Reissaavan vauvaperheen pelastus: Britax Baby-Safe Sleeper

Lapsiperhe matkustaa
March 31, 2015

Ennen vauvamme syntymää meillä ei ollut oikeastaan mitään käryä vaunujen tai muiden vauvakuljettimien merkeistä saatika niiden tuikitarpeellisista ominaisuuksista. Hyvin nopeasti ensimmäisen pohjoisen reissun jälkeen kuitenkin totesimme, ettei minikokoinen juniori tunnu kovin hyvin viihtyvän auton turvakaukalon puoli-istuvassa asennossa, vaikka välistoppeja matkan aikana tehtiinkin tunnin parin välein.

Paljon autolla ja julkisilla kulkuneuvoilla reissaavana perheenä tarve turvalliselle ja etenkin pojan mielestä miellyttävälle istuimelle oli huutava, joten aloimme kotiin palattuamme kartoittamaan perinteisen turvakaukalon korvaavia vaihtoehtoja. Vastauksen lyhyen googlettelun perusteella tarjoili Britax, joka on tuonut vastikään markkinoille turvakaukalon, jossa lapsi voi matkustaa vaakasuorassa makuuasennossa. Bueno! Miksi me ei tätä heti tajuttu? Blogissakin useaan otteeseen vilahtanut Britax Baby-Safe Sleeper olikin just eikä melkein täydellinen ratkaisu ja iloksemme saimme kyseisen kaukalon testikäyttöön muutaman kuukauden ajaksi.

Meillä oli olemassa jo entuudestaan Britaxin kokoonataittuvat kolmipyöräiset rattaat, joihon tämäkin kaukalo istui adapterien avulla kuin nakutettu. Rattaiden ansiosta onkin ollut hyvin helppo siirrellä autossa kaukalon pehmoiseen syleilyyn nukahtanutta vauvaa pisteestä aa pisteeseen bee niin kotona kuin tien päällä. Ja heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien poitsu on nukkunut kaukalossa pidemmätkin autoilureissut ihan tajuttoman hyvin! Hyvästi kitinä – tervetuloa tyytyväinen tuhina!

Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-2 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-3 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-4 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-5 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-6 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-7 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-8 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-9 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-11 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-10 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-12 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-13 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-14 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-15 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-16 Britax_Baby_Safe_Hämeen_linna-17

Nyt kun pojalla alkaa olla ikää mittarissa neljä kuukautta, on pikkuhiljaa aika vaihtaa bebesin matkustusasento makuulta takaisin puoli-istuvaan. Valveillaolon määrä on nimittäin lisääntynyt viimeisten viikkojen aikana todella radikaalisti, joten lienee sanomattakin selvää, että tällainen maailman menosta kiinnostunut pieni mies ei meinaa enää kovin hyvin viihtyä pötköllään silloin, kun uni ei paina silmää. Mutta jos joskus perheesen rantautuu vauva numero kaksi, niin ihan taatusti haluamme häntäkin kuljettaa nämä ensimmäisten elinkuukausien automatkat vaakatasossa selkää turhaan rasittamatta, kun se kerran on mahdollista. Kunpa tällainen systeemi olisi myös meitä aikuisia varten. Sujiuisi nimittäin nämä riipaisevan pitkät ajomatkat pohjoiseen pikkuisen vähemmillä suonenvedoilla..

Huomenna taas startataan! Kohti pohjoista! Hooray!

Turvakaukalo on saatu testikäyttöön Britaxilta bloginäkyvyyttä vastaan.

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Kelli March 31, 2015 at 13:45

    Ootte kyllä niin suloinen pikkuperhe, tulee aina niin hyvälle tuulelle kun katselee teidän kuvia :))

    • Reply Rimma April 1, 2015 at 17:45

      Kiitos ihana <3

  • Reply Marjo March 31, 2015 at 16:39

    Tälle tuotekehittelylle peukutan! Hyvin näyttää pikkumies siellä viihtyvän. ??

    • Reply Rimma April 1, 2015 at 17:46

      Niin hän kyllä viihtyisin 🙂 Joten peukku täältäkin!

  • Reply Minttu March 31, 2015 at 17:22

    On varmasti kätevä! Haaveilen itsekin tämän tyyppisestä ratkaisusta aina välillä.. mutta miten on tuo vaakatasossa matkustavan lapsen turvallisuus tässä kopassa? Tuli vaan kerran mieleen kun joku totesi että sen takia kopat on kuppimallisia että kolarissa suojaisivat paremmin..? Ei siis tietoa ole minulla, mutta olisiko sinulla? ?

    • Reply Rimma April 1, 2015 at 17:48

      Mä lueskelin ennen testikäyttöä niitä turvatestejä ja ihan yhtä hyvät pointsit oli saanut ku perinteisen malliset Britaxin kaukalot, jotka on yksiä parhaista 🙂 Tässä on sisämitta 70 cm, joten kovin vanhaksi tämä ei käykään ja suosituskin taisi olla max puoli vuotiaaksi!

  • Reply Nita April 1, 2015 at 03:34

    Ihana onnellinen perhe ♥ Ja tuo pikkumiehen karhupuku ja hymy, voi että :)♥ Ja loistava juttu, että olette löytäneet juuri teille sopivan kuljetusvaihtoehdon! 🙂

    • Reply Rimma April 1, 2015 at 17:49

      Hän on kyllä hymyineen melkoinen hurmuri 🙂 Semmoinen tyytyväinen pikku-pullero! <3

  • Reply Inka April 1, 2015 at 14:03

    Hämeenlinna on mulle tuiki tuntematon paikka, mutta kivalta ainakin linna näyttää näissä kuvissa. Aika hyviä photobombauksia muuten! 😀

    • Reply Rimma April 1, 2015 at 17:51

      Mietinki, et huomaako kukaan photobomberin 😀 Haha. Hassua, että ollaan just parhaillaan samoilla kulmilla Oulusa!

  • Reply Pienen miehen ensimmäinen reissuvuosi - RIMMA + LAURA -matkablogiRIMMA + LAURA -matkablogi December 31, 2015 at 14:34

    […] Vaikka asumme ihan naapuripitäjässä Espoossa, ei itselläni tule käytyä Helsingin keskustassa välttämättä edes joka kuukausi! Maaliskuussa sen sijaan pieni mies pääsi, tällä kertaa hereillä ollessaan, tutustumaan meidän vanhoihin kotihuudeihimme Töölössä sekä isänsä kotikaupunkiin Hämeenlinnaan. […]

  • Leave a Reply