Vihdoinkin Lofootit!

Skandinavia
September 28, 2015
Sandsletta

No nyt! Joko vihdoin olen saanut kaikki Lofoottien kuvat käytyä läpi ja pääsemme jatkamaan Ruotsin lapista alkanutta kuvapäiväkirjaamme? Reissun budjettia käsiteltiinkin tuossa pari viikkoa sitten, joten nyt kun faktat on lyöty tiskiin, voidaan keskittyä lähinnä fiilistelyyn ja sitähän näissä maisemissa riittää! Joskin kelit sattuivat meidän viikon roadtripillemme sellaiset, että vettä satoi enemmän kuin vähemmän joka päivä ja joka ikinen yö, joten suunnitellut trekkailut jouduttiin jättämään harmiksemme välistä. Hirveästi ei nimittäin houkutellut ajatusta sateen kastelemista liukkaista vuoripoluista ja vauvasta kantorepussa.

Lofootit ovat siis Pohjois-Norjassa napapiirin pohjoispuolella sijaitseva saariryhmä, jonka populaatio huitelee 25000 henkilön tietämillä. Suurimmat elinkeinot saarilla on turismin lisäksi yllätys yllätys kalastus. Lofootit ovat kuuluisia terävinä piirtyvistä vuorenhuipuistaan, koskemattomista rannoistaan ja muutenkin upeista sielunmaisemistaan (ja tietysti myös norjalaiseen tyyliin suhteellisen kalliista hinnoistaan), mutta tiesittekö sen että Lofoottien korkein vuori on kuitenkin “vain” 1146 metriä korkea? Ei ehkä uskoisi, kun niitä maisemia katseli. Toisaalta vuoret nousevat suoraan merenpinnan tasolta suhteellisen jyrkkinä kohti kilometrin korkeuksia, joten se lienee syy, miksi tönkyrät ainakin omiin silmiini näyttävät huimilta.

Lofootit-3Lofootit-6 Lofootit-4 Lofootit-5 Lofootit-2 Lofootit-7Lofootit-8

Ensimmäinen varsinainen yö Lofooteilla vietettiin Sandsletta campingissä Austvågøan saarella, jossa tämä edellä mainittu Lofoottien korkein huippu Higravstindenkin sijaitsee. Saapuessamme illansuussa mestoille, oli niin sateista ettei nuo vastarannalla näkyvät vuoret erottuneet synkän harmaan pilvimassan läpi ollenkaan! Koko illan satoi vettä saavista kaataen, joten ilta sujuikin leppoisasti matkailuautossa hengaillen. Yritimme kyllä käydä puhumassa, josko leirintäalueella sijaitsevan saunan tai jopa paljun voisi pistää sateisen illan ratoksi tulille, mutta hinnat kyseiseen toimintaan olivat niin päätä huimaavat (valehtelenkohan pahasti, jos muistelen että pelkän saunan lämmitys olisi kustantanut lähes 100 euroa?), joten se siitä.

Jossain kohtaa seuraavan aamuyön tunteina heräsin siihen, että kattoikkunan läpi tuntuivat lämpimät auringonsäteet ja sateen ropina oli tauonnut. Samalla sekunnilla kiskaisin ulkokamppeet niskaan, kameran kaulaan ja herätin täydessä unessa olleen Laurankin mukaan ikuistamaan Sandslettan maisemia. Kesäkuisen yöttömän yön aurinko vetäytyi kuitenkin melkein samointein takaisin pilvenhattaraansa, mutta hetken verran ehdimme nauttia sen lämmöstä ja tallettaa lumihuippuiset vuoret kameroidemme muistikorteille.

Aamulla matkamme jatkui kohti Lofoottien kärkeä tutun sumuisen harmaan sään saattelemana. Stoppailimme pitkin matkaa vähänkään sceniceille mestoille fiilistelemään maisemia, jotka sateesta huolimatta (vai sen vuoksi?) olivat käsittämättömän upeat!

Lofootit-9 Lofootit-10Lofootit-19 Lofootit-11Lofootit-14 Lofootit-18Lofootit-16 Lofootit-15 Lofootit-17Lofootit-13 Lofootit-12 Lofootit-20 Lofootit-21Lofootit-25 Lofootit-24Lofootit-22Lofootit-27 Lofootit-26 Lofootit-29Lofootit-30Lofootit-28 Lofootit-31

Ensimmäisenä Lofoottipäivänä ajokilometrejä meille kertyi mittariin vain vajaat sata, sillä olimme päättäneet ottaa päivän ihan aidosti hengailun kannalta. Lisäksi tiesimme tulevan yön majapaikkamme varmaksi ja se olisi Unstadin pohjoinen surffiparatiisi. Pääsivätkö pojat sitten surffaamaan arktisille aalloille? Palataan siihen seuraavassa Lofootti-osiossa!

Syksyisen kirpsakkaa uutta viikkoa tyypit!

Matkailuauton viikoksi käyttöömme tarjosi Touring Cars.

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Henna /suurin onni September 28, 2015 at 10:00

    Vau mitä kuvia! (sanoisin, että sateesta huolimatta…) Ja miten ihmeessä te onnistutte Lauran kanssa olemaan noin edustavan näköisiä tollaisellakin reissulla, en kestä 😀

    • Reply Rimma September 28, 2015 at 10:37

      Oli kyllä kelit kohdillaan! Not 😀 Toisaalta tommoiseen vuorimaisemaan sumu ja usva sopii hienosti, mutta toki se vähän haittaa sitä näkyvyyttä… Hih kiitti! Kyllähän me mammat edustetaan eiks niin 😉

  • Reply Inka September 28, 2015 at 14:06

    No onpa ihanan näköstä!! Vaikka onki selvästi ollu märkää, niin silti aika houkuttelevilta näyttävät nuo maisemat. Mutta ei herramunjee vedin ehkä eväkset sieraimesta ulos sillä hetkellä kun nuo viiksimieskuvat tuli eetteriin, en kestä! 😀 😀 😀

    • Reply Rimma September 28, 2015 at 14:35

      Kyllä siellä oli nättiä! Lähtisin kyllä millon vaan takas. Jep! Pojat ajeli itselleen reissu-pensselit 😀

  • Reply Laura R. September 28, 2015 at 16:36

    Vaikka poikien viikset on aina yhtä koomista katsottavaa, niin mä repesin kyllä nyt pahiten ääneen tolle mun kuvausasennolle, voi jeera että voi ihminen näyttää dorkalta ?? Aahahah. Mahtireissu vaikka "vähän" ropiskin vettä! ?

    • Reply Rimma September 28, 2015 at 19:42

      Just hyvä kuvauspojotus 😀 Muakin nauratti se jo kuvaa ottaessa kohtuu paljon haha. Ihana oot! Ja pensselit <3

  • Reply Maarit September 28, 2015 at 17:04

    Tulee ihan vähän vilu näitä kuvia katsoessa! Muuten kyllä oikein tunnelmallisen ja ihunan näköistä. 🙂

    • Reply Rimma September 28, 2015 at 19:43

      Kylymä siellä olikin niinku venäläisessä elokuvassa! 😀

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. September 28, 2015 at 17:45

    Upeaa!! Työkaveri kävi samoilla mestoilla pari vuotta sitten, ja on siitä asti muistuttanut mua aina tasaisin väliajoin siitä, että mun pitää lähteä kameran kanssa Lofooteille. Vielä ei olla päästy matkaan, mutta to do -listalle se on!

    • Reply Rimma September 28, 2015 at 19:43

      Vahva suositus! Siellä kyllä riittää kuvattavaa. Aij että!

  • Reply Jenna September 29, 2015 at 12:13

    Kyllä on vaan upeita maisemia harmaudesta huolimatta! Jännä detalji, ettei tuo korkein vuori ole sen korkeampi. Kuvissa näyttää ihan Alppien korkuisilta nuo vuoret. Tirskuin vähän noille viiksille 😀

    • Reply Rimma October 1, 2015 at 06:44

      Eihän tosiaan uskoisi, että nuinkin "matala" tuo korkein vuori! Olin itsekin vähän hämmästynyt tästä yksityiskohdasta 🙂 Viikset on aika – noh – buenot 😀

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams September 29, 2015 at 13:59

    Nääkin kuvat vaan kasvattaa lähiaikoina iskenyttä Norja-kuumetta! Pakkohan noita vuoria on päästä ihailemaan, vaikka eivät kovin korkeita oikeasti olisikaan. Vau!

    • Reply Rimma October 1, 2015 at 06:45

      Niin ei missään nimessä sillä korkeudella ole mitään merkitystä! Maisemat on käsittämättömän upeat joka tapauksessa 🙂

  • Reply Satu September 30, 2015 at 05:54

    Oijoijoiii. Selailtiin juurikin miehen kanssa, että missä lofootit tarkalleen sijaitseekaan. Norja vei sydämen ensikäynnillä, ja tahtoo tutustumaan lisääää!!:)

    • Reply Rimma October 1, 2015 at 06:45

      Ei muuta ku uusia reissuja plänäämään! 🙂 Ihan huikean kaunis maa.

  • Reply Nita October 1, 2015 at 10:56

    Nuo maisemat on kyllä aika makeet <3 Ja jos trekkailut jäi tällä kertaa välistä niin se taitaa tarkoittaa, että teidän on mentävä tuonne uudestaan? 😀

    • Reply Rimma October 2, 2015 at 06:22

      Palataan todellakin!! Ens kerralla aikaa vaan pitää varata tuplasti! 🙂

    Leave a Reply