Reissusuunnitelmia harmautta piristämään!

Uncategorized
March 2, 2015

Tänään on ollut jotenkin todella harmaa ja sateinen päivä. Sellainen päivä, kun korvanapeissa on tehnyt mieli huudattaa astetta raskaampaa kamaa ja kysellä kohtalolta, että miksi, voi miksi juuri nyt. Aamulla Saksan vaihdoltani muistona tuomani, aktiivisessa käytössä ollut pressopannuni lipesi jotenkin käsistäni kuivatessani sitä. Tuhannen päreiksihän se sitten särkyi, ja voi että otti päähän. Otti senkin takia aika rankasti aivoon, sillä se ei ollut ensimmäinen epäonnen tapahtuma yhden vuorokauden sisällä. Nimittäin eilen illalla vanha MacBookini sanoi työsopimuksensa irti ja päätti siirtyä autuaammille atk-maille. Olin kyllä tiedostanut jo jonkin aikaa, että vanhan ystäväni tehot eivät oikein enää riittäneet pyörittämään uusia ohjelmia, mutta ajattelin sen silti kestävän ainakin kesään saakka, ettei tarvitsisi tässä ennen gradun palautusta investoida uuteen koneeseen. Noh, toisin kävi, ja nyt naputtelen uutta postausta uudenkarhealla MacBook Prollani, jonka hankinnasta kannan vielä toistaiseksi hirveää tuhlausmorkkista. Pieni omaisuus tähän nimittäin upposi tuoteturvineen – reissussäästöistä tietenkin – ja sen takia taitanee jäädä väliin ensi viikolle varattu fiinimpi synttäri-illallinen sekä yksi toukokuulle (hääpäivällemme) suunniteltu pariskuntamatka, mutta ei auta.

Onhan noita muitakin reissuja tässä nimittäin tulossa! Koitetaapas siis tällaista piristymistekniikkaa ja katsellaan vähän, että mihinkäs kaikkialle tässä pääsee taas vilauttelemaan passiaan.

Maalis-huhtikuu: laskureissu Rukalle.

Muistan, kun mietiskelin alkutalvesta, kuinka kauan siitä onkaan kun oon viimeksi päässyt rinteeseen. Sanomattakin siis selvää, että odottelen aikalailla into pinkeenä tätä kuunvaihteessa odottavaa reissua, vaikka pikkaisen ahdistaakin se fakta, että siihen mennessä pitäis saada nytkäytettyä tuota akateemista lopputyötä aika hurjasti eteenpäin. Mutta tahtotila on kova! Rukalla meitä odottaa ihana iso mökki, kevätrinteet, murtsikkaladut ja toivottavasti joku lumikenkävaelluskin. Mahtavaa oli myös lukaista tässä viime viikolla Even laskublogista, että sukset on taas niiiin in. Yess! Meikä, joka ei ole koskaan opetellut lautailua (yksi surkea kokeilukerta muistaakseni 15-vuotiaana Sallassa riitti. Iskäkin osas lautailla paremmin kuin minä), on vihdoinkin se trendikäs tyyppi kaikkien lautailevien kavereiden keskuudessa! 😉

Toukokuu: tyttöjen reissu Lontooseen.

Fiilistelinkin tätä trippiä taannoin jo tammikuussa, kun Inkan kanssa ostaa päräytimme edulliset Lontoon lennot toukokuun lopulle. Odotan kovasti mm. pikniköintiä Hyde Parkissa – toivotaan siis, että keli olisi toukokuisessa Lontoossa jo lämmin ja aurinkoinen!

Toukokuulle on mitä todennäköisimmin tulossa myös yksi toinen aika hurja juttu, mutta kertoilen siitä sitten tarkemmin, jahka reissu varmistuu sataprosenttisesti 😉

Kesäkuu: automatka Lofooteille ja työmatka Toscanaan.

Voi mua raasua, kun joudun viettämään kesäkuusta pari viikkoa reissussa (heh heh)! Kesäkuun alkupuolella pakkaamme Rimman kanssa ukkomme (yht. 3kpl se tuorein ja komeaposkisin tapaus mukaan laskettuna) matkailuauton kyytiin ja täräytämme viikon intensiiviselle road tripille kuvankauniille Lofooteille, joilla käymisestä olen haaveillut jo vuosia! Tulee oleen jännä nähdä, että pärjäävätkö ne Norjan vuonomaisemat Uudessa-Seelannissa nähdyille.

Juhannuksen jälkeen pääsen lähtemään työreissulle Sannan kanssa ihanaan Italiaan, Toscanaan! Tästä oon (myöskin) aivan superfiiliksissä, sillä Toscana on mulle entuudestaan tuntematon ja tutkimaton paikka, ja monet ovat sitä kehuneet. Näen jo sieluni silmin kumpuilevaa maalaismaisemaa ja haistan nenässäni italialaiset herkkuruuat. Minkälaisia kokemuksia teillä on sieltä jakaa?

Edellisen kerran olen käynyt Italiassa Venetsiassa Saksan vaihdon yhteydessä, joulukuussa 2010. Rialto Bridge. Venetsia talvella 2010.

Heinäkuu: suomiretkeilyä + ehkä Belgiaan.

Heinäkuu näyttää näillä main ainoalta kuulta, jona ei ole tiedossa mitään ulkomaanmatkaa nyt tulevan kevään ja kesän aikana. Pidämme kuitenkin silmällä halpoja lentoja Belgiaan (tai siihen jonnekin lähimaille, tyyliin Damiin), sillä siellä olisi yhdet huisit valmistujaiskekkerit heinäkuun alussa! Mutta noin muuten toivon, että heinäkuussa pääsisin tsygäilemään saariston rengastien kokonaispituudessaan (viime kesänä kun polkaistiin vain se pienempi versio).

Elo-syyskuu: Trans-Mongolia, Kiina, Hongkong.

Huhhuijaa! Loppukesän todellankin kruunaa huikea seikkailureissu junalla läpi Siperian ja Mongolian aina Pekingiin saakka. Jos alkuvuoden reissuilla en pääse näkemään yhtään sellaista maata, jossa en olisi jo käynyt, niin tällä matkalla niitä tuleekin sitten lisää nelinkerroin: Venäjä, Mongolia, Kiina ja Hongkong (kyllähän Honkkarin voi laskea omakseen?). Tämän matkan jälkeen onkin sitten varmaan mitta ainakin hetkeksi täynnä reissaamista. Vai onkohan kumminkaan? Se jää nähtäväksi 😉 Kyllähän joku rantaloma varmaan loppuvuodesta taas maistuisi!

Edellisen kerran onkin tullut reissattua junalla reilillä kesällä 2010, ja junailuseuralaiseni Rimma kirjoittelikin vähän aikaa sitten ihanan postauksen! Koskas se kakkososa tulee? 😉

Juna Buzetin asemalla, jossain päin Kroatiaa. 2010 reilillä tuli vedettyä aika siisteissä tamineissa verrattuna vaikkapa maailmanympärireissuun. Vaatetta oli tuolla muutenkin ihan liikaa mukana! Tein 9kk:n rtw-matkan varmasti kevyemmällä rinkalla kuin vajaan kuukauden reilin. Jotain on siis tullut opittua tässä vuosien saatossa ;)

2010 reilillä tuli vedettyä aika siisteissä tamineissa verrattuna vaikkapa maailmanympärireissuun. Vaatetta oli tuolla muutenkin ihan liikaa mukana! Tein 9kk:n rtw-matkan varmasti kevyemmällä rinkalla kuin vajaan kuukauden reilin. Jotain on siis tullut opittua tässä vuosien saatossa 😉

Sellaiset on mun reissusuunnitelmat tässä vaiheessa vuotta! Miltäs teidän suunnitelmanne tälle vuodelle näyttävät? 🙂

You Might Also Like

49 Comments

  • Reply Kea S. March 2, 2015 at 20:54

    Matkasuunnitelmat on parhaita! Hauska että ollaan molemmat tänään kärppänä suunnittelemassa ja postailemassa. Niin upeita juttuja sullakin tiedossa… 🙂

    • Reply Kea S. March 2, 2015 at 20:54

      Ja tsemppiä vielä tohon yllättävään rahanmenoon. Mulla se taitaa tulla tässä piakkoin eläinlääkärikulun merkeissä kun koiralla jalka reistaa. Oon ihan hajalla siitä. 🙁

      • Reply Laura R. March 2, 2015 at 21:01

        Kiitos! Kyllähän se korpeaa, mut ei ollut paljon vaihtoehtoja. Oishan sitä voinu hankkia halvemmankin koneen, mutkun ei köyhällä oo varaa ostaa huonoa, vai miten se nyt menee 😉

    • Reply Laura R. March 2, 2015 at 21:02

      No niin on! Ja piristää varmana 🙂 Sunkin reissusuunnitelmat, ja erityisesti se Jenkkien road trip, on kyllä niin huikeita!

  • Reply Sofia March 2, 2015 at 21:33

    Mahtavalta kuulostaa teidän matkustusvuosi! Meillä on myös poikkeuksellisen paljon reissuja suunnitteilla vuoden sisään: Ensi kuussa kutsuu Rooma, toukokuussa viikonloppureissu Pariisissa, heinäkuussa Amsterdam-Bryssel, syyskuussa Budapest ja loppuvuodesta Bali, joka taitaa kyllä jäädä ensi vuoden puolelle. Matkakertomuksia ja -kuvia pääsee seuraamaan täällä: http://project4ever.blogspot.fi/

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 08:00

      No yllättävänkin hyvältä kyllä kuulostaa joo! 🙂 Oi miten kivan kuuloisia matkoja teillä on tulossa, paljon klassikkokaupunkeja! Sopivassa suhteessa Eurooppaa ja kaukomaita 🙂

  • Reply Annika -Tarinoita Maailmalta March 3, 2015 at 00:59

    Ah, kuulostaa niin ihanalta reissuvuodelta! Reissufiilistely on kyllä ihan parasta 🙂 Mua rassaa nyt hirveästi, kun ei ole mitään 100% varmaa vaikka siis ne on 95% varmoja, mutta minähän en usko ennen kuin lennot on ostettu 😀 Tässä tulee niin ikävä Euroopassa asumista, kun kaikki oli lähellä. Tosin tässä just bongasin tosi halvat New Yorkin lennot (185€!), joten ehkä täälläkin asumisessa on puolensa 🙂

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 08:03

      Mulla on vähän sama vika, että ennen kuin on mustaa valkoisella eli liput sähköpostissa, niin minähän en usko että olen jonnekin lähdössä 😀 Euroopassa asumisessa on kyllä omat hyvät puolensa, mut täytyy sanoa, että niin monet mun matkahaaveista kohdistuu sinne Ameriikkoihin, et mielelläni asuisin siellä suunnilla vaikka pari vuotta niin ois helpompi reissata ne kaikki läpi! 😉

      Ja hei, Nykin lennot alle kahdella huntilla – osta jo! ;D

  • Reply Maarit March 3, 2015 at 03:57

    Sulla on kyllä ihan huippu reissuvuosi tulossa! Tuo syksyinen on jo oikea seikkailu. 🙂 Mun vuosi ei reissujen suhteen aivan noin korealta näytä, mutta katsellaan mitä tuo vielä tullessaan. 🙂

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 08:06

      On kyllä taas hieno vuosi tulossa, mihin en ois vielä tammikuussa uskonut! 🙂 Mutta onhan näiden eteen taas duunia tehty, ja niitä kuuluisia valintoja…

  • Reply Annika - home & away March 3, 2015 at 06:37

    Hui, tässähän hengästyy jo pelkästä lukemisesta – niin paljon reissusuunnitelmia 🙂 Kuulostaa hyvältä! Me ei olla vielä lyöty lukkoon Rukaa, mutta mullakin rupee tulemaan 10 vuotta edellisestä laskettelureissusta, joten olis ehkä jo aika päästä mäkeen.

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 08:08

      Heh, älä muuta sano! Vähän epäuskoisena joutuu itsekin lueskelemaan tuota listaa läpi 🙂

      Mua vähän jännittää, osaankohan mä enää edes lasketella vai meneekö vaan ihan etanavauhdilla auraamiseksi… jännä nähdä! Mutta kai se on niinku polkupyörällä ajo, että sujuu sit taas ihan itsestään. Toivottavasti! 😀

  • Reply Annika - home & away March 3, 2015 at 06:37

    Hui, tässähän hengästyy jo pelkästä lukemisesta – niin paljon reissusuunnitelmia 🙂 Kuulostaa hyvältä! Me ei olla vielä lyöty lukkoon Rukaa, mutta mullakin rupee tulemaan 10 vuotta edellisestä laskettelureissusta, joten olis ehkä jo aika päästä mäkeen.

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle March 3, 2015 at 07:27

    Vitsi mikä määrä reissusuunnitelmia sulla on :O Upea vuosi tulossa. Odotan kyllä innolla kuvia Lofooteilta, koska se on omallakin haavelistalla. Ja toivotaan, että toukokuun toinenkin reissu varmistuu lopullisesti pian! 😉

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 08:10

      Mä odotan kans innolla Lofoottien maisemia ja niiden kuvaamista! Ois ihanaa päästä siellä myös vähän vaeltamaan ja melomaan. Toivottavasti saisin hankittua kameraan uuden linssinkin ennen sitä reissua. Taino nyt ensiksi sen kameran takaisin huollosta…

      Toivotaan toivotaan juu tosiaankin! 😉

  • Reply Lotta Watia | Unagidon March 3, 2015 at 10:49

    Voi harmi, että läppäri sanoi itsensä irti. Tuollaisista yllärikustannuksista tulee aina paha mieli, kun sen rahan voisi tosiaan siihen reissaamiseen käyttää…

    Mutta onneksi sulla näyttää huippu reissuvuosi silti tulevan! Edelleenkin ootan niiiin kovasti juttuja tuosta Trans-Siperiasta. Mun yks kaveri on lähdössä parin viikon päästä samaisille raiteille, joskin heidän matkansa vie Vladivostokiin, josta nappaavat lautan Etelä-Koreaan ja siitä sitten edelleen Japaniin. Joku kerta vielä mäkin! (-:

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 11:58

      Oli kyllä harmi juttu, mut onneks oli varmuuskopiot ym. niin en menettänyt mitään (muuta kuin rahaa, hehee). Ja onhan tää uus kone nyt ihana 😀

      Mahtava tuo sun kaverin reitti myös! Mä luinkin ennen kuin tehtiin tuota suunnitelmaa jonkun muunkin tehneen tuon saman. Ne oli päässeet vielä ilmaiseksi jonkun rahtilautan kyytiin Vladivostokista 😀 Mä haluaisin kyllä hirveästi Etelä-Koreaankin, oon niin fiilistelyt korealaista safkaa lähiaikoina! ^_^

  • Reply Test March 3, 2015 at 13:08

    this is a test from laura square space.

  • Reply Laura March 3, 2015 at 13:13

    This is a second test from Laura at Squarespace.
    ios

  • Reply Pirkko / Meriharakka.net March 3, 2015 at 14:23

    Reissusuunnitelmien kertaus sopii aina harmaan päivän piristykseksi!
    Itseäni alkaa melkein jo masentaa, että puolen vuoden keskimäärin kerran kuussa reissutahti loppuu sitten toistaiseksi tämän kuun Lissabonin ja Kirgisia + Kazakstan -matkan jälkeen kun sapattivapaan jälkeen työt taas kutsuvat. Kesän Grönlanti on varattuna, mutta syksylle ei vielä uskalla tehdä mitään suunnitelmia, ennen kuin sitten vähän tietää muun tiimin lomatoiveista ja -suunnitelmista.

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 17:07

      No niin kyllä sopii, ja nythän näitä harmaita päiviä onkin tässä taas riittänyt! Minä joskus mietinkin, että minkäköhänlaista sopeutumista se sitten teikäläisiltäkin taas vaatii, kun joutuu sapattivapaan jälkeen palaamaan takaisin tosiarkeen ja töihin. Mutta ihanan kuuloisia ja eksoottisiakin kohteita teillä vielä tiedossa ennen sitä! Tuo Grönlanti on kyllä niin must do -listalla vielä joku päivä meilläkin.

  • Reply Inka March 3, 2015 at 14:29

    No jos ei näillä mieli piristy niin ei sitten millään! VAUU mitä suunnitelmia, sulla on kyllä aikamoinen reissuvuosi luvassa, ihanaa!! Eniten odotan postausmielessä tietty Lontoota mutta Toscana kuulostaa jotenkin niin ihanalta myös, osaan heti kuvitella kaikki viinitarhat ja tiilimökit, erityisesti tietämättä mitä teillä on oikeastaan siellä luvassa. 😀 Mutta jes, hyvältä kuulostaa!!!

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 17:09

      Joo, kyllä näillä vähän piristy ja onhan tällä uudella koneella näppäily kans ollut ihan kivaa, heh 😀 Ja Toscanasta saakin maalailla just sellaisia kuvia kuin mieleen juolahtaa, sillä mäkään en vielä tiedä, mitä siellä on luvassa – aika näyttää! Mutta Lontookin on jo melkein kohta, jee! Jos nyt Norski vielä lentää, hehe.

  • Reply -E March 3, 2015 at 16:54

    Mahtavia suunnitelmia! 🙂 Suunnittelu ja fiilistely on niin parasta ja näitä on kiva lukea! Me tehtiin viime kesänä road trip Norjan Lofooteille ja maisemat oli niin huikeita, et tuli sellainen olo, että ollaan jossain kauempanakin reissussa! Ja Alaska koulutti must sellaisen eräilijän, et mikään ei enää voita luonnonhelmassa telttailua! 😉

    -E

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 17:11

      Ai että, mä voin niin kuvitella jo ne kylmät väreet mitkä mulla tulee menemään kun pääsen sinne Lofooteille! Eräjormailu on kyllä ihan parasta. Mä haaveilen et saatais hankittua uus teltta ja ilmapatjat ja päästäis myös ihan vaan huvikseen telttaileen kesällä 🙂 On se vaan hauskaa!

  • Reply Susanna March 3, 2015 at 18:50

    Toscana on kyllä uniikki ja erilainen osa Italiaa, eikä Roomaankaan ole pitkä matka sieltä junalla/autolla. Itse kävin Toscananassa Rooman kautta ja reitillä oli aivan upeat maisemat ensin palmumaisemia, sitten merta ja Toscanan auringonkukkapeltomaisemia

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 21:48

      Ei olis tosiaan pitkä matka Roomaankaan sieltä! Jännä nähdä ehditäänkö sinne saakka 🙂 Sun kuvailemasi maisemat kuulostavat kyllä ihanilta! Mielenkiintoista päästä kyllä näkemään se alue, sillä oon itse käynyt Italiassa tosiaan vain Venetsiassa ja pohjoisessa Bassano del Grappassa.

  • Reply Teea / Curious feet March 3, 2015 at 20:49

    Ai että, kyllä vaan kuulostaa upealta! Näitä paljastuksia tulevista reissuista on aina yhtä jännä lukea. Sitä lukee ja rullaa alaspäite miettien, että mihin se nyt meinaa mennä :D. Tosi kivoja reissuja tiedossa sulle tulevina kuukausina.

    Muuten kiva juttu nuo kuvatekstit! Tykkään ite niistä paljonkin (sekä kertojana että lukijana), mutta koen, että ne vähän rikkoo kuvien hienoutta kun on siinä alapuolella. Mutta tää sun tapas, tää on tyylikäs!

    • Reply Laura R. March 3, 2015 at 21:52

      Hahah, joo näitä matkapaljastuksia on kyllä myös aina yhtä hauska tehdä! 😀

      Kiva kuulla, että tykkäät kans tuosta kuvatekstiratkaisusta! Mäkään en oo niiden perinteisten kuvatekstien fani, sillä munkin mielestä ne vähän jotenkin just rikkoo sitä kokonaisuutta, mutta tuo ratkaisu on kyllä jees! 🙂

  • Reply Satu March 4, 2015 at 08:45

    Ai että! Kylläpä on mielenkiintoinen vuosi tuloillaan!:) Kuvatekstit on tosiaan kivoja, mutta ei näkynyt mobiilissa, mutta koneella kyllä näkkyy! 🙂

    • Reply Laura R. March 4, 2015 at 18:47

      Hyvä että näkyvät koneella mut vähän harmi tietty ettei toimi mobiilisti :/ Mutta koitan kirjoitella jatkossakin niitä sillein, että ne tuo vaan jotain kivaa lisäinfoa, mutta ei mitään postauksen kannalta "supertärkeää", jottei tule sellainen olo ettei viitsi lukea mobiililla ollenkaan 🙂 Ja juu kyllä riittää kiinnostavia reissuja ^_^

      • Reply Sanna March 6, 2015 at 11:20

        Hei ja kiitos ihanasta blogista 🙂 tosi kivalta näyttää uudet sivut! Ja sen verran vielä, että itse huomasin vahingossa Lumialla lukiessani että kuvateksti näkyy ainakin minulla, kun vaan painan hetken sormea kuvan päällä 🙂 t. Sanna

        • Reply Laura R. March 6, 2015 at 11:40

          Kiitos kivasta kommentista Sanna! 🙂 Mä huomasin juu itsekin eilen kaverin blogia iPhonella lukiessani, että kuvatekstit näkyivät juurikin tuolla tekniikalla. Täytyy muistaa mainita siitä seuraavassa postauksessa niin muutkin hoksaavat 🙂

  • Reply Milla - Pingviinimatkat March 4, 2015 at 10:54

    Whoop näitä sun suunnitelmia!

  • Reply Tiina, Kinttupolulla March 4, 2015 at 14:26

    Toimii! Siis piristyminen näillä eväillä 🙂 Tosi hyvältä kuulostaa!

    • Reply Laura R. March 4, 2015 at 18:53

      Kyllä vaan piristi kun tajusi, miten huippuvuosi tulossa! 🙂

  • Reply Jenna / Journey Diary March 4, 2015 at 17:03

    Tosi kivoja suunnitelmia, hyvältä kuulostaa! Etenkin viimeinen, kyllä kelpaisi mullekkin tuollanen junamatka (: Mun suunnitelmat on selkeet vaan toukokuuhun asti. Ens viikolla Gdanskiin, pääsiäiseksi Berliiniin ja sitten viimeisenä Osloon. Elokuun lopulle on spekuloitu matkaa Pekingiin, mutta en halua sanoa 100% varmaksi ennen kun on lentoliput taskussa, toivottavasti työkuviot järjestyy eikä jouduta lykkäämään sitä reissuun lähtöä!

    • Reply Laura R. March 4, 2015 at 18:57

      No paljon mahtuu sullakin reissuja tähän maalis-toukokuu-välille, huisia! 🙂 Lähtekää Pekingiin kans hei junalla ;)) Ei vaan, jos aika on muutenkin rajoite niin silloin tuo ei ehkä ole se paras vaihtoehto. Mutta joku päivä sitten! 🙂

  • Reply Satu VW I Destination Unknown March 5, 2015 at 19:28

    Mahtavia suunitelmia!! Näistä tuli jotenkin itsellekin hyvä reissufiilis. Ja hei, ne Uuden-Seelannin vuonot ovat kuulemma vain "babyvuonot" Norjan vuonoihin verrattuna. Köh… Mehän ei niitä Uuden-Seelannin vuonoja tosin nähty, kun jäimme jumiin sinne Pohjoissaarelle!! 😉 Jos teillä on tosin suuntana "vain" Lofootit, ne komeimmat vuonot jäävät näkemättä, mutta sanoisinko että mitäpä siitä, Lofootit ovat ainakin omasta mielestäni yksi Norjan upeimmista paikoista! Ja hei, kiitos linkkauksesta tuonne linkkisivustolle, arvostan sitä kovin! Pitäisipä itsekin väsätä vastaava sivusto, mutta ensin pitää löytää aikaa blogin ihan peruspäivittämiselle…

    • Reply Laura R. March 5, 2015 at 20:17

      Kiva kuulla Satu! Juu niin mä oonkin ollut siinä käsityksessä, että ne huikeimmat Norjan vuonot on ihan muualla, mutta oon silti aika vakuuttunut, että tuun oleen ihan suhteellisen mykistynyt myös noista Lofoottien maisemista! ^_^

      Ja ei kestä kiittää! 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä March 6, 2015 at 08:41

    Noi yllättävät menot on aina niin pöhköjä ja pistää kyllä kiukuksi…gggrrrr…. Mutta wautsi että noi reissusuunnitelmat ne vasta mukavilta kuulostaakin. Positiivisia reissufiiliksiä siis vaan kehiin ja hyvä siitä tulee – sitä paitsi uusi macci on varmasti ihana 😉

    • Reply Laura R. March 6, 2015 at 08:45

      Niinhän ne yllättävät menot on, mutta kuten arvasit niin uus macci ON ihana ja niin paljon nopeempi et tässä säästää ihan tuhottomasti aikaa, vaikka rahaa ei säästynytkään 😉

  • Reply Rimma March 6, 2015 at 09:16

    Niin helmireissuja tulossa etten kestä!!

  • Reply eve March 6, 2015 at 21:07

    Miun kommentti on muuten ainakin kadonnut taivaan tuuliin täältä sun blogista (luin just Rimman puolelta asiasta ja tulin kurkkaamaan…) Eli katsotaan tuleeko tää läpi, ekan laitoin puhelimen kautta, nyt läppärillä..

    • Reply Laura R. March 7, 2015 at 09:06

      Voi itku! 🙁 Me ollaan nyt järkeilty tässä, että ne ei ainakaan sillon tuu aina läpi jos lukee Bloglovinin kautta kännykällä ja kommentoi. Mutta luitko sä silloin Bloglovinin kautta kun kommasit ekan kerran vai ihan suoraan? Millä laitteella? Mulle neuvottiin Squarespacesta, että kannattaa koittaa tyhjentää puhelimen selainmuisti, niin se saattaa auttaa.

      Mutta ottaa kyllä pannuun niinku pahemman kerran tää homma, vieläpä kun tästä sivustosta maksaa. Palautetta lähtee taas… Kiitos Eve kun tulit kommentoimaan uudemman kerran!

      • Reply eve March 7, 2015 at 17:32

        En muista ihan varmaksi mutta voi olla tosiaan että oli Bloglovinin kautta. Android-luurilla olin kommentoimassa… täytyypi muuten tyhjentää tuo selainmuisti!
        Ja se varsinainen kommentti taisi tosiaan liittyä vain yleiseen hehkutukseen siitä miten mahtavilta kuulostaa tein reissusuunnitelmat! Ja läppäriin liittyen, itselläni kun hajosi myös muutama kuukausi sitten rakas Mac.. mutta uutta ei oo eikä näytä olevan tulossakaan eli oon kade :D. Ja tsemppiä gradun kanssa!!

        • Reply Laura R. March 8, 2015 at 13:14

          Oukei, kiitos tiedosta – mä laitan nyt Squarespacelle viestiä, että ongelma vaikuttaisi olevan Blogloviniin liittyvä.

          Reissusuunnitelmat on todella jees, mutta nyt vaan pitää saada tää koulu ensin alta poijes – eli kiitos paljon tsempeistä! <3 Ja toivottavasti säkin saat uuden koneen kuitenkin jossain vaiheessa, tää on kyllä ihana 🙂

    Leave a Reply