Rinnefiiliksiä Rukalta

Kotimaanmatkailu
April 6, 2015
Ruka, Kuusamo

Mukavaa toisen pääsiäispäivän iltaa kaikille! Me ollaan jo ehditty kotiutua pre-pääsiäisreissultamme ja tänään on pyöritetty hirveetä pyykkirallia ja siivottu kotia. Mutta vihdoinkin ehdin istahtaa alas kirjoittelemaan huikeasta Rukan reissustamme, joka meni oikeastaan niin nappiin kuin laskureissu nyt voi vaan mennä!

Kuten osasinkin odottaa, olimme liikenteessä niin ässällä ystäväporukalla, että kaikki sujui koko viikon ajan kuin rasvattu. Vaikka kaikki eivät lähteneetkään rinteeseen joka päivä, löytyi Rukalta jokaiselle jotain tekemistä hiihdosta moottorikelkkailuun. Itselläni oli rinnelippu neljäksi päiväksi, ja nuo neljä päivää tulikin viihdyttyä keskimäärin kuusi tuntia päivässä rinteessä viilettäen. Lauri ehti hiihtää siihen päälle vielä lähes 50km, meikällä murtsikointi jäi yhteen ainokaiseen kertaan (mutta tulipahan käytyä…).

Keli oli ensimmäisinä päivinä vähän niin ja näin, mutta rinteet olivat onneksi loistavassa kunnossa. Viimeisenä rinnepäivänäni aurinkokin jo pilkahteli ja muistimme jälleen, miltä se sininen taivas näyttikään, mutta rinteet olivatkin sitten silloin aika puuroa. Lämpimimmillään elohopea kipusi +5-asteeseen, mikä teki lumesta tosi raskasta. Eli jos pannutti metsässä, oli aikamoisen työn takana päästä ylös ja lykkiä itsensä takaisin vauhtiin 😉 Meikäläinenkin iski aivan fiiliksissä jonkun pentuvaihteen päälle siellä pusikoissa pujotellessa, aivan huippua hommaa!

P3290161 Ruka, KuusamoRuka, KuusamoP3290163 P3300214 P3290183Ruka, Kuusamo

Vähän harmaatahan tuolla ekana päivänä varsinkin oli, mut onneks harmaata keliä voi kompensoida kirkkailla vaatteilla! Meille muodostui rinnepäivien aikana perinteeksi laskea ensin pari tuntia putkeen ja sen jälkeen istahtaa jonnekin alas lounaalle. Jo näin neljän päivän jälkeen on pakko todeta, että Monomestan ranuja (ja aika hulvattomalla saksankielisellä musalla luotua rempseää alppitunnelmaa) on ikävä jo nyt, ja Riipisen rinneravintolassa olisi viihtynyt useamminkin. Minttukaakaota tuli litkittyä loppujen lopuksi tosi vähän, mihin vaikutti varmaan keli – ei viihdytty niin paljon terassilla, vaan sitäkin enemmän liikkeellä rinteessä! Oltiinkin ihan superreippaita laskijoita ja Rukan rinteet tuli kyllä laskettua aika monesti läpi noiden päivien aikana.

Tuuliolot oli välillä kans aika rankat, ja yhtenä päivänä saatiin niskaamme kaikkea mahdollista lumesta räntään ja rakeisiin – ja sitten hetken päästä paistoikin jo aurinko! Ihan älytöntä.

P3300223 Ruka, KuusamoRuka, KuusamoP4010271 P4010275Ruka, Kuusamo P4010339P4010286Ruka, Kuusamo

Torstainahan se riemu sitten repesi samaa tahtia taivaan pilvipeitteen kanssa, kun päästiin fiilistelemään hetken kylässä käynyttä aulikkia. Tuuli oli silti sangen navakka ja tuolihissit heiluivat, mutta onneksi iso huppu suojasi kypäräpään niskaa ja Peakin terassilta löytyi sen verran suojaisa nurkkaus, että päästiin nauttimaan ulkoterdelle ensimmäiset ja ainoiksi jääneet rinneoluset. Ai että, miten hyvä fiilis!

P4010299 P4010306 P4010304 P4010301 P4010322 Ruka, Kuusamo P4010328 P4010342 P4010365

Iltaisin saavuttiin huipulle mökillemme rättipoikkiväsyneinä ja laitettiin heti tietty sauna tulille. Outoa onkin ollut nyt himaan paluun jälkeen se, kun ei pääsekään joka ilta saunaan rentoutumaan! Oltiin sovittu myös, että jokainen pariskunta hoiti vuorollaan illallisen kokkailun jonkun teeman mukaan, mikä oli ihan loistohomma, sillä ruuat oli joka ilta mahtavia ja illat muutenkin aivan järjettömän hauskoja! Trivial Pursuitia tuli pelattua laittoman paljon, sekä laulettua kitaran tahtiin.

Ruka, Kuusamo P4010382 P4020712

Voi Ruka, miten hyvin kohtelitkaan meitä! Ihania ystäviä, ihania laskupäiviä ja mökki-iltoja, onnellisia aikoja. Niin hyvä fiilis jäi tuosta reissusta, että seuraava on jo suunnitteilla samalla porukalla ensi kevääksi!

Laskupäivien lisäksi käytiin myös vaeltamassa Pieni Karhunkierros sekä erillisellä vierailulla Kiutakönkäällä, mutta näistä lisää seuraavissa postauksissa! 🙂

Postauksen kuvat on otettu Rajala Pro Shopilta lainassa olleilla linsseillä M. Zuiko Digital 12mm f2.0 sekä M.Zuiko Digital 17mm f1.8. Runkona toimi oma Olympus PEN Lite E-PL5. Jutustelen näistäkin myöhemmin lisää, mutta voin jo kertoa, että koukussa ollaan… 😀

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Hanna / Rêves & Voyages April 7, 2015 at 07:56

    Kuulostaa kyllä mahtavalta reissulta! 🙂 Itseäkin vähän huvittaisi tehdä joskus laskettelureissu Lappiin, mutta vähän hirvittää ajatus pitkästä aikaa rinteeseen hyppäämisestä. Viimeksi olen lasketellut joskus 7-8 vuotta sitten, ja silloin kaikki polvenkorkuiset ipanat meni heittämällä ohi, kun itse jarruttelin mäessä 😀 Voipi olla, että näin pitkän tauon jälkeen ei enää tohtisi muuta kuin lastenrinteeseen, vaikka joskus tenavana tuli lasketeltua enemmänkin.

    • Reply Laura R. April 7, 2015 at 08:03

      Hehee, kyllä ne ipanat painoi meistäkin ohi ihan reikäpäänä :DD Vitsi niitä oli hauska katsoa, ihan huikeita! Itekin pelkäsin että ei siitä mitään tule, mutta äkkiä ne käännökset lähti taas sujumaan eikä tarvinnut aurata mäkiä alas 😉 Kyllä se jää selkärankaan niinku pyöräilykin, jos on lapsena tullut laskettua! Laurikin oli laskenut viimeks ala-asteikäisenä Hämeenlinnan Kalpalinnassa, ja oli nyt ekaa kertaa vähän isommissa mäissä, ja silläkin sujui kuin vanhalta tekijältä! Eli ei muutaku pelko pois ja laskureissuun – eikä tartte lähteä edes Lappiin saakka! Ruka on vielä suht ajettavissa olevan matkan päässä, jonnekin Leville joutuis vähän jo kärvisteleen (ellei lentäisi ensin Kittilään) 😛

  • Reply Hanna / Rêves & Voyages April 7, 2015 at 07:56

    Kuulostaa kyllä mahtavalta reissulta! 🙂 Itseäkin vähän huvittaisi tehdä joskus laskettelureissu Lappiin, mutta vähän hirvittää ajatus pitkästä aikaa rinteeseen hyppäämisestä. Viimeksi olen lasketellut joskus 7-8 vuotta sitten, ja silloin kaikki polvenkorkuiset ipanat meni heittämällä ohi, kun itse jarruttelin mäessä 😀 Voipi olla, että näin pitkän tauon jälkeen ei enää tohtisi muuta kuin lastenrinteeseen, vaikka joskus tenavana tuli lasketeltua enemmänkin.

  • Reply Nita April 7, 2015 at 09:24

    Tosi kauniit lumiset maisemat, wau♥

    • Reply Laura R. April 7, 2015 at 15:10

      Niinpä! Olihan siellä kyllä nättiä ^_^

  • Reply Maarit Johanna April 7, 2015 at 18:40

    Näyttää olleen huikea reissu 😀 Tuntuu tosi erikoiselta lukea postauksia joissa tullaan Lappiin lomalle ja fiilistellään keleillä ja lumella. Melkoiset kelit teillä kyllä jos taivaaltakin on satanut kaikkea saman päivän aikana! Mutta hauskuuden huomaa, sulla ainakin on hymy korvissa joka kuvassa :p

    • Reply Laura R. April 9, 2015 at 07:50

      Hahah! 😀 Joo meidän etelän hetelmien pitää fiilistellä tota lunta nykyään kunnon turistien tavoin, kun ei sitä täällä Helsingissä oikein ole ollut! Rollon reissuillakin oon ollut ihan fiilareissa, kun siellä on ollut aina niin talvista ja nättiä. Ja hauskaa todellakin oli, en muista milloin oisin nauranut niin paljon viikon aikana kuin tuolla reissussa! 🙂

  • Reply Rimma April 9, 2015 at 07:07

    Voi että näyttää olleen mahtireissu! Eikä siinä paljon räntäsade haittaa, kun fiilis on kohdillaan tollasesta laskuseurasta 🙂 Voin vaan kuvitella miten kivaa teillä on ollut! Me täällä just tehdään lähtöä Syötteelle ja olipa hyvä, että katsoin nää kuvat nyt, koska en ois muuten muistanu ottaa pipoa laskukypärän alle! Toi mun tupsullinen sinne tuskin mahtuu 😀

    • Reply Laura R. April 9, 2015 at 07:53

      Oi että, kyllä oli! Ja varmasti tulee seuraavastakin kaverireissusta mahtireissu! ^_^ Hyvä että muistit pipon, se oli itelle ainakin tarpeellinen kun kypärä oli snadisti väljä, ja rinteessä kummiskin aina tuulee. Muuten lainailin Laurin pipoa, kun omassa oli tosiaan se jäätävä tupsu, ja yhtenä päivänä mulla oli Aman pinkki fleecepanta vaan korvia lämmittämässä ja sekin toimi hyvin! Hyviä laskuja Syötteelle, pitäkää hauskaa! <3

  • Reply Jenna April 13, 2015 at 16:32

    Välittyipäs tästä postauksesta kiva fiilis! Ihania maisemia ja kuvia <3

    • Reply Laura R. April 13, 2015 at 20:08

      Ihana kuulla! Kiitos Jenna kauniista kommentista! <3

  • Reply Oulangan Pienellä Karhunkierroksella – RIMMA + LAURA -matkablogi November 16, 2015 at 16:33

    […] Rukan rinnetouhuista oltiin saatu tarpeeksemme (kaikki paitsi kolme reipasta, jotka laskivat viisi päivää!), […]

  • Reply Lumilomalle Leville! - RIMMA + LAURA -matkablogiRIMMA + LAURA -matkablogi January 28, 2016 at 08:34

    […] ja tuo viikko oli silloin laskupäivineen ja vaelluksineen todella tervetullut. Ehdimme käydä rinteiden pöllyttelyn lisäksi tamppaamassa Pienen Karhunkierroksen sekä näkemässä upean Kiutakönkään […]

  • Leave a Reply