Keep calm, it’s a baby!

Valokuvaus
August 19, 2015

Minulla on teille pikku ylläri kerrottavana. Olen kantanut tätä salaisuutta (kirjaimellisesti) sisälläni jo kevättalvesta lähtien ja varsinkin viime aikoina joutunut jo vähän miettimään kuvakulmia, joita olen itsestäni julkaissut tai antanut muiden julkaista. Uusia poseerausasentoja on ainakin tullut kehiteltyä, tai sitten aseteltua jotain nokkelaa näköesteeksi kuviin (kuten kavereiden lapsia tms.), mutta nyt on tullut aika tulla ulos mahakaapista.

Ensi joulukuuksi odotetaan nimittäin saapuvaksi jotain muutakin kuin pukkia ja veronpalautuksia!

Jotkut teistä saattavat muistaa, kun tammikuussa ehdin jo hehkuttaa, että olemme lähdössä tänä kesänä Trans-Mongolian seikkailulle, mistä olimme haaveilleet Laurin kanssa jo pitkän aikaa. Jotkut ovat varmaan myös ihmetelleet, miksen ole kirjoitellut täällä suunnitelmien etemisestä ja fiilistellyt tulevaa matkaa. Noh, tämä pikkutyyppi ilmoitti saapumisestaan yllättäen siinä kevättalvella ja pisti paletin vähän uusiksi. Aluksi olimme kovasti sitä mieltä, että olemme edelleen lähdössä seikkailulle, mutta harkittuamme asiaa vielä hieman pidemmälle tulimmekin toisiin aatoksiin. Vaikka jurttasynnytys Mongoliassa tai telttatoimitus Baikalin rannalla Siperiassa olisi taatusti ultimate true travelleri -tyyppinen kokemus ja taatusti vetävä tarina kerrottavaksi, niin sentään niin hullu seikkailija en ole minäkään, että lähtisin vaarantamaan oman ja masuasukin hengen jonnekin keskelle-ei-mitään, mistä olisi aika pitkä matka länsimaalaiseen sairaalaan saamaan hoitoa. Kieltämättä matkan peruuntuminen kirpaisi mieltä aika kovasti, ja hyllyllä nököttävää Trans-Siberian Guidebookia tuli silmäiltyä lähes kyynelsilmin, mutta onneksi siitä pettymyksestä päästiin pian ylitse. Onhan meille tulossa maailman siistein juttu: oma vauva, sekoitus meitä kahta, eli epäilemättä maailman siistein skidi! ;D Mutta jotain semisti maltillisempaahan meidän oli silti lohdutuspalkinnoksi keksittävä tilalle, ja sille reissulle olemme lähdössä ensi viikolla!

Lennämme Kroatiaan Dubrovnikiin, ja agendalla on muutaman siellä vietetyn yön jälkeen ottaa vuokra-auto alle ja suunnata kohti Montenegroa, Serbiaa sekä Bosnia&Hertzegovinaa. Noin viikon jälkeen palaamme takaisin Kroatian rannikolle Drašniceen ja Korčulan saarelle rentoutumaan. Yhteensä olemme reissussa kaksi viikkoa ja päivän päälle. Paljon on jo tiedossa paikkoja, joissa aiomme käydä (reissu on tällä kertaa yllättävänkin hyvin etukäteen suunniteltu meidän normaalilla takki auki ja katellaan mitä keksitään -mittapuullamme mitattuna), mutta jos just sulta löytyy hyviä vinkkejä em. kohteisiin niin kertokaahan kommenttiboxin puolelle! 🙂

Tämän astisesta raskaudesta on kerrottava sen verran, että kaikki on mennyt oikeastaan aika loistavasti. En kärsinyt lainkaan pahoinvoinnista, alkuraskaudessa vain ihan tajuttomasta väsymyksestä (nukuin helposti 11h yöunet ja kolmen tunnin päikkärit siihen päälle), mutta sekin meni ensimmäisellä kolmanneksella jo ohitse. Olen ollut koko raskausajan tosi paljon liikkeellä ja reissannut ihan älyttömästi: Allure of the Seasilla, Lontoossa, Lofooteilla, työmatkalla Toscanassa, Benelux-kierroksella (josta en ole ehtinyt täällä kertoakaan) ja missähän vielä. Ai niin, Tallinnassa! Siellä jouduin vähän nielemään pettymyksiä, kun minua ei tilani vuoksi päästetty seikkailupuistoon kiipeilemään vaan jouduin vain ihastelemaan maasta käsin muiden seikkailuja ja räpsimään kuvia (lue Inkan huima postaus seikkailupuistosta täältä ja katso Pigviinimatkat-blogista huikea video!). Eikä mua päästetty kävelemään myöskään TV-tornin reunalla (tsekkaa Millan ja Juhanan huimat kuvat täältä ja korkeanpaikankammoisen Rimman täältä!). Oli aika rankkaa tälleen laskuvarjohypytbenjit ja yölliset haisukellukset tehneenä seikkailijahurjapäänä missata pari noinkin siistiä juttua, mutta turvallisuus tietty ennen kaikkea. Ja olihan se siistiä katsella, kun muut pääsivät pitämään hauskaa ja voittaman pelkojaan 🙂

Reissailun päälle olen vielä tehnyt normaalisti (tai ehkä jopa vähän normaalia enemmän) töitä, yrittänyt väsätä gradua, treenaillut satunnaisesti ja nauttinut Suomen kesästä mm. mökkeillen ja meloen. Blogin päivittäminen on ollut vähän harmillisen hidasta, tiedostan sen kyllä, mutta pakko on priorisoida aikaa jollain tavoin, vaikka tämä rakas harrastus onkin. Välillä on pitänyt myös kaatua ihan vaan sohvalle lepäämään ja ottaa välikuolemapäiviä, jolloin olen vain rentoillut kotona. Mutta kyllä kokonaisuudessaan saan olla ihan hemmetin kiitollinen siitä, että tämä kantamani tyyppi on ollut (ainakin tähän asti) niin kovin huomaavainen – pysytellyt kiltisti taka-alalla ja antanut mamman reissata ja tehdä töitä rauhassa 😀 Pötsi alkoi kunnolla kasvaakin vasta vajaa kuukausi sitten, ja nyt mennään jo 24. raskausviikolla.

Edessä oleva elämänmuutos on kieltämättä valtava. Aluksi olin aivan kauhuissani miettiessäni miten ikinä tulen selviämään niin suuresta vastuusta, ja ajatusten tasaantumisessa kesti muutaman kuukauden verran. Suurena tukena muutoksessa on tietenkin ollut mieheni, joka on positiivisen raskaustestin tekemisestä lähtien ollut ihan uskomattoman innoissaan tulevasta pienestä perheenlisästä. Nyt olo on ollut jo pitkän aikaa rauhallinen, seesteinen ja äärettömän onnellinen – onhan mulla vierelläni varmaankin maailman paras aviopuolisoni, josta oman objektiivisen mielipiteeni mukaan tulee satavarmasti maailman paras isä. Tuleva isä on ollut myös ihmeissään, kun en ole vielä toistaiseksi kertaakaan usuttanut häntä kauppaan käsittämättömiin kellonaikoihin hakemaan jotain ihme mielitekoherkkuja 🙂

Mutta miten käy matkailuharrastuksen? Aluksi varmaan vähän rauhoittuu ihan jo taloudellisen tilanteen muutoksen takia – enää kun ei voida reissata ihan samaan malliin niin minimibudjetilla kuin vaikkapa maailmanympärimatkalla ollessamme. Olen tosi onnellinen, että ehdimme tehdä tuon yhden pidemmän matkan yhdessä, mutta toisaalta odotan jo innoissani sitä, että pääsemme reissaamaan uuden perheenlisämme kanssa. Jos tyyppi tulee yhtään vanhempiinsa, kasvanee hänestä melkoisen utelias pikku reissari, joka toivottavasti haluaa tutkia maapallon eri kolkkia yhtä suurella innostuksella! Matkailua ja retkeilyä ei siis missään nimessä tulla lopettamaan – tahti saattaa vaan vähän hidastua entisestään ja tyyli muuttua lapsiystävällisemmäksi. Niin ja se unelma siitä Trans-Mongoliasta – se ei ole sammunut edelleenkään 😉

Postauksen ihanat odotuskuvat on ottanut kukapa muukaan, kuin ihana ystäväni, tukeni, turvani ja virallinen valokuvaajani Rimma, jonka kuvauspalveluja suosittelen täydestä sydämestäni! Rimma Photographyn kotisivut löytyvät siis tuolta, ja käykää tykkäämässä myös Rimma Photographyn Facebook -sivuista ja laittakaa mimmin tuore valokuvausprofiili seurantaan myös Instagramissa!

Ja jollei tässä nyt ollut vielä tarpeeksi elämänmuutospostausta kerrakseen, niin olisihan tässä vielä yksi muuttokin hoidettavana ennen ensi viikon reissua, joten eipä se kai auta muu kuin painua nyt takaisin pakkauspuuhiin! Lupaan palata paremmin blogin ääreen taas heti, kun tämä touhuaminen tässä tasaantuu. Mutta tässä välissä toivottelen ihania aurinkoisia elokuun päiviä kaikille teille lukijoille! <3

Ps. Ja kyllä, matkavakuutukset on tulevaa reissua varten käyty läpi suurennuslasin kanssa ja siis kunnossa, niin meillä kuin minilläkin. Kaikkein paras ja kattavin vaihtoehto löytyi vertailujen päätteeksi Pohjolalta.

You Might Also Like

84 Comments

  • Reply Marjo August 19, 2015 at 12:41

    No hei, miten on masu ihanasti jo kasvanut! ONNEA vielä kertaalleen teille molemmille 🙂

    Marjo

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 13:30

      Se on ottanut spurtin! Oon ihan fiiliksissä kun se nyt vihdoin näkyy! 😀 Kiitos! <3 Nähdään nyt joku päivä!!

  • Reply Panu / Panun matkat August 19, 2015 at 12:43

    Paljon onnea! Lapsi tietysti asettaa matkailulle omat haasteensa ja muuttaa väistämättä reissujen luonnetta, mutta hyvin on ainakin meillä sujunut reissailu pienokaisen kanssa. Ihan pienten lasten kanssa on siitä kivaa, etteivät vielä ihmettele, epäile tai surkuttele mitään vaan ottavat kaiken vastaan ennakkoluulottomasti ja seikkailunhaluisesti. 🙂

    Minäkin muuten ehdin ihmetellä, milloin teidän Trans-Mongolian piti alkaa, mutta vetäytyminen oli varmasti oikea veto.

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 13:35

      Kiitos Panu! 🙂 Jep, onneksi täällä matkablogimaailmassa on nykyään jo monta hyvää esimerkkiä siitä, että lapsen kanssa reissaaminen onnistuu myös ihan vallan mainiosti, kunhan vaan matkustelee nassikan ehdoilla 🙂 Vauvaikäinen lapsi olisi helppo napata mukaan myös siinä suhteessa, että ne ei vielä karkaa kovin kauas ennen kuin oppivat ottamaan jalat alleen… 😀

      Ja Trans-Mongolia kyllä odottaa – tosin kun parin viikon takaisessa matkachatissa mainitsit, että ne ns. karjavaunut poistetaan kohta kokonaan, alkoi jo vähän jännittää, että ehditäänköhän me enää nähdä niitä ollenkaan! Mutta sepä jää nähtäväksi 🙂

  • Reply Linda August 19, 2015 at 12:48

    Ihanaa, lämpimät onnittelut!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle August 19, 2015 at 12:49

    Oikein paljon onnea vielä kerran tätäkin kautta! 🙂 On sun masu kasvanut melkoisesti sitten viime näkemän!

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 13:35

      Kiitos Elina! <3 No joo, se on nyt ottanut kunnon spurtin, mutta ihmekös tuo, kun ollaan jo hyvän matkaa yli puolen välin! 🙂

  • Reply Rimma August 19, 2015 at 12:50

    Reissaus minibudjetilla auton peräkontissa nukkuen ei tosiaan ole ehkä kaikken näppärin tapa matkustaa vauvan tai pienen taaperon kanssa, mutta hienosti mekin ollaan selvitty, joten ei muuta kuin kohti uusia (lapsiystävällisiä) seikkailuja 🙂 En malta odottaa pientä nyyttiä ja meidän yhteisiä reissuja! Luv u! <3

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 13:55

      Juu ei ehkä 😀 Mutta ehkäpä ne auton peräkonttiajat on nyt (toistaiseksi) takana päin 🙂 En malta minäkään oottaa meidän koko poppoon tulevia yhteisreissuja! <3

  • Reply Saara Jansson August 19, 2015 at 12:51

    Mahtavaa! Ihana uutinen!! 🙂 onnea loppuvuoteen ja mukavia reissuja kaksin ja kolmin sitten tulevaisuudessa! 🙂

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 13:58

      Kiitos paljon! <3 Varmaan tämä Balkanin trippi on nyt vika reissu kaksin nyt hetkeen, mutta odotellaan innolla myös jo tulevia matkoja minin kanssa 🙂

  • Reply säppä August 19, 2015 at 12:55

    Paljon, paljon ONNEA! Kieltämättä mietinkin jossain välissä, kun niistä suunnitelmista ei ole kuulunut kummempia ja ajattelin, että voisiko olla… 🙂 Hihii. Terkkuja muuten Kotorista! Ollaan täällä reissun päällä vielä vajaa viikko, luvassa vielä vähän Kroatiaa ja muutama päivä Bosnia-Herzegovinaa, sitten kotiin. Kirjoittelen blogiin vinkkejä kunhan ennätän. 🙂

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:03

      Kiitos paljon! <3 Ja oikein siellä on sitten aavisteltu, hih 🙂 Oi Kotor! Odotan jo malttamattomana että päästään sinne. Ollaan varattu ihana majapaikka sieltä kahdeksi yöksi 🙂 Voi olla ettei vinkit ehdi tulla ennen kuin me lähdetään matkaan, mutta käynpäs silti vilkuilemassa pitkin reissua, mitä oot postaillut! 🙂 Ihanaa loppumatkaa sinne!

  • Reply Marjo J. August 19, 2015 at 12:55

    Paljon Onnea ! ??

  • Reply lena / london and beyond August 19, 2015 at 13:03

    Ihanaa, onnea vielä tätäkin kautta teille <3

  • Reply Anu August 19, 2015 at 13:04

    Ihana uutinen, sydämelliset onnittelut Laura! 🙂

  • Reply Salla August 19, 2015 at 13:07

    Mielettömän upeita kuvia! Ja oikein mahdottoman paljon onnea ja tsemppiä odotusajalle. Tuo on sitä ihmisen parasta aikaa.

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:05

      Kiitos! <3 Tää on kyllä ollut yllättävän kivaa aikaa ainakin tähän saakka, kun en oo vielä kovin iso. Toivotaan, että pysyn edes jonkinnäköisen liikkumisen sallivissa mitoissa loppumetreille saakka! Ja jep, kuvaaja oli kyllä loistava 🙂

  • Reply Anna August 19, 2015 at 13:07

    Lämpimät onnittelut! Yksi valtava seikkailu teillä onkin edessä, yhdet pikku junamatkat ehtii kyllä vielä 😀

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:06

      Kiitos, ja oot niin oikeessa! Elämän mittainen seikkailu se tästä vasta alkaakin! ^_^

  • Reply E August 19, 2015 at 13:10

    Paljon onnea! Ihana uutinen! Tutustuin blogimaailmassa sinuun jo hääblogisi aikaan, sillä menimme samana kesänä naimisiin ja siitä asti olen seurannut blogiasi. Muistan, kun hääpäiväsi jälkeen kirjoitit, että seuraavan kerran jotain näin merkityksellistä tapahtuu silloin, kun sinusta tulee äiti ja nyt se tapahtuu! Onnellista odotusaikaa – jään ilolla seuraamaan, kun teitä on pian kolme! 🙂

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:07

      Mä muistan sut, kiitos paljon onnitteluista! <3 Ja totta turiset, niinhän minä silloin kirjoitin. Nyt ollaan matkalla kohti sitä hetkeä! <3 ihana kun oot vieläkin matkassa mukana!

  • Reply Kthetraveller August 19, 2015 at 13:13

    Oi ihanaa. Onnittelut!

  • Reply Nita August 19, 2015 at 13:20

    Ihana uutinen! Suuren suuren onnittelut ja toivottavasti kaikki menee hyvin! ❤

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:08

      Kiitos Nita! <3 Toivotaan tosiaan niin!

  • Reply Henna /suurin onni August 19, 2015 at 13:43

    No onhan sitä masua jo varsin sopivasti! Upeita kuvia ♥ Onnea vielä! 🙂

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:11

      No on, ihana kun on kasvanut! <3 Kiitos, kuvaaja on upea niin kuin tiiät! 🙂

  • Reply Manna August 19, 2015 at 13:50

    Onnea! Täälläkin odotellaan jouluvauvaa:) ja terkkuja Dubrovnikista! Ajelkaa varovasti, Bosnia-Herzegovinan puolella etenkin on tosi hurjaa…

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:10

      Oi että, onnea siis sinnekin ihan yhtä paljon! <3 Omat tontut on ihania 🙂 Ajellaan tosi varovasti juu ja rauhakseen, Bosnia-Hertzegovinan pätkä tulee onneks oleen aika lyhyt kun ei lähdetä esim. Sarajevoon asti ollenkaan. Täytyy pysytellä turvallisilla teillä! 🙂

  • Reply Elisa August 19, 2015 at 14:00

    Miten ihania uutisia täältä löytyikään!! Onnea onnea onnea!!! Omasta 6kk kokemuksesta voin sanoa, että oman pienen nyytin saaminen syliin on ehkä maailman ihanin juttu! ❤️

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 14:08

      Voi minä uskon sen! En malttais odottaa sitä hetkeä <3

  • Reply Laura/My post-University Life August 19, 2015 at 14:01

    Paljon onnea!

  • Reply Laura August 19, 2015 at 14:23

    Voi hurjan paljon onnea! Kauniita kuvia 🙂

  • Reply Milla - Pingviinimatkat August 19, 2015 at 15:41

    Ihanaa <3 Vielä ihan tuhottoman paljon onnea <3

  • Reply -E August 19, 2015 at 15:46

    No, kieltämättä ihmettelin, et miks reissusuunnitelmista ei ole kuulunut pihaustakaan! 😀 Mut hurjasti onnea! 🙂

    -E

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 17:54

      Et ole ollut ainoa :DD Kiitos paljon! ^_^

  • Reply Juuli August 19, 2015 at 17:10

    Hurjasti onnea! Oot kyllä saanu hyvin piiloteltua kuvissa mahaa, sillä onhan tuo jo aika näkyvä 🙂 Ootte varmaan saanu vähä esimakua lapsen kans reissatessa mm.Lofoottien reissulla 😛 Lapsi ei tosiaankaan reissaamista estä, mut muuttaa kyllä vähä suunnitelmallisemmaksi.

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 17:58

      Kiitos paljon! <3 Sen kyllä sai piilotettua hyvin aika pitkälle, kun se pullahti ihan kunnolla esiin vasta pari viikkoa sitten! Nyt ei enää pysty :DD Ollaan juu saatu hyvin esimakua ja hyvinhän se tuntuis sujuvan! Maanantainakin olin kahden vauvalla varustetun ystävän kanssa päivän Tallinnassa eikä se ollut yhtään kamalaa 😉 Eipä se muuta tosiaan vaadi kuin paremmat suunnitelmat ja vähän tarkemmin valitut kohteet jne. 🙂 Niin ja hyvää asennetta!

  • Reply Amanda August 19, 2015 at 17:47

    Onnea vielä tätäkin kautta! Niin kauniita kuvia 🙂

  • Reply Lotta August 19, 2015 at 17:51

    Paljon onnea!? Ihan suht koomista kuulla tämä uutinen nyt, kun toissa yönä unessani olit raskaana..?

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 17:59

      Et oo tosissas! 😀 Oot meedio! Kiitos <3

  • Reply Lora August 19, 2015 at 17:55

    Sydämelliset onnittelut teille – vautsi miten jänskä elämänvaihe teillä onkaan edessä 🙂 Ja nämä Rimman ottamat kuvat ovat niin kauniita, upeasti hehkut onnea <3

    • Reply Laura R. August 19, 2015 at 18:00

      No niin on, jänskä tosiaankin – kiitos! <3 Kuvat onnistui kyllä superhyvin vaikka napattiin ne ehkä vartissa 😀

  • Reply Antto August 19, 2015 at 18:19

    Jeh, onnea pienokaisen johdosta! Ja leppoisaa Kroatian roadtrippiä, huomasitkin jo vissiin meidän reissutarinat:
    http://lautadiaries.com/2015/08/pulassa/
    http://lautadiaries.com/2015/08/im-on-a-highway-to-he-rtzegovina-and-montenegro/
    2 viikkoo on lyhyt aika!
    t. Antto

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:53

      Kiitti! ^_^ Joo kaks viikkoa on aika vähän, mutta päästäänpähän raapaisemaan noita kohteita. On meillä kumminkin suhteellisen leppoisa tahti suunniteltu tuonne. Ja juu on nuo postaukset tullutkin jo lukaistua! 🙂

  • Reply Tiia - Littlebigthings August 19, 2015 at 18:38

    Oi ihanaa! Tuli vähän tippa linssiin, näytät niin onnelliselta. Ihan hurjasti onnea <3 <3

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:54

      Oi kiitos <3 Onnemme kukkuloilla tässä kyllä ollaankin! <3

  • Reply Sanna August 19, 2015 at 21:17

    Lämpimät onnittelut! 🙂

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:54

      Kiitos paljon Sanna! ^_^

  • Reply emmi August 20, 2015 at 06:59

    Oioioioi ihanaa paljonpaljon onnea! En oo yhtään sun kuvista edes aavistellut tällaista, erittäin onnistuneita uusia kuvakulmia siis 😉 sen sijaan nää kuvat on just täydellisen herkät.

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:56

      Hihii, kiitos paljon! ^_^ Oli se alkuun aika helppokin peittää kun ei pullahtanut esiin kuin vasta puolivälin tienoilla. Kiva kuulla, että kuvat on muidenkin mielestä onnistuneet, niin mustakin!

  • Reply Ansku BCN August 20, 2015 at 07:06

    Voi oikein paljon onnea!! 11 vuotta lasten kanssa reissanneena voin sanoa, että onnistuu, ja tuleepa käytyä myös paikoissa, joissa ei ehkä muuten tulisi käytyä ja huomattua juttuja, joita voi huomata vain metrin korkuinen 🙂

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:56

      No ihan varmasti tulee! 🙂 Kiitos paljon onnitteluista Ansku! <3

  • Reply Sanna I Siveltimellä August 20, 2015 at 16:44

    Ooooih, onnea onnea isosti! <3 Ja upeita kuvia – ihan ottajansa näköisiä! Hyvä mimmit 🙂

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 18:57

      Kiitoooos Sanna! <3 <3 <3 Saatan muuten olla suhun tässä yhteyksissä jossain vaiheessa meikkijuttujen tiimoilta ^_^

  • Reply Laura August 20, 2015 at 18:07

    Heh, isompi seikkailu alkamassa kuin yksikään matka. Upeita kuvia, upea odottaja. Isosti onnea ja tsemppiä <3 terkuin rv20 😉

    • Reply Laura R. August 20, 2015 at 19:03

      No äläpä muuta, tästä se todellinen suuri seikkailu vasta alkaakin! ^_^ Ja oi että, onnea siis myös sulle, ihanaa odotusta ja hurjasti tsemppiä! <3

  • Reply Inka August 21, 2015 at 07:00

    Onnea beibit! Näytät niin upealta noissa kuvissa, ja en kestä miten ihana tuo mekko on.

    Teistä tulee ihan taatusti aivan supermahtavat vanhemmat tuolle pikkupallerolle, joka pääsee elämässään kokemaan sen tason seikkailuja, ettei varmasti voi muuta kuin olla maailman onnellisin mukula.

    • Reply Laura R. August 26, 2015 at 06:41

      Kiitos, kiitos ja kiitos! <3 Itku pääs kun tän kommentin luin <3

  • Reply Oili / Ajatuksia Saksasta August 21, 2015 at 07:06

    Ihana uutinen ja ihania kuvia! Ja mahtavaa, että raskaus on sujunut niin hyvin. Just muistelin itse kaiholla raskausaikaa, koska olihan se nyt esikoisen kanssa niin erityinen vaihe elämässä ettei se ensimmäisen (ja oikeastaan myös viimeisen, heh) kolmanneksen älytön kooma tunnu näin jälkikäteen miltään!

    Lapsen kanssa matkusteluun on munkin rohkaistava, vaikka se taitaakin olla pikkuhiljaa itsestäänselvyys. Hyvin se menee ja me päästiin todistetusti Brasiliaan saakka ilman ongelman ongelmaa! Nyt reilun vuoden kokemuksella voisin sanoa, että etenkin pikkuvauvan kanssa on maailman iiseintä matkustaa, nehän eivät tee juuri muuta kuin syö ja nuku. Majoituksista ollaan todettu airbnb vauvan kanssa kätevimmäksi, niitä saa yleensä aika hyvään hintaan ja keittiö helpottaa kaikkea ihan tajuttomasti.

    Mutta siis jee! Onnea! 🙂

    • Reply Laura R. August 26, 2015 at 06:43

      Mä olenkin lukenut suurennuslasin kanssa sun kaikki vauvan kans matkailuun liittyvät postaukset ja nyökytellyt samalla hyväksyvästi että jes, just näin 🙂 Kiitos paljon onnitteluista! <3

      Ps. Sun inspiroimana mulla on menossa mummin vanha ompelukone huoltoon jotta pääsen väkertämään ihania pikkuvaatteita vaaville ^_^

      • Reply Oili / Ajatuksia Saksasta September 1, 2015 at 12:09

        Joskus oon miettinyt että pitäiskö aiheesta kirjoittaa enemmänkin, kun me kuitenkin matkustetaan aika paljon, mutta jotenkin vauvan kanssa matkailu tuntuu niin sikahelpolta etten oo edes keksinyt, mitä aiheesta nyt sanoisi. Siis ihan piis of keik! Suurin haaste on ollut tähän mennessä kaiken tavaran raahaaminen julkisilla pitkin Suomea, kaks matkalaukkua plus rattaiden laukku plus turvakaukalo ei oo kaikista mukavin yhdistelmä…

        Oo, ompeluhommat on ihan parhaita! Mulle iski vauvan myötä joku kässätäti-inspis, ja onhan noi pikkuvaatteet niin liikkiksiä 🙂 Mummin vanha kone onkin varmasti aarre!

        • Reply Laura R. September 10, 2015 at 10:30

          Kirjoita ihmeessä enemmän, jos innostut, lukisin mielelläni lisää teidän kokemuksia! 🙂

  • Reply Eve August 21, 2015 at 14:55

    Oo! Onneksi olkoon! Ihanaa <3!!
    Hyviä odotusaikoja siulle ja kivaa reissua myös! Aivan ihania kuvia! 🙂

    • Reply Laura R. August 26, 2015 at 06:43

      Kiitos tuhannesti Eve! <3 Tänään lähdetään, jee!

  • Reply Maarit August 21, 2015 at 19:16

    Ihan hurjasti onnea! Olet kyllä kaunis! 🙂

  • Reply Jenni / Unelmatrippi August 22, 2015 at 05:04

    Paljon onnea! Varmasti reissaaminen sujuu lapsenkin kanssa, mäkin kuljin kultaisella 80-luvulla vanhempien mukana vaikka missä telttareissuilla. 🙂

    • Reply Laura R. August 26, 2015 at 06:44

      Samma här! 🙂 Kyllä se on vaan vanhempien asenne joka usein ratkaisee 🙂 Kiitos! <3

  • Reply sarrrri August 22, 2015 at 08:33

    Suurenmoiset onnittelut! ♥ ♥ ♥

  • Reply Merja August 31, 2015 at 16:16

    Heh, kahden oman lapsen kokemuksella silmäni oli kuin olikin harjaantunut sen verran että hoksasin juurikin muuttuneista kuvakulmista että taitaa olla vauvahommat aluillaan. Teki mieli laittaa jo aikoja sitten viesti ja udella asiasta mut mikään maailmassa ei oo niin tahditonta kuin raskaudesta uteleminen. Mutta, onnea aivan valtaisasti vauvan odotukseen! Ihana uutinen!

    • Reply Laura R. August 31, 2015 at 19:44

      Ai vitsit, mahtavaa! 😀 Oikeassa siis olit. Joo raskausasioista utelu on kyllä ärsyttävää. Jokainen varmasti kertoo sit kun on jotain kerrottavaa ja on valmis asiasta ylipäätään kertomaan 🙂 Kiitos onnitteluista, hyvin on onneksi tähän asti mennyt! <3

  • Reply Merja August 31, 2015 at 16:16

    Heh, kahden oman lapsen kokemuksella silmäni oli kuin olikin harjaantunut sen verran että hoksasin juurikin muuttuneista kuvakulmista että taitaa olla vauvahommat aluillaan. Teki mieli laittaa jo aikoja sitten viesti ja udella asiasta mut mikään maailmassa ei oo niin tahditonta kuin raskaudesta uteleminen. Mutta, onnea aivan valtaisasti vauvan odotukseen! Ihana uutinen!

  • Reply Joulutunnelmaan virittäytymistä Porvoossa – RIMMA + LAURA -matkablogi November 30, 2015 at 08:32

    […] se antaa edelleen odotuttaa itseään (niin kuin eräs muukin, jota tulevalle joulukuulle odotellaan tässä osoitteessa aika malttamattomina), mutta koitin […]

  • Leave a Reply