Tyttöjen reissu Turkuun

Kotimaanmatkailu
April 26, 2015
Turku

Kaikki alkoi siitä, kun kaksi viikkoa sitten perjantaina ystäväni laittoi minulle aamupäivästä viestin ja ilmoitti, että heidän neljän hengen seurueestaan oli vapautunut yksi lippu saman illan Voice of Finland -kisan liveyleisöön Turun Logomoon. Minulla oli 45 minuuttia aikaa päättää, lähtisinkö mukaan Turkuun vai antaisinko tilaisuuden eteenpäin jollekin muulle. Hommaa vaikeutti se, että olin sopinut iltapäiväksi graduhaastattelun, jonka vuoksi en ehtisi yhteiskyydillä Turkuun vaan joutuisin kiirehtimään junalla perästä. Majapaikkakin uupui, sillä muut tytöt olivat jo ehtineet varata itselleen kolmen hengen hotellihuoneen Börsistä. Joutuisin siis vähän säätämään, mutta lupasin miettiä mahdollisuuksiani ja palata pikaisesti asiaan.

Majapaikka onneksi järjestyi supernäppärästi Hamburger Börsin hotellinjohtajan ystävällisellä avustuksella, joten reilut puolisen tuntia tilaisuuden ilmaantumisesta pirautin takaisin ystävälleni ja totesin ilokseni, että I’m so in! Tyttöjen ex tempore -reissu Turkuun alkakoon! Olin tosi innoissani pääsystä VoF-yleisöön, sillä en ollut koskaan ennen ollut katsomassa mitään vastaavaa juttua livenä. Kyseessä kun oli vielä semifinaali, niin jäljellä oli vain hyviä laulajia.

Pakkasin laukut jo valmiiksi, jotta olin heti haastattelun jälkeen valmis säntäämään Pasilaan junalipun ostoon. Olinkin yllätyksekseni ajoissa paikalla, ja ehdin käydä ostamassa matkaevästä ja jopa hörppäämään kupin kuumaa Robert’s Coffeessa. Ei yhtään meikän tyyppinen startti reissulle, nimittäin yleensä olen aina se tyyppi, joka henki hieverissä juoksee hiki otsalla viimeisenä juuri sulkeutumaisillaan olevista junanovista sisään, heh.

P4111171 P4111169 P4111179 Hamburger Börs, Turku

Turussa olikin sitten jo pikkaisen tuli hännän alla, mutta onneksi Hamburger Börsin aulassa ei ollut ruuhkaa, ja ystävällinen vastaanottovirkailija hoiti sisäänkirjautumisen näppärästi ja nopeasti. Ehdin juuri ja juuri käydä nakkaamassa laukkuni junior suite – hotellihuoneeseeni, vaihtamaan puhtaan paidan ylleni, heittämään korkkarit jalkaan ja toteamaan, että siinä olisi pöydällä houkuttelevasti pari pikkupulloa skumppaa jäissä, mutta ei auttanut –  oli niin kiire että oli jo sännättävä ulkona odottavaan taksiin. (Toim. huom. yllä näkyvät huonekuvat on siis napattu vasta lähtöpäivänä.) Taksin penkeillä istuskeli jo kolme rentoutunutta ja rauhallisen illallisen syönyttä tyttöä odottamassa meikälikkaa, ja pikkuhiljaa minäkin kykenin jo päästämään irti kiireestä ja soljahtamaan mukavaan tunnelmaan.

Voice of Finland, Turku Logomo P4100973 P4100980 P4101030

Voice of Finlandin livelähetys oli tosi mielenkiintoista seurattavaa. Oli hauska päästä näkemään, mitä kaikkea tapahtuukaan mainoskatkojen aikana ja kuinka joitakin pätkiä purkitetaan jo etukäteen, vaikka tv:stä katsottuna ne saattavat vaikuttaa livevedoilta. Niin kuin nyt esimerkiksi erään Antti Tuiskun esiintyminen (Antti ylllä olevan kuvasarjan ekassa kuvassa), joka nauhoitettiin etukäteen, minkä ansiosta me liveyleisössä olleet saimme nähdä shown kahdesti! Ja ei, uusintahauhoitus ei ollut Antin vika, vaan yleisön, joka ei ohjaajan mielestä mylvinyt ihan tarpeeksi lujaa ekalla purkituksella, hah.

Voice of Finland, Turku Logomo P4101043 P4101071 P4101090

Logomon sali oli valtavan suuri. Niin suuri, että kieltämättä osa illan aikana nähdyistä esityksistä ei vaan yltänyt ihan iholle saakka. Se on ihan ymmärrettävää, sillä kokemattoman esiintyjän on varmasti aivan pirun vaikeaa yrittää täyttää Logomon kokoinen sali, kun esiintyjän karisma ei ole vielä ihan huippuunsa hioutunut. Axl Smith sen sijaan oli livenä hauskempi tyyppi kuin telkkarissa, sillä lähetyksessä pääsee ulos vain murto-osa niistä leikkimielisistä sutkautuksista, joita kaveri laukoo, useimmiten Lenni-Kalle Taipaleen kustannuksella, hah! Michael Monroe oli ihan huikeeta nähdä livenä. Se kaveri ei paljon duracelleja tarvitse, virtaa ja karismaa riittää ihan kiitettävästi ilmankin. Itse VoF-kisaajista ehdottomasti parhaat vedot kuultiin illan aikana Miialta ja Jennieltä, joiden välillä arvelin voitonkin ratkeavan. Miiallehan se voitto viikko sitten napsahtikin, ja kieltämättä ihmettelin Jennien jäämistä kolmanneksi. Mutta jos ei itse äänestä, ei ole varaa valittaa, niinhän se menee!

Logomosta suunnattiin luonnollisesti Apolloon jatkoille vähän danssaamaan, mutta allekirjoittaneelta loppui puhti ja kiinnostus Turun yöelämään aika nopeasti. Onneksi sain yhden toisenkin väsähtäneen likan messiin kahden viimeiden jäädessä hiomaan muuvssejaan tanssilattialle. Ei muuta, kun tietenkin ah niin turkulaisen Hesen kautta hotellille syömään ja lakanoihin kauneusunille, aah. Hesen soijawrappi ja prosecco (no oli pakko avata yksi pullo kun se oli vielä kylmääkin!) oli muuten suhteellisen eksoottinen yhdistelmä.

P4111106Hamburger Börs, TurkuHamburger Börs, Turku

Aamulla noustiin ylös suhteellisen ajoissa, jotta ehdittiin käydä testaamassa Hamburgen Börsin allasosasto, joka taitaakin olla melkoisen ainut laatuaan. Käsittääkseni kovinkaan monessa kotimaisessa hotellissa ei ole kaikille hotellivieraille avointa uima-allasta ja saunaosastoa (ellei kyseessä sitten ole kylpylähotelli, missä kylpylän käytöstä tietenkin maksetaan erillinen maksu). Korjatkaa jos olen väärässä! Joka tapauksessa aamu lähti pulahduksella, saunalla, saunaosaston terassilta avautuneiden maisemien ihailulla ja kasvonaamiolla aivan mahtavasti käyntiin, ja jatkui erinomaisella aamiaisella. Hamburger Börsin aamiaishuone oli viihtyisä, ja haudutettu luomukaurapuuro parasta puuroa piiiitkään aikaan.

P4111130 P4111125 P4111123 P4111134 P4111136P4111148 Hamburger Börs, aamiainen P4111147

Hamburger Börsin pienempi aamiaiskabinetti on todella viihtyisä, varsinkin tuollaisian kauniin aurinkoisina aamuina. Aamupala oli niin hyvää, että ihan varmuuden vuoksi otin neljä lautasellista ruokaa ja santsasinkin vielä yhden. Ettei vaan pääse laihtumaan.

Aamiaisen jälkeen ei oikeastaan enää ehditty kuin käydä laittamassa kamppeet kasaan hotellihuoneissamme ennen kotiinlähtöä. Niin ja minä nappasin tässä välissä tietysti ne huonekuvat 🙂 Porukallamme oli vähän hoppu ajella takaisin Helsinkiin, mutta lyhyt turististoppi ehdittiin kuitenkin tehdä Turun tuomiokirkolla, joka aina on yhtä upea. Nyt sen ympäristö oli pukeutunut jo varsin keväiseen tunnelmaan, ja lämpöasteetkin kipusivat tuona lauantaina jopa lähelle + 15 astetta.

Turku P4111216 P4111232 P4111223 P4111228 P4111237 P4111239 P4111242 P4111244

Harmitti, ettemme ehtineet jäädä viettämään pidempää aikaa Turkuun, mutta eiköhän sinne tule jälleen joku kesäviikonloppu suunnattua. Saariston rengastie ainakin odottaa jälleen innokasta polkijaansa, ja mikäs sen parempi paikka startata kuin Suomen Turku!

Lämmin kiitos Original Sokos Hotel Hamburger Börsille bloggaajan majoituksesta pehmoisiin valkeisiin lakanoihin – ja keittiöön terkkuja, että se aamupuro oli tosiaan ihan taivaallista!

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle April 26, 2015 at 18:47

    Voin uskoa, että on ollut mahtis reissu! Tämän kauden VOF:ia en ole seurannut, mutta silloin, kun oli ensimmäinen kausi, oltiin katsomassa finaalia ja Logomolla oli kyllä tunnelma katossa. Yövyttiin samaisessa hotellissa ja finaalibileetkin oli siellä. Keväinen Turkukin näyttää erittäin kivalta 🙂

    • Reply Laura R. April 29, 2015 at 07:32

      Keväinen mikä-vaan-kaupunki taitaa näyttää kivalta, varsinkin kuvista tällaisena harmaana päivänä niin kuin tänään 😀 Oli kyllä hyvä reissu vaikka nopee olikin! Hamburger Börs oli positiivinen ylläri. Siellä Börsin yökerhossa taisi jotkut VoF-bileet olla tänäkin vuonna, mutta eihän me sellasisiin jaksettu mennä… 😀

  • Reply Maarit April 26, 2015 at 19:16

    Sullahan onkin ollut varsin mukava äkkilähtö viikonloppu! 🙂 Olen ollut tasan kerran live lähetyksessa joskus kauan sitten kun telkkarista tuli lauantaisin Huuma. Ihan hauska kokemus sekin.

    • Reply Laura R. April 29, 2015 at 07:33

      On noi livejutut kyllä kivoja kokemuksia! Aina sitä oppii jotain uutta tv-ohjelmien teosta 🙂

  • Reply ElinaPK April 27, 2015 at 11:38

    Mietinkin oletko suuntaamassa tulevana kesänä Rengastielle! Me nimittäin juuri eilen löimme aviomiehen kanssa kesäsuunnitelmat lukkoon ja kierrämme heinäkuussa Pienen Rengastien. Sitten surffailin lukemaan blogisi viimekesäiset postaukset aiheesta ja itse asiassa samantien näpyttelin sähköpostia Taattisten tilalle! 🙂 Suuret kiitokset siis vinkeistä ja inspiraatiosta! 🙂

    • Reply Laura R. April 29, 2015 at 07:36

      Suunnitelmissa varovasti olisi juu kiertää se pidempi tällä kertaa! Mahtavaa, että saitte jo miehesi kanssa lyötyä suunnitelmat kasaan ja ihana kuulla että olen saanut toimia inspiraationa! 🙂 Muistankin kun silloin viime kesänä kyselit vinkkejä tuosta reitistä. Taattisten tilalle edelleen iso peukku, tosi kiva että päätitte myös yöpyä siellä! 🙂

  • Reply Inka May 1, 2015 at 06:09

    Kylläpä vaikuttaa kivalta tyttöjen reissulta! Ja muuten, en ollu vielä kuullut Antti Tuiskun vähintään eeppistä Peto on irti -rallatusta ennen kun aloit puhua että kävit kattoon sitä tuolla, ja se oli pakko kuunnella ihan musiikkivideon kera. Kiitos siis tästä sivistyksestä, oli hieno kokemus ja vieläkin naurattaa.. 😀

    Ihana että VoF-ilta sujui nappiin, ja Turku näyttää kyllä niin kivalta, että vois kait sitä alkaa suunnitella pientä kesäseikkailua sinne, kun viime reissusta on jo ihan liian kauan aikaa.

    • Reply Laura R. May 8, 2015 at 12:05

      Hihi, eeppinen on todellakin oikea sana kuvaamaan ko. kipaletta ja varsinkin sen musavideota! 😀 ja kesä-Turulle iso peukku täältä!

    Leave a Reply