Huikaiseva Amsterdam

Eurooppa
July 24, 2015

Muutaman viikon takainen pidennetty viikonloppu Amsterdamissa hehkui lämpöä. Vaikka välillä sää oli epävakainen ja kerran pideltiin sadetta jonkin epämääräisen räystään alla, päästiin myös nauttimaan suoranaisesta helteestä ja siitäkös meikäläisen pisamat tykkäsi! Niitä on ollut tästä reissusta asti taas koko naama täynnä haha.

Kun saavuimme lauantaiaamuna TravelBirdin kutsumina Amsterdamiin, oli meillä heti iltapäiväksi sovittuna perinteistä damilaista puuhaa. Ensimmäisenä niistä kanaaliristeily, jossa oli mukana TravelBirdin pirtsakkaa henkilökuntaa, sekä muutama muukin reissuleidi, kuten matkabloggaajakollegani Teea. Siinä me sitten nautiskeltiin kuohuvaa, toiset vissyä toiset ihan perinteistä skumppaa, naposteltiin mansikoita ja livuttiin paatillamme pitkin Amsterdamin historiallisia vesiväyliä. Oli todella antoisaa päästä näkemään kaupunkia pikkaisen eri vinkkelistä veden ääreltä ja kamera täyttyi jos jonkinnäköisestä otoksesta. Juniori veteli Wompatissaan unia melkein koko parituntisen veneajelun, joten me saimme miehen kanssa vain keskittyä olennaiseen, rentoutumiseen.

Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird

Näinkin kauniin aurinkoisena kesäpäivänä kanaaleissa oli välillä melkoinen vilinä, kun joukossa paahtoi turisteille suunnattuja risteilyaluksia, bileporukoiden bassosta jytkyviä yksityisveneitä, perheitä omissa paateissaan ja nuorisoa polkuveneissä. Oman mausteensa toivat toki myös asuinveneet, joita oli mitä sympaattisemman näköisiä virityksiä ripoteltu pitkin kanaalien varsia. Meille kerrottiin, että asuinveneet on katsastettava säännöllisesti muutaman vuoden välein ja että itseasiassa asuinveneillä ei ole mitään “virallista lupaa” olla niillä sijoillaan, vaan kaupunki voisi periaatteessa joku päivä päättää että vedenvaraan rakennetut paatit pitää siirtää tai purkaa. Olisipas mielenkiintoista joskus päästä asumaan vaikka muutamaksi päiväksi tuollaisessa kelluvassa kodissa, jotka ikkunoista vaivihkaa tirkistelyinä näyttivät hyvinkin kotoisilta.

Kun kanaaliristeily saatiin onnituneesti päätökseen, oli aika testata toista damilaista aktiviteettia. Meille oli varattuna ihan älytön box bike, jota tuo siippa pääsi polkemaan minun ja juniorin istuessa laatikossa. Onneksi Dami on käytännössä pannukakku, sillä tällaista lastia ei varmaan ole mikään helppo nakki kuljettaa pitkin poikin pyörän kyydissä, etenkin jos matkalle sattuisi paljon ylämäkiä. Vähän kukkahattutätimäiseen tyyliin kauhistelin, kun ihmiset me mukaanlukien pyöräiltiin ilman kypäriä, mutta pyöräilyonnettomuuksia kaupungissa kuulemma tapahtuu verrattain harvoin. Itse kyllä silti suosisin sitä peruspottaa niin omassa kuin lapsenkin päässä. Kiertelimme hyvän tovin tätä reittiä pitkin kaupunkia pysähtyen muunmuassa väkeä kuhisevalla Museumplainilla sekä upean vehreässä Vondelparkissa, joka tuntui olevan niin lenkkeilijöiden kuin juhlakansakin suosiossa.

Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird

Seuraavana päivänä meillä oli alkuperäisenä ajatuksena vierailla Anne Frankin talossa, mutta hautasimme suunnitelman siinä vaiheessa, kun näimme taloa kohti kiemurtelevan satoja metrejä pitkän jonon. Note to self; lippu taloon kannattaa ostaa netin kautta reilusti etukäteen, jos ei halua käyttää päivästään tuntitolkulla jonossa pönöttämiseen. Kun Anne Frankin talo siis jäi näkemättä, vietimme päivän meille ominaiseen tyyliin ilman sen kummempia suunnitelmia vähän fiiliksen mukaan haahuilleen. Oikein toimiva ratkaisu, sillä vaikka päivän jälkeen jalat olivat ihan puhki kävelemisestä, tuntui että pääsimme hyvin sisälle kaupungin menoon ja rytmiin.

Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird Amsterdam_TravelBird

Minilomamme oli kaikinpuolin onnistunut, vaikka päivä tai pari lisää tässä niin sympaattisessa kaupungissa ei olisi ollut pahitteeksi. Mutta sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa; Amsterdam, me palaamme vielä!

Huisia viikonloppua kuomat!

PS. Muistathan osallistua matkalahjakortin arvontaan? Vielä pari päivää aikaa!

Amsterdamin matka toteutettiin yhteistyössä TravelBird:n kanssa.

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply Sanna I Siveltimellä July 24, 2015 at 12:47

    Teillä näyttää olleen rento viikkari Damissa! 🙂 Olen itse kerran käynyt päivän verran ja en saanut super positiivista kuvaa, mutta näistä kuvista huokuu ihan erilainen fiilis. Kiitos niistä 🙂

    • Reply Rimma July 24, 2015 at 17:36

      Oi niin ne omat suosikit muodostuu joko jo ensisilmäyksellä tai sitten ei. Toki on mahdollista lämmetä citylle myöhemminkin, jos sinne eksyy 🙂 Monet tykkää ja kehuu hirveästi Prahaa, mutta me kyllä tykättiin Damista paaaaljon enemmän!

  • Reply Ansku July 24, 2015 at 13:47

    Oi oletpa onnistunut vangitsemaan tunnelman kuviin.. Amsterdam on pitkään ollut must see – listalla ja tämä ei auttanut asiaa 🙂

    • Reply Rimma July 24, 2015 at 17:36

      Suosittelen lämmöllä! Meistä se oli ihana 🙂

  • Reply Teea / Curious Feet July 24, 2015 at 14:48

    Miten ihania kuvia! Amsterdam näytti kyllä parastaan meidän matkan aikaan, oli kiva reissu :).

    • Reply Rimma July 24, 2015 at 17:37

      Oli kyllä ihan huippu reissu! Lennotkin meni jotenkin kivasti rupatellessa, joten nekään ei jännittänyt. Kiitos vielä seurasta! 🙂

      • Reply Teea / Curious Feet July 26, 2015 at 11:47

        Kiitos teille, toivottavasti päädytään joskus jatkossakin samalle reissulle 🙂

        • Reply Rimma July 28, 2015 at 19:10

          Toivotaan! 🙂

  • Reply anniina July 26, 2015 at 10:04

    oi, oon halunnut jo pitkään käydä amsterdamissa ja tää postaus kyllä nostatti sitä intoa! haaveilen sellaisesta saksan, hollannin ja belgian kiertelyreissusta 🙂

    • Reply Rimma July 28, 2015 at 19:09

      Tollanen kierrosmatka kuulostais kyllä omaankin korvaan ihan helmeltä! 🙂

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. July 27, 2015 at 06:24

    Voi, että miten kauniita kuvia. Jälleen kerran. Ja ihanat noi polkupyöräkärryt! 😀

    • Reply Rimma July 28, 2015 at 19:10

      Kiitti hei! Ja toi pyörä oli kyllä ihan älytön! Voisin ottaa kotiinki tollasen käyttöön 😀

  • Reply Milla - Pingviinimatkat July 27, 2015 at 19:24

    Amsterdam olis kyllä huisia kokea. Näyttää juuri niin iloisen rennolta, kuin mitä olen kuvitellutkin sen olevan. Ehdotomia majapaikkavaihtoehtoja olisi kyllä just asuntolaiva ja kapea yli sata vuotta vanha kapea talo natisivine portaineen 🙂

    • Reply Rimma July 28, 2015 at 19:12

      Joo ne olis kyllä just huiput majapaikat! Ehkä ens kerralla 🙂 Osa nuista taloista oli kyllä niin kieroja, että monesti sai kattoa kaksi kertaa onko ne ihan oikeasti vielä pystyssä!

  • Reply Passenger July 27, 2015 at 22:26

    Näitä kuvia katsoessa kaipaan Amsterdamiin! Siellä on vain erityinen tunnelma, jota aina muistelen lämmöllä.. Löysin muuten vasta blogisi, ja jään innolla seuraamaan!

    P.S. Itsekin pidän matkustamiseen liittyvää blogia, https://taloudellistamatkailua.wordpress.com, jossa käsitellään enimmäkseen matkustamista pikkubudjetilla!

    • Reply Rimma July 28, 2015 at 19:13

      Oi mukavaa, että löysit tänne ja jätit kommenttia! Ja kiitos linkistä 🙂 Toisena budjettimatkailijana tulen mieluusti vastavierailulle!

  • Reply Pelaguu August 14, 2015 at 08:16

    Oi huokaus… Ihana Amsterdam!! Kerran olen käynyt siellä syksyllä.. mutta jotenkin näyttää että tämä on ihan parasta aikaa käydä hollannissa, siis kevät tai kesä.. Ehkä joskus uudestaan! Kaukokaipuu iski, vai miten sitä sanotaan! 😀 Ihana blogi myös. Täytyy yrittää muistaa käydä lukemassa. pelaguu.blogspot.com

  • Leave a Reply