tytsit!!! Upeaan seuraan pääsette ja Blogimedia saa upean lisäyksen blogivalikoimaan teistä! =) Onnea uusiin tuuliin! <3

    • Reply Laura January 31, 2016 at 14:22

      Kiitos Ulla!! ? On tää kyllä ihan uskomaton juttu, että me ollaan siellä samassa yhteisössä niin monen oman pitkäaikaisen suosikkibloggaajan kanssa! Ei tällaista ois kyllä osannut kuvitellakaan reissublogia perustaessaan ?

  • Reply ttuffi- January 31, 2016 at 13:15

    Niin hassua. Mä oon roikkunut mukana sieltä ihan hääblogien aluista asti ja nyt ollaan tässä pisteessä. Jatkossakin aion roikkua mukana kuin peräpukama 🙂

    • Reply Laura January 31, 2016 at 14:20

      Ai että kun tuli hyvä fiilis tästä kommentista ❤️ Mahtavaa, kun oot ollut messissä jo niin pitkään! Me ei halutakaan meidän pukamista eroon ??

  • Reply Jenna / With huge passion for life January 31, 2016 at 13:30

    Voi miten ihana uutinen! Onnea, te olette tämän ansainneet 🙂

    • Reply Laura January 31, 2016 at 14:18

      Ihana, kiitos Jenna! ?

  • Reply Annika | Travellover January 31, 2016 at 14:01

    Hienoa! Todella mukavaa, että matkablogejakin ollaan ottamassa mukaan näihin kuvioihin!

    Vähän mulla kyllä pisti silmään, että me, jotka emme avaa kovin paljon omaa elämäämme blogeissa, kirjoittaisimme “tasapaksuja tarinoita”. Miten minusta tuntuu, että blogissani ei kuitenkaan ole sellaisia? 🙂

    • Reply Laura January 31, 2016 at 14:18

      Ei kyllä missään nimessä ollut tarkoitettu mitenkään piikiksi yhtään kenellekään tuo mainitsemasi pätkä – lähinnä kirjoitettiin niin kun ollaan saatu about noilla sanoilla lukijoilta palautetta ? Sitä paitsi kyllähän sun blogissa näkyy persoona vaikka kuinka! Eihän mekään just olla mässäilty blogissa liian henkilökohtaisilla jutuilla, niin kuin kirjoitettiinkin, ja silti teksteissä näkyy persoona ? Pahoittelut jos ymmärsit tuon väärin, ei tosiaan oo tarkoitus loukata ketään!

      Ja joo on kyllä mahtava juttu koko matkablogigenrelle tämä!

  • Reply Maarit January 31, 2016 at 17:09

    Vautsi! Jännää, täytyy ihan tutustua tuohon Blogimediaan, koska se on minulle ihan vieras! Hurjasti onnea ja tsemppiä uusiin haasteisiin! 🙂

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:38

      Kiitos paljon! Juu käyhän ihmeessä kurkkimassa ^_^

  • Reply Veera Bianca January 31, 2016 at 18:21

    Jee, mahtavien tyyppien kanssa pääseen blogimuuttoon <3 Onnea teille, ootte super <3

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:39

      Niinpä! ^_^ Samoin sulle onneaa! <3

  • Reply Kthetraveller January 31, 2016 at 18:40

    Wau. Onnea mahtavasta saavutuksesta! Blogimedia on mulle ihan uus tuttavuus, mutta niin moni muukin asia blogimaailmassa. Täytyypi käydä tutkailemassa tarkemmin 🙂

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:40

      Kiitos tosi paljon! Kannattaa juu tutustua, siellä on paljon huippukivoja blogeja 🙂

  • Reply Satu VW January 31, 2016 at 20:40

    Upea juttu, varmasti teille ihan oikea paikka täällä nettimaailmassa!! <3

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:40

      Kiitos Satu! <3

  • Reply Satu January 31, 2016 at 21:45

    Hienoa!! Rimman Fiilistelijän pilvilinnat oli yks parhaista blogeista, jota välillä vähän kaipailen:) Mutta tottakai eteenpäin pitää mennä, ja onneksi se aitous ja herkkyys on säilynyt. Blogimedia ei oo mulle millään tavalla tuttu, mutta ilmeisesti isojen onnittelujen arvoinen. Siispä Onnea likat! Yhä vain tuulta purjeisiin! 🙂 Nimim. vakkarilukija alusta asti:)

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:41

      Kiitos paljon <3 Joo Fiilistelijän pilvilinnat oli kyllä huippu, I agree! ^_^

  • Reply Kaukokaipuun Nella February 1, 2016 at 15:06

    Way to go tytöt! Varmasti sopiva ‘portaali’ juuri teille. (:

    <3

    • Reply Laura February 1, 2016 at 18:42

      Kiitos Nella! <3 Ja siks just kiva kun ei oo portaali ^_^

  • Reply Kivimäen Jenni February 2, 2016 at 09:40

    Mää olen niin tyytyväinen, että vaikka kauhistuin kamalasti kahden lempiblogini yhdistymistä, niin kummankin teidän persoonat ja omat tekstit erottuvat edelleen selvästi ja tämä on kahden erinomaisen bloggaajan erinomaista yhteistyötä. 🙂 Kyllä sitä näköjään itsekin on vuosien varrella saanut jonkinlaista henkistä kehitystä; muistan, kun Rimma joskus postasi yhteistyöstä jonkun ekotuotteen testaamisen kanssa ja mää olin ihan itkupotkuraivareissa :’D Nyt olen vaan tosi iloinen ja onnellinen teidän puolesta ja mun mielestä on hienoa, että Suomessa edes joillakin on mahdollisuus kehittyä ja menestyä blogien saralla ja viedä sitä työtä ammattimaisempaan suuntaan. 🙂 Eikö ole hassua, miten täysillä ventovieraat ihmiset tsemppaa teidän puolesta ja elää mukana teidän jutuissa? 🙂 Hauskaa viikon jatkoa ja kiitos puhekuplanumeroista 😀

    • Reply Laura February 6, 2016 at 12:54

      Jenni, kiitos kiitos kiitos aivan mahtavasta kommentista! Mun oli pakko fiilistellä tätä kommenttia omassa Facebookissanikin, kun tuli niin hyvä mieli 😄❤️ On todellakin hassua, mutta samalla tosi upeaa kun tuntemattomat tsemppaa ja elää messissä! Tän bloggaamisen suola ehdottomasti 🙏❤️ Ja olepas hyvä, puhekuplanumerot on meistäkin todella jees juttu! ☺️

  • Reply Satu February 3, 2016 at 00:48

    Jee, onnea! Ihanaa että ollaan “samaa perhettä” 😀

    • Reply Laura February 6, 2016 at 12:55

      Kiitos Satu! Niin huikeeta olla mukana näin kovassa jengissä! 😊👊

  • Reply Anna / Muuttolintu February 3, 2016 at 01:52

    Hieno juttu, onnea! Ihan totta turiset, jutuista tulee mielenkiintoisempia, kun sitä verhoa raottaa persoonasta blogin takaa! Oon löytänyt teidän blogin vasta hiljattain, ja tässä olikin kiva kertaus uudelle lukijalle mistä kaikki alkoi 🙂

    • Reply Laura February 6, 2016 at 12:56

      Kiitos Anna, kiva kuulla! Pian on tulossa vielä ystäväkirjapostauksen kakkososa, jonka avulla meihin pääsee tutustumaan vielä paremmin 😊

  • Reply Esa | Reissuesan matkablogi February 3, 2016 at 10:08

    Onnea! Hyvä valinta, himoittaisi itseäkin laittaa Suomen Blogimedialle hakemusta sisään 🙂

    • Reply Laura February 6, 2016 at 12:51

      Kiitos Esa, ollaan todella mielissämme tästä! 😊

    Leave a Reply