Sumun halaama Nugget Point Lighthouse ja tarina sammuneesta autosta

Maailmanympärimatka, Oseania
February 19, 2015
Nugget Point Lighthouse

Yksi maagisimmista ja rauhoittavimmista paikoista koko maailmanympärimatkallamme – kenties jopa koko minun maailmassani – on ollut Nugget Pointin majakka Uudessa-Seelannissa. Minua harmittaa, etten ole päässyt kertomaan teille siitä aiemmin, mutta tälle on hyvä syy. Kuvani sieltä ovat olleet lukittautuneena Lightroomiin, josta latasin vuosi sitten testiversion koneelleni. 30 vuorokauden testiajan umpeuduttua ohjelmaa ei saa enää auki ennen kuin oli ostanut täyden lisenssin. Rahaa lisenssin hankkimiseen ei ole aiemmin ollut, mutta viime viikolla menin ja ostin sen. Kerranhan se vain kirpaisee, ja voi mikä riemu minua odottikaan, kun sain jälleen käsiini yli 1000 kuvaa, jotka veivät minut takaisin lempimaahani.

Saavuimme Nugget Pointille todella aikaisin aamulla ja olimme arvatenkin ensimmäisinä paikalla. Nukuimme edellisen yön jollain DOC:in puoli-ilmaisella campingalueella automme etupenkeillä, sillä ulkona satoi illan ja koko yön niin paljon vettä, ettemme viitsineet laittaa joka tapauksessa vuotavaa telttaa pystyyn. Meitä ennen oli campingalueelle jo ehtinyt porukka ranskalaisia kundeja, jotka olivat vieneet ainoan katospaikan ja pykänneet oman telttansa sen alle. Mutta samapa tuo – me oltiin jo totuttu nukkumaan välillä autossamme niskajumien ja pätkittäisten yöunien uhallakin.

Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point LighthouseNugget Point LighthouseNugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse

Alkavaa syksyä enteilevä huhtikuun aamu eteläsaarella Catlinsiin rannikolla oli niin viileä, että pipot ja hanskat olivat tarpeen lähtiessämme kävelemään polkua kohti majakkaa. Reitille oli rakennnettu levike, jolta pääsi tiirailemaan alhaalla kivikossa lötkötteleviä hylkeitä, joista kerronkin edellisessä postauksessa. Mutta ei niistä tällä kertaa sen enempää, sillä tämän postauksen omistan Nugget Pointin muille ihmeille, ja eräälle (näin jälkeen päin) hauskalle tarinalle.

Sumuinen sää huoletti meitä ajaessamme rannikkotietä kohti majakkaa, mutta perille päästyämme olin oikastaan aika onnellinen ympärillämme vallinneesta utuisen kosteasta ilmasta. Sitä oli helppo hengittää, ja se sai kaiken näyttämään niin kauniilta.

Nugget Pointin nimi juontaa juurensa merestä kohoavista kiviröykkiöistä. Vuosina 1869-70 paikalle rakennettiin majakka, johon syttyi valo ensimmäistä kertaa 4. heinäkuuta 1970, eli keskellä viimaisinta talvea. Majakka on sittemmin automatisoitu, mutta edelleen toiminnassa ja tärkeä suunnannäyttäjä karikkoisella rannikolla. Itsessään hyvin vaatimaton majakka kohoaa kuitenkin visuaalisesti todella upeissa maisemissa kielekkeen päässä, 76 metriä merenpinnan yläpuolella. Siellä joka suuntaan tähyillessään voi vaan ihmetellä luonnon kauneutta.

Erityisesti rantaviivan kauneus oli mykistävää: meri oli sumusta huolimatta upean turkoosi ja ympäröivä luonto kauniin vihreää. Mehikasvit koristivat kivikkoisia, tuulen piiskaamia rinteitä. Sillä hetkellä muistan toivoneeni, että meillä olisi ollut mukana aamukahvit ja -teet termospullossa, sekä jokin tuulelta suojaava viltti, jotta olisimme voineet istahtaa pidemmäksikin aikaa alas.

Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse Nugget Point Lighthouse

Viivyimme majakan vierelle rakennetulla näköalatasanteella lähemmäs puoli tuntia meri-ilmaa hengitellen ja paikkaa fiilistellen. Koko tuon ajan saimme olla paikalla ylhäisessä yksinäisyydessämme. Vasta Laurin suostuteltua sangen vastahakoisen vaimonsa lähtemään takaisin kohti autoa tulivat ensimmäiset muut turistin paikalle.

Seuraava tarina ei liity itse majakkaan, mutta näytteli niin suurta sijaa meidän Nugget Point -muistoissamme, että on pakko kertoa se tähän yhteyteen.

Parkkipaikalla autoon hypättyämme meitä odotti nimittäin yllätys: auto ei inahtanutkaan sitä käynnistettäessä. Lauri tajusi unohtaneensa valot päälle, ja tietenkin akku oli kulunut loppuun meidän vietettyämme ainakin 45 minuuttia majakalla kävelymatkoineen.

Kännyköissä ei ollut kenttää, eikä parkkipaikalla ollut sillä hetkellä ketään muita ihmisiä. Aloimme muistella, kuinka pitkä matka oli läheisimpään kylään ja totesimme, ettei sinne kannattaisi lähteä kävelemään ainakaan vielä. Alamäkeä olisi ollut, mutta automme sattui sillä kertaa olemaan automaattivaihteinen, eikä sitä voinut siis työntää käyntiin.

Odoteltiin ihmisiä palaaviksi majakalta kysyäksemme olisiko joillain käynnistyskaapeleita sattumoisin mukanaan. Kenelläkään ei ollut. Eräät paikalle kurvanneet saksalaiset nostattivat toiveemme jo todella korkeiksi kertoessaan, että heillä on kaapelit mukana. Pojat kaarsivat autonsa nokan meidän autoamme vasten ja nousivat ulos autostaan. Kukaan ei tehnyt mitään, kaikki näyttivät kysymysmerkeiltä. Parin minuutin päästä aloitettuamme selvittämään asiaa uudestaan selvisikin, että he olivat ymmärtäneet kysymyksemme väärin. Heillä ei ollut kaapeleita, mutta he olivat olleet valmiita antamaan virtasta omasta autostaan meidän kaapeleilla – joita ei siis ollut. Tuumasimme, että noh, eipä se mitään, kiitti kumminkin ja sattuuhan sitä, mutta mietimme mielissämme että opettelisitte nyt saakeli ymmärtämään englantia.

Siinä me sitten taas istuttiin hiljaa autossa, väsyneinä ja **ttuuntuneina. On se jännä, miten reissun päällä nuo fiilikset voivatkaan heittelehtiä yhdessä pienessä hetkessä aivan päälaelleen. Vasta oltiin oltu aivan fiiliksessä tästä eristyneestä, huikeasta paikasta, mutta siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää  että sieltä ei pääsisikään pois, ei se eristyneisyys tuntunutkaan enää niin huikealta, heh.

Onneksi majakalta palasi paikalle seuraavaksi ihana vanhempi kiwi-pariskunta, jolta olimme jo aiemmin kyselleet kaapeleita. Sovimme, että lähdemme heidän kyydissään kyselemään muutamien kilometrien päästä lähitaloista kaapeleiden perään – ja jo kolmannesta tärppäsi! Isäntä oli paikalla, tuli avaaman oven terassilleen ilmestyneille ventovieraille reissulaisille, eikä hänellä ollut parempaakaan tekemistä sinä sumuisena sunnuntaiaamuna, kuin pelastaa meidät kiipeliin joutuneet.

Tuona päivänä olimme jälleen hemmetin kiitollisia kiweille heidän ystävällisyydestään ja auttavaisuudestaan. Sitä kansaa muistelen lämmöllä varmasti koko loppuelämäni!

Sellainen seikkailu oli se!

Onko teiltä joskus hyytynyt auto jonnekin keskelle-ei-mitään? 🙂

Mitä pidätte Nugget Pointin sumuisista tunnelmista?

You Might Also Like

33 Comments

  • Reply Lotta Watia | Unagidon February 19, 2015 at 15:41

    Upeita maisemia! Mä oon niin fiiliksissä näistä Uusi-Seelanti-postauksista! Antaa tulla lisää lisää lisää! 😀

  • Reply Maarit February 19, 2015 at 16:28

    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Huippua, että sait kuvat, ne ovat kauniita. Näyttää mahtavalta paikalta, en yhtään ihmettele, että on ollut sun suosikkimestoja! 🙂 Uusi-Seelanti on uskomaton, kyllähän se pitäisi päästä omin silmin näkemään ja jaloin astelemaan..

  • Reply Milla - Pingviinimatkat February 19, 2015 at 20:14

    Ihana paikka ja sympaattinen majakka. Ei ihme, että Lauri sai raahata sut sieltä pois 🙂 Ja olen niin samaa mieltä, että Uudessa-Seelanissa on varmasti maailman ystävällisimmät ihmiset <3

  • Reply Laura R February 19, 2015 at 20:18

    Kyllä, mä rakastan noita maisemia! Ihana kuulla että tykkäät kans, ja että U-S -postaukset on tervetulleita! Jee! 😀

  • Reply Laura R February 19, 2015 at 20:21

    Kiitos Maarit! 🙂 Kyllä mäkin oon sitä mieltä, että teidän pitää vielä päätyä sille puolen maailmaa reissaamaan ja ihmettelemään elämää 🙂

  • Reply Laura R February 19, 2015 at 20:23

    Joo se joutui kyllä tosissaan suostuttelemaan mua lähtemään 😀 Jälkeen päin mietin jopa, et jos oisin lähteny ekasta pyynnöstä niin oisko se akku sillon ehtinyt kulua loppuun… Kiwit on kyllä niin sympaattinen ja ystävällinen kansa, että ei varmasti ole montaa vastaavaa ^_^

  • Reply Kea | Deep Red Blues February 20, 2015 at 07:52

    Huhuhu! Mun piti kommata tähän jo eilen, mutta sit sammahdinkin jotenkin aikasin. Tiedät että mä rrrrrrakastan majakoita, ja tässä yks prime example. Niin kaunis! Näyttää kovasti Oregonin ja Kalifornian välimaastolta, mutta jotenkin ei sitten kuitenkaan. Tiedän että tykkäisin Uudesta-Seelannista, mutta saa nähdä koska sinne asti vielä ennätän… 🙂

    Mulla on auto kosahtanu vaan kerran ja se oli Vermon raviradan taakse vuonna 2004. Onneks ei vielä muualla!

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 08:35

    Mulla oli kieltämättä sellainen aavistus, että sä lämpeät näille maisemille 😉 Uusi-Seelanti on kyllä ihan omaa luokkaansa, on sun sinnekin joskus lähdettävä! Mun taas pitäis päästä sinne Pohjois-Caliin ja Oregoniin…

    Hahah, voihan Vermo! 😀 Repesin.

  • Reply Merja February 20, 2015 at 10:47

    Huikeita maisemia! Tuolla viihtyisin itsekin ja Uusi-Seelanti kiinnostaa muutenkin. Näitä teidän matkakertomuksia on ihana lukea, ihan kuin olisi itsekin paikan päällä (eikä täällä harmaassa sateisessa Etelä-Suomessa:) Asiasta kukkapurkkiin: tiedätkö onko joku bloggaajakollegasi käynyt Kanadan Kalliovuorilla? Olen lähdössä sinne alkusyksystä ja tässä vaiheessa kaikki mahdollinen sinne liittyvä kiinnostaa. Googlailemalla olen muutamia matkablogeja löytänytkin, mutta tahtoo fiilistellä lisää 🙂

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 11:33

    Ah kiitos, mahtavaa kuulla et kertomuksen avulla pääsi fiikseen vaikka reissusta onkin jo aikaa 🙂

    Mun piti konsultoida tuota ylle kommentoinutta Keaa, joka on todellinen Pohjois-Amerikka -ekspertti mun silmissä, ja Kea vinkkaili seuraavista ulkomaalaisista blogeista (ihan huikeita kuvia!):
    http://www.mrmrsglobetrot.com/search/label/Canada tuolta löytyy ainakin juttuja Banffista
    http://www.hecktictravels.com/welcome-canada tuolta löytyy Banffista, Jasperista…

    Tosiaan Deep Red Bluesin Kea on itse lähdössä samoille suunnille roadtripille elokuun lopussa, eli kannattaa pistää hänenkin blogi seurantaan, sieltä voi tulla hyviä vinkkejä teidän huikeelle reissulle! http://www.deepredblues.com/blog/

    Ai että mäkin haluaisin sinne! 😀

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 11:39

    Ai niin!! Ja tietty Elinan blogista löytyy Kanada-juttuja noilta kulmilta suomeksi:
    http://www.vaihdavapaalle.fi/2013/12/usa-kanada-roadtrip-osa-7-calgary.html
    http://www.vaihdavapaalle.fi/2013/12/usa-kanada-roadtrip-osa-7-banffista.html 🙂

  • Reply Jenna February 20, 2015 at 12:27

    Hienoa, että apua löytyi lopulta 🙂 Aivan häikäisevän kauniita maisemia.

  • Reply Merja February 20, 2015 at 12:59

    Mahtavaa, kiitos paljon Laura avustasi! Täytyypä laittaa Kean blogi myös seurantaan.

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 13:31

    Niinpä! Vähän meinas jo nousta kylmä hiki sen saksalaisepisodin jälkeen, mutta onneksi sitten lykästi 🙂

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 13:31

    Eipä kestä, ilo olla avuksi! 🙂

  • Reply Sofia / Liikkeellä February 20, 2015 at 14:36

    Ihana tunnelma näissä kuvissa! 🙂 Heh, joo, se on jännää miten noi fiilikset muuttuu ihan yllättäen… sekä hyvässä että pahassa!

  • Reply Anonyymi February 20, 2015 at 16:20

    Upeita kuvia kerta kaikkiaan ja mahtava fiilis myös rivien välistä vaikka matkasta onkin aikaa! Paljonkos tuo lightroom muuten maksaa?

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 16:37

    Kiitos Sofia! Ja nimenomaan! Mutta onneks ne fiilarit muuttuu yleensä huonoista hyviksi hyvinkin nopeasti sen jälkeen, kun mahdollisen ongelman on saanut ratkaistua ;D

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 16:38

    Kiva kuulla, kiitos! Lisenssi kustantaa 130€, että eihän se ihan järjettömästi ole, mutta eipä ole tullut priorisoitua siihen aiemmin.

  • Reply RIMMA February 20, 2015 at 16:59

    Upeita kuvia!!!

  • Reply Laura R February 20, 2015 at 17:25

    Kiitos, arvostan! <3

  • Reply Jepa February 20, 2015 at 19:59

    Aika tökeröä, että omia kuviaan ei saa ulos ostamatta lisenssiä! :O

    Meillä on käynyt kolmesti niin, että autosta on hyytynyt akku ja on tarvittu kaapeleita. Ensimmäinen kerta oli Venetsiassa leirintäalueella ja oma moka: ovi jäi raolleen yöksi ja auton sisävalot killittivät akun tyhjäksi yön aikana. Kaksi muuta kertaa sattuivat rikkinäisen akun takia, molemmat Saksassa. Toinen kerta Leipzigissa leirintäalueella ja toinen satamassa jonossa. Tuli vähän kiire viritellä kaapeleita, kun laivaan hinkuavien jono kasvoi takana. 🙂 On oltu aina Euroopan-reissuilla omalla autolla, joten kaapelit ovat olleet messissä. Hyvä säkä, että akku ei ole tuolla tavalla hyytynyt keskelle ei mitään, kuten teille kävi. Mutta hyviä muistojahan siitä onneksi vain jäi.:D

  • Reply Satu February 21, 2015 at 09:17

    Oi mitä kuvia!:) ..ja voi että tuo auton hyytyminen! Onneksi saitte apua <3 Mä oon kerran jäänyt talvipakkasella tien päälle 50km päähän kotoa. Laitoin viestiä faceen, että voiko joku auttaa. Samaisella minuutilla ystävä soittaa, että hänen mies lähtee auttamaan. Käsittämättömän kiitollinen olo tuli siitä.. ja onneksi yksi huoltoasema oli kävelymatkan päässä, jonne menin odottelemaan. 🙂 Voin jotenkin samaistua tuohon kiitollisuuden tunteeseen!

  • Reply Mari February 21, 2015 at 17:25

    Nugget Point oli aivan käsittämättömän kaunis myös marraskuun aurinkoisena päivänä ja meren väri oli ihan älyttömän hieno. Paikan kruunasi erityisesti se, että bongattiin delfiini uiskentelemassa kivien välissä 🙂

  • Reply Rouva Koo February 21, 2015 at 19:13

    Ihana Uusi-Seelanti <3 Eilinen viininsiemailu sai taas ikävän pintaan 😀 Pitääpä kaivella loput omatkin kuvat arkistoista ja postailla..

  • Reply Laura R February 21, 2015 at 19:57

    No älä muuta sano! Kovasti koitin selvitellä, että eikö niitä muka saa sieltä ulos mutta noup. noh, onneks se oli muutenkin hankintalistalla 🙂

    Teillähän on hyydytty ihan urakalla! 😀 Onneks on kumminkin ollut apu aina lähellä. Loppujen lopuks niin oli meilläkin!

  • Reply Laura R February 21, 2015 at 19:59

    Kiitos Satu! <3 Hui tuo pakkanen on varmasti tuonut oman lisäjännityksensä. Onneks meidän ei tarvnnut sentään hytistä siellä apua odotellessa, voi olla että ois ollut vitsit vähän vähissä 😀

  • Reply Laura R February 21, 2015 at 20:00

    No vauu-uu, vielä delfiini! En kestä, varmaan ollut ihan huippupäivä ja jäänyt ikuisesti mieleen! Ah <3

  • Reply Laura R February 21, 2015 at 20:02

    Se on jännä mitä se uusi-seelantilainen vinkku saa aikaan… tarpeeks monta lasillista kun kumoaisi, niin sitähän varmaan innostuisi lentoja klikkailemaan 😀 Haha. Postailepa ihmeessä!

  • Reply //aNNiKa February 22, 2015 at 09:52

    Upeat on maisemat, onneksi sait kuvat takaisin! Mulla on tullu autoiltua niin vähän, että vastaavista keisseistä ollaan onneksi toistaiseksi selvitty.
    Noista kuvista tuli heti mieleen Isle of Skyen Nest Point Skotlannissa, saattaisit viihtyä niissä maisemissa, vaikkakin ehkei ne ihan noille uusseelantilaisten maisemien tasolle yllä 🙂

  • Reply Elina / Vaihda vapaalle February 22, 2015 at 10:01

    Ihanat sumumaisemat 🙂 Ja voi kuule. Meillä on ihan liikaa kokemusta Australian turneelta auton hyytymisistä 😀 Pari kertaa saatiin kaapelit lainaan ennen kuin ostettiin ihan ikiomat meidän Reino-pakuun. Jossain vaiheessa matkaa ostettiin sitten ihan uusi akkukin… 😉

  • Reply Laura R February 22, 2015 at 10:07

    Kiitos Annika, niinpä! Oi Skotlanti on ollut bucket listillä jo vuosia! Meidän piti alunperin lähteä sinne häiden jälkeen minihäämatkalle, mutta päädyttiinkin silloin budjettisyistä Irlantiin. Lauri puhuu Skotlannista aina tasaisin väliajoin, joten eiköhän me vielä joskus sinnekin suunnata 🙂

    Mutta ennen sitä meidän tarttee istahtaa alas ja jutella Barcelonasta! Reissua pukkaa! 😉

  • Reply Laura R February 22, 2015 at 10:08

    Hahah 😀 Voi Reino! Ainakin se on taannut teille paljon hauskoja kohtaamisia muiden autoilijoiden kanssa 😉

  • Leave a Reply