Julistan uuden Suuren Seikkailun suunnittelun alkaneeksi!

Aasia
January 28, 2015
Trans-Siperia

Voihan pojat ja tytöt, eilen oli hieno ilta! Me nimittäin tehtiin ensimmäinen siirto matkalla ensi loppukesän/syksyn suurelle seikkailulle, joka vie meidät tällä kertaa… *rumpujen pärinää*… itään! Ja minnekö sinne?

Legendaariselle Trans-Siperian junareitille halki Venäjän ja Mongolian aina Kiinaa saakka! Tästä sitten alkaakin raivokas suunnittelu ja vaihtoehtojen punnitseminen pysähdyspaikkojen, aktiviteettien ynnä muiden suhteen. Nappasimme eilen taskuumme paluulennot Hongkongista Helsinkiin, eli paluu ainakin on varma, kunhan sinne asti selvitään, heh. Kaikki muu onkin sitten vielä auki, mutta sen tiedämme, että matkaohjelmaan tulee todennäköisesti ainakin kuulumaan muutama päivä Moskovassa, hikisiä tunteja Trans-Siperian junan platskartnyj- eli tuttavallisemmin karjaosastolla, Irkutskin kaupunki, Olkhonin saari ja pulahdus kylmään Baikaljärveen, Mongolian arot jurttamajoituksineen, Peking ja Hongkong. Aikaa reissuun varataan 3-4 viikkoa. Ihanaa! Haistan Seikkailun isolla ässällä!

Koska maailmanympärimatkallamme emme laittaneet tarkasti ylös kaikkia käytettyjä rahoja, ajattelin tämän reissun kohdalla laatia alusta alkaen tarkan excelin, johon kirjaan menoja ylös – raha-asiat kun kaikkia aina kiinnostaa. Reissun budjetiksi on kaavailtu n. 4000€ netistä löytämieni arvioiden perusteella. Jännä nähdä, mihin se loppujen lopuksi asettuu! Budjettiin on joka tapauksessa nyt tehty ensimmäinen lohkaisu: esimmäiset ostetut lennot maksoivat meiltä kahdelta 764€. Tulemme lentämään Honkkarista Moskovan pompulla Helsinkiin mielipiteitä jakavalla venäläisellä Aeroflotilla, jota odotamme jo nyt mielenkiinnolla. Viime aikaiset tarinat kyseisestä lentoyhtiöstä ovat onneksi olleet varsin positiivisia (kts. esim. Katjan loistava postaus) ja veikkaanpa, että Siperian suihkuttoman junamatkan jälkeen mikä tahansa tuntuu luksukselta – irtosi lentoemoilta hymyä tai ei.

Ostimme lennot Momondon matkahaun kautta, vaikka ajatuksena oli ensin hankkia lennot Kilroylta, minulla kun on sinne voimassaoleva lahjakortti, joka edellyttää asioimista toimistolla. Eilen Kilroyn officelle mentyämme ja asiakaspalvelijat heräteltyämme (ei ollut toimistolla kovin aktiivista porukkaa – melkein oli sellainen olo sinne saapuessa, että sori kun tultiin häiritsemään teidän datailua) selvisi, että Kilroy tietenkin veloittaa 30€:n palvelumaksun per henkilö, jos lennot varaa toimistolla. Tämähän ei ollut meillä käynyt mielessäkään, koska ollaan aina varattu kaikki lennot netistä omatoimisesti. Kun samojen lentojen lähtöhinta oli Momondon kautta jo lähtökohtaisesti monta kymppiä edullisempi, olisi Kilroyn lahjakortilla halvennettujen lippujen ja Momondon kautta itse ostettujen lippujen hinnaksi tullut lähes eurolleen sama summa. Ei siis hirveästi hyötyä 150€:n lahjakortista! Onneksi ihmeteltiin tätä ääneen niin selvisi, että lahjakortin voi käyttää myöskin hotellivarauksen tekemiseen, jolloin varauksesta ei veloiteta mitään erillistä palvelumaksua. Lahjakortti jätettiin siis käyttämättä ja lennot ostettiin omin nokkinemme, niin kuin aina ennenkin. Täytyy ennen huhtikuuta käydä varaamassa vaikkapa Honkongin majoitus Kilroyn officelta ja käyttää lahjakortti siihen.

Kuluva vuosi on muuten erinomainen aika tälle reissulle, nimittäin vuoden 2015 loppuun saakka Mongoliaan pääsee Suomen passilla viisumivapaasti. Normaalisti viisumi maksaa halvimmillaan 55€, eli 110€ on jo tullut säästettyä, yay! 😀 Lisäksi tämä säästää vähän vaivassa, kun tarvitsee tanssia viisumirumbaa vain Venäjän ja Kiinan viisumien kanssa.

Tästä alkaa siis uusi lehti tämänkin blogin historiassa – Trans-Siperian mehustelu! Sivun oikeaan aihesana-palkkiin on täten ilmestynyt uusi, reittimme mukainen Trans-Mongolia -tägi, jonka alle klikkailen kaikki tähän reissuun liittyvät postaukset aina suunnittelusta toteutukseen saakka. Jännää! Lippuja itse junaan emme voi vielä hankkia aikoihin, sillä niiden myynti aloitetaan vasta vajaa pari kuukautta ennen lähtöpäivää (paitsi jos haluaa ostaa kalliit liput VR:n kautta). Avuksi meille lippujen ostoon on jo lupautunut venäjän kieltä sujuvasti puhuva, Moskovassa asusteleva kaveri, joten saadaan biljetit mukavan edulliseen hintaan suoraan venäläisiltä nettisivuilta hankittuna.

Nyt minulla olisi yksi kysymys teille, jotka olette samaisen seikkailun jo tehneet: missä suosittelisitte pysähtymään Moskova-Irkutsk -välillä, vai kannattaako painaa vain suoraan tähän “Venäjän Pariisinakin” tunnettuun kaupunkiin? Rahaahan siinä säästää, sillä mitä enemmän pysähdyksiä, sit äenemmän hintaa reissulle tulee. Nyt olisikin kiva kuulla, että onko siinä välillä jotain sellaista paikkaa, jonka takia kannattaisi maksaa vähän enemmän.

Kuinkas moni aikoo hypätä junan jousille meidän messissä blogin kautta? 🙂

PS. Keksin tuossa yksi päivä blogin aihesanoja siivotessani myös uuden tägin “hullujen hommat”, jonka alta löytyy kaikki meidän reissuilla harrastamat extreme-jutut benji-hypyistä laskuvarjohommiin. Pitäisköhän tää koko reissu lisätä samaisen tägin alle… ;D

EDIT. PPS. Kyrillisten aakkosten opiskelu on aloitettu. Nimim. vielä toistaiseksi venäjän kielen taidoton.

You Might Also Like

74 Comments

  • Reply Laura/ My post-University life January 28, 2015 at 08:43

    Wautsi, vähän jännää, kuulostaa ihan mielettömältä reissulta! Minä ainakin tulen mielenkiinnolla seuraamaan teidän matkaa!

  • Reply Jenna January 28, 2015 at 08:51

    Ai jumankekka, meikä on niin teidän reissussa virtuaalisesti mukana! Kuulostaa nimittäin HUIPULTA. Haiskahtaa tosi mainiolta seikkailulta 🙂 Wau!

  • Reply Maarit January 28, 2015 at 08:52

    Kuulostaa kyllä mahtavalta! Kiinnostava matkasuunnitelma ja sama reitti on noussut viimeaikoina monessa kohtaa esille. Tuolla on tosi paljon mielenkiintoisia paikkoja, ootan innolla teidän matkaa. 🙂

  • Reply Maarit Johanna January 28, 2015 at 09:00

    Iso peukku (ja huutonauru) hullujen hommat tägille 😀 ja taputukset teidän suunnitelmalle! Ai TÄTÄ varten se pelkkä paluu olikin Hong Kongista. Hyppään ehdottomasti jousille tarinaa seuraamaan. 🙂 Just puhuttiin eilen ihan vitsillä että me päästäis vain junaa tarpeeksi monta kertaa vaihtamalla Rovaniemeltäkin vaikka Saigoniin. Ehkä joskus ^^

  • Reply Elina / Vaihda vapaalle January 28, 2015 at 09:02

    Messissä! Tuo reitti on itseäkin vähän poltellut. Tomi on tuon junareissun jo kokenut, mutta lupautui kyllä auliisti lähtemään (tosi vakuuttavaksi…) turvamieheksi mukaan, jos tilaisuus tuohon tulee. Mongolia kiinnostaa erityisesti.

  • Reply Lotta Watia | Unagidon January 28, 2015 at 09:13

    Oijoi ihan huippu! Täällä odotellaan fiilistelypostauksia ja postauksia matkan päältä todellakin innolla! Tää reissu on joskus tehtävä. 🙂

  • Reply Elliina January 28, 2015 at 09:18

    No nyt! Kreisin siistin kuuloinen reissu tulossa! Ja hah, sun reissujutut tuntien mulla on taas syksyn jälkeen uus reissureitti josta haaveilla 😀 Just kun on päässyt jotenkin selvyteen itsensä kanssa, että missä sitä haluaa matkustella lähiaikoina. Siihen ei kauheesti mahtuis uusia himotuksia ;D

  • Reply RIMMA January 28, 2015 at 09:31

    Ihan huikea reissu teillä tiedossa! Sanomattakin selvää, että mukana ollaan, sillä tää reitti ja etenkin Mongolia on ollut omalla bucket listalla iät ja ajat! 🙂 Jee!

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar January 28, 2015 at 10:25

    Tästä tulee hieno seikkailu, ihan huippua! Oon itsekin haaveillut moisesta, voipi olla teidän juttujen inspiroimana minäkin lähden jossakin vaiheessa raiteille. Baikal on varmasti upea, samoin koko Mongolia. No joo, koko reitti on varmasti ikimuistoinen kokemus. Toivotaan, että te ette sairastu vatsatautiin koko reissuksi, kuten kävi viikossa tuon reitin suhanneelle ystävälleni (joka ei muutenkaan ole seikkailijamatkaaja). Juttuja odotellessa 🙂

  • Reply Jenni January 28, 2015 at 10:35

    Vau, mahtava suunnitelma! Mä olen tollaisesta haaveillut jo reilu kymmenen vuotta, mutta en ole vielä löytänyt matkaseuraa, joka olisi halukas lähtemään noin pitkälle junamatkalle (tai ei olisi tuota jo toteuttanut). Hauska seurata sun blogista, mitä tuleman tuo… tietää sitten, jos joskus itse vihdoin tuonne lähtee. 😉

  • Reply Anonyymi January 28, 2015 at 10:37

    Mun kaverit teki reissua vuonna 2010, junaillen. Kannattaa käydä lukemassa 🙂 kauas-pois.blogspot.com
    t.Satu

  • Reply Sanna I Siveltimellä January 28, 2015 at 12:18

    oooh! Nyt se sitten tapahtuu, yay! Tietysti seurataan innolla mukana teidän reissua ;D

  • Reply Ninni January 28, 2015 at 12:21

    Jännittävän kuuloinen reissu tulossa, wau! Mä oon ainakin niiiiiiiin mukana seurailemassa 🙂

  • Reply Ulriikka / Ideas, items, issues January 28, 2015 at 12:33

    Vautsi, ihan loistavaa! 🙂 Meilläkin tuo reitti oli joskus unelmissa, mutta nykyään ei taitaisi enää pehva (ja ehkä hermo) kestää, joten täällä seuraillaan mielenkiinnolla matkaa ja sen suunnittelua ruudun takana 😉

  • Reply Kea | Deep Red Blues January 28, 2015 at 17:31

    Niin siisti juttu, en kestä!! Odotan innolla sun postauksia tuolta… josko sitä itekin joskus uskaltautuis testaamaan toimiiko mun vähäinen venäjä myös siellä missä sitä enemmänkin puhutaan. 😉

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 19:44

    Mustakin on aika jännää, huii 🙂 Kiva jos seuraat! 🙂

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 19:46

    Jee! Mustakin tää haiskahtaa kyllä just nimenomaan seikkailulta, ja vähän myös haastavalta sellaiselta, kun ei juurikaan ole yhteistä kieltä kohdemaiden väestön kanssa… 😀

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:00

    Jep ja tällein ensikertalaisena Venäjälle menossa olevana vielä luulen, että todellakin on mielenkiintoisia mestoja ja kohtaamisia luvassa!

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:08

    Hahah, joo 😀 Yllättävän suuren suosion tää reissu on näemmä saanut eli ehkä tää ei olekaan enemmistön mielestä niin hullujen hommaa 😀 Ja jes, tätä varten piti saada yhdensuuntainen lento Suomeen. Vielä pitää kekkasta jostain edukas lento Peking-HK -välille, mutta onneks on aikaa metsästää! ^_^ Toi ois muuten niin mahtava idea vetää junalla Rollosta Saigoniin! Sun on toteutettava toi! 😀

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:10

    Jihuu! 🙂 Mäkin oon onnellinen, että mulla on oma pelastaja mukana, vaikkakin oon kyllä lukenut jo monista onnistuneista Siperian reissuista, joista yksinäänkin matkaavat naisihmiset ovat selvinneet hengissä, joten tokkopa tuo nyt oikeasti niin pelottava tai vaarallinen edes on 🙂

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:10

    Tosi kiva kuulla että reissu kiinnostaa ja löytyy muidenkin haavelistalta! 🙂

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:11

    Tää on hei matkan siistiyteen nähden tehtävissä tosi edullisesti, et ei muuta ku haaveiluun vaan! ;D

  • Reply Laura R January 28, 2015 at 20:16

    Jeij! Me käydään hakemassa vähän silottelemassa teille raiteita niin päästte sitten pojan kanssa parin vuoden päästä kokemaan saman reisun! ^_^

  • Reply Teea January 28, 2015 at 21:30

    Vau, sanon vieläkin :D. Mahtavalta kuulostaa, mukavaa myös päästä blogin kautta messiin matkaa fiilistelemään 🙂

  • Reply Helena P January 29, 2015 at 02:45

    Vitsi, miten jännää! Ehdottomasti hengessä mukana!

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta January 29, 2015 at 03:08

    Kuulostaapa mahtavalta reissulta, seikkailulta todellakin 🙂 Reissufiilistelyissä on ihana olla mukana!

  • Reply Milla - Pingviinimatkat January 29, 2015 at 04:11

    Ah, Mongolia! Ja Hong Kong! Ja todellakin seuraan mukana 🙂 Tuosta tulee aivan huikea reissu. Upeeta!

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 09:32

    Toivottavasti onnistutaan inspiroimaan sunkin seikkailua tällä omallamme! 🙂 Ja jaiks, toivotaan todellakin, että pysytään terveinä!

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 09:37

    Toivottavasti löydät reissukaverin tuolle matkalle joskus, jos se on ollut haaveena jo noin kauan! Onneks mä sain miehenkin innostumaan tuosta, kun sille joskus kolmisen vuotta sitten aloin höpisemään tästä. Se oli ensin ihan että nou nou, mutta luki sitten pari matkakertomusta tuon reitin varrelta ja innostui kovasti! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:32

    Kiitos paljon blogivinkistä, näitä lueskellaan mielellään! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:33

    No nyt! Tai siis ens loppukesästä mut nyt se on varmaa 😀 Kiva kun oot taas mukana <3

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:33

    Ihana kuulla, jeeeee! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:34

    Hei äläpäs nyt, samaa ikäluokkaahan tässä ollaan ja sinne me vaan painutaan puuduttamaan takapuoliamme ja testaamaan hermojamme 😉

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:35

    Kiva kuulla Kea! 🙂 Ja ihan varmasti sun megakielitaidolla pärjäis tuolla, sähän oppisit varmaan siinä matkan aikana puhumaan myös sujuvaa mongoliaa ja kiinaa! 😀

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:36

    Hauskaa, että tuut Teea messiin fiilisteleen! Jeij! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:37

    Loistavuutta, kiitos Helena! 🙂 ja kivalta muuten näyttää sun uudistuneessa blogissas! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:39

    Eiköhän tässä reissussa tule tosiaan riittämään sitä kaivattua haastetta, uusia upeita kokemuksia ja näkemyksiä! Kiva kuulla että oot mukana 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 10:39

    Niin mäkin ennustan… iiks, jännittää jo nyt! 😀 Ihana kun oot mukana <3

  • Reply panunmatkat.com January 29, 2015 at 10:58

    Kokemuksesta: Jekaterinburg on hyvä stoppi. Sieltä pääsee myös Euroopan ja Aasian väliselle rajalle, jonka voi ylittää jalan: http://panunmatkat.com/2013/07/11/venaja-euroopan-aasian-raja/ En paahtaisi missään nimessä suoraan Irkutskiin. Se on yleinen "virhe" T-S:n taitettaessa.

  • Reply Satu January 29, 2015 at 11:53

    No wowwow! Meitsi on messissä!:) 'Aeroflopilla' 😉 lennettiin Moskovan kautta Armeniaan, ja hyvin meni eikä moitittavaa!:)

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 12:06

    Kiitos Panu kokemuksen jakamisesta ja mielipiteestä! Moni tuntuu tekevän noin, että paahtaa suoraan Irkutskiin. Halvemmaksihan se niin tulee, mutta en osaa oikein hahmottaa, että minkälainen säästö siitä tulee kahdelle hengelle vrt. siihen mitä Jekaterinburgissa olisi sitten nähtävää vastineena rahalle. 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 12:06

    Aeroflop, nyt kyllä putosin ihan totaalisesti :DD Mutta kiva kyllä kuulla ettei ollut siis floppi lempinimestään huolimatta!

  • Reply Esa Isopahkala January 29, 2015 at 13:26

    Erittäin mielenkiintoista, tulen seuraamaan matkaanne. Itsellänikin on haavelistalla Trans-Siperia junamatka, mutta toistaiseksi on muut matkasuunnitelmat menneet edelle. Minulla on tästä myös hullu idea -versio eli voisin ajaa autolla Vladivostokiin ja takaisin, eihän se ole kuin 10 000 km per suunta. Tiet on kuulemma nykyään niin hyvät ettei nelivetoa tarvita.

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 13:37

    Kiva kuulla Esa! Mä olenkin joskus törmännyt jossain tuohon sun ideaan. Se ois kyllä mieletön veto, ei varmasti ole kovin moni muu kokeillut vastaavaa! Vaatii vaan aika hyvät istumalihakset – ja aikaa 🙂

  • Reply Tiina January 29, 2015 at 15:38

    Mä haistan täällä seikkailun ainekset 😀 Kelpaisi kyllä mullekin moinen!

  • Reply Laura January 29, 2015 at 17:52

    OIJJOIJJ nyt oon kyllä kateellinen! Mun bucket-listillä Transsiperia mittelöi ykkössijasta Väli-Amerikan kanssa ja ai että… Mongolia ois ihana kokea, ajan kanssa ja hitaasti. Itse jos tulevaisuudessa reissun tekisin, jatkaisin Pekingistä Tiibetiin ja sieltä hankkiutuisin Silkkitietä ja -stan-maiden kautta takaisin 🙂 Tätä tuun kyllä seuraamaan, aivan mahtava juttu!

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 18:25

    Hyvin nuuhkittu! 😉

  • Reply Pirkko / Meriharakka January 29, 2015 at 20:04

    Varmaan tulossa hieno reissu – joka tullee myös sisältämään haasteita ja epämukavuutta, mutta nehän sitten ajan mittaan unohtuvat 🙂 – Kyrilliset kirjaimet kannattaa varmaan opetella – mekin teimme sitä hiukan ennen Itä-Euroopan reissuja ja aika nopeasti alkoi huomata, että venäjän kielessä on aika paljon ihan ymmärrettäviä lainasanoja vaikkei itse kieltä opiskelisikaan!

  • Reply Otto Lilja January 29, 2015 at 21:07

    Mä en tiedä, että mitä mun kännykkä näppäimistöineen vammailee joten sulla on monta kommenttia jonossa meitsiltä niin älä ihmettele.

    Anyway. Ensikkän oh ja wow. Kyseinen reitti on ollut meilläkin suunitteilla ja haaveissa jo pitkään. Viimevuonna Aasian rundia suunitellessa tä oli vaihtoehto number 2 ja ehdottomasti jossain kohtaan tä on toteutettava. Vastaavaa kiehtovuuspommia on vaikeampi enää ettiä kun nämä maat sisältöineen! Mukulana oon paljonkin reissanut Venäjällä junalla ja niin on nostalgiset muistot aivokopassa, että kiehtoo ja vetää puoleensa vaan kokoajan enemmän ja enemmän. 😀

    Kauko Venäjän lisäks etenkin toi Mongolia kiinnostaa ihan sikana! Ootan ja luen mielelläni sun tulevia juttuja tästä reissusta. Jee. 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 21:34

    Ei kuulosta laisinkaan huonommalta tuo sunkaan suunnitelma! Tiibet ois kyllä myös hyvin kiehtova kohde 🙂 Mutta tosi mahtavaa kuulla, että reissujutut tuolla Trans-Siperialta herättää kiinnostusta, lisää intoa myös niiden perinpohjaiseen raportoimiseen! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 21:38

    Olet varmasti oikeassa! Ja hauskaa tässä on se, että me lähdetään ihan tietoisesti myös hakemaan niitä tilanteita, joissa joutuu vähän haastamaan itseään. Menneellä 9kk:n reissullamme kielimuuri tuli alas heti Japanin jälkeen ja sen jälkeen kaikki oli jotenkin niin helppoa, että jäätiin kaipaamaan oikein kunnon seikkailua. kielitaidottomana Venäjälle lähteminen kuulosti hyvältä idealta, ja olihan tämä reitti ollut meikäläisellä haaveissa jo vuosia! Mies onneksi muistaa edelleen kyrilliset aakkoset ja joitain sanontojakin, kun on asunut lapsena pari vuotta Moskovassa, mutta yritän kyllä itsekin oppia vähintään kirjaimet – uskon että siitä on paljon apua! 🙂

  • Reply Laura R January 29, 2015 at 21:43

    Ei tullut kuin yksi kommentti, no worries! 😀 Tää on kyllä monelle huikee haavereissu ja oon ihan superinnoissani, että mun lukijoista löytyy ennemminkin just teitä "wow tää on niin siisti juttu" kuin niitä "en kyllä ikimaailmassa lähtis" -tyyppejä! Huippua, että sulle on myös jäänyt Venäjän lapsuusmuistoista ennemminkin tuollainen fiilis, että kiehtoo lähteä takaisin, kuin jotain päinvastausta! Uskon, että ootte sellaisia seikkailijoita, että toteutatte tän piankin, jos vaan niin päätätte! 🙂 Ja täältä pesee sit ens syksynä vielä vähän lisää Trans-Siperia -kuumetta kasvattavaa matskua 😉

  • Reply intiaani January 31, 2015 at 16:13

    Jee, huippureissu tulossa! Olen tehnyt reissun muutama vuosi sitten (apua jo 7?!) toiseen suuntaan, eli Hong Kong – Helsinki. Pysähdyimme Irkutsk-Moskova -välillä myös Yekaterinburgissa ja vaikka ensivaikutelma oli vähän nihkeä, niin loppujen lopuksi kaupungista jäi oikein hyvä fiilis. Mongolia oli tietysti se kaikkein upein kohde ja siihen kannattaa varata aikaa, eikä käydä vain siinä Ulan Batorin vieressä olevassa Tereljissä. Hienoa lääniä ja vaihtuvia maisemia nimittäin riittää! Hong Kongin ja Pekingin välillä pysähdyimme Yangshuossa ja Longshengin riisiterasseilla. Oli nekin aivan mielettömiä paikkoja molemmat 🙂 Kivaa suunnittelua!

  • Reply Laura R January 31, 2015 at 20:12

    Hei mahtavaa, kiitos paljon kommentista ja vinkeistä! 🙂 Sulta löytyy varmaan blogistakin juttuja tuolta? Täytyypä rientää penkomaan!

    Mongolian osuutta odotankin tosi paljon. Toivottavasti saadaan järjestettyä aikaa mieluummin lähemmäs neljä kuin kolme viikkoa, jotta ehditään nähdä kunnolla maata! Me todennäköisesti lennetään Pekingistä Honkkariin juurikin tuon aikakysymyksen takia, joten riisiterassit jäänee väliin, harmi kyllä.

  • Reply intiaani January 31, 2015 at 21:47

    Olin ne jo ajat sitten arkistoinut, mutta laitoin nyt näkyviin, eli löytyvät touko- ja kesäkuulta 2008. Varoituksen sanana, ovat aikamoista tajunnanvirtaa, hätäisesti jostain nettikahviloista kirjoiteltuna, eivätkä todellakaan vastaa minkäänlaisia nykyaikaisen matkabloggaamisen standardeja tai sisällä juuri minkäänlaista käytännön informaatiota. Mutta ehkä saatan vielä muistaa, jos jostain haluat tarkemmin tietää 🙂

    Mekin taisimme lopulta käyttää reissuun 3,5 viikkoa, Kiina söi siitä muistaakseni ainakin 1,5 viikkoa, ehkä lähemmäs kaksi, mutta oli kyllä sen arvoista. Typistettiin sitten Venäjästä ja esim. tuo Olkhon Island jäi väliin, vaikka tosi paljon olisimmekin sen halunneet nähdä. Samoin Pietari, mutta vaihdoimme lennosta suunnitelmia ja kävimme Viipurin kautta eräässä Karjalan aivan pienen pienessä kylässä. Pietariinhan kyllä pääsee muutenkin helposti. Mongoliassa käytimme Golden Gobi -nimisen firman palveluita. Olivat silloin aika aloittelijoita, mutta olimme tosi tosi tyytyväisiä kaikkiin retkijärjestelyihin jne. Toki nämä vinkit ovat vähän vanhentuneita, kun reissu tosiaan tehtiin vuonna 2008. Olin siitä itsekin pitkään haaveillut ja itse asiassa, vaikka ennen tuota 7 kk häämatkaa tuo on varmaankin ollut elämäni hienoin reissu, oli tietyllä tavalla myös vähän antikliimaksi, kuinka helppoa kaikki oli. Jotenkin tuolla Trans-Siperialla (tai tässä tapauksessa Trans-Mongolialla) on vähän sellainen hc maine, ja siitä varmaan johtuvat myös nämä monen kaikkea muuta kuin myönteiset reaktiot tällaiseen reissuhaaveeseen. Mutta kaikki olikin yllättävän helppoa, ainoa säätö tuli toisinaan kielimuurin vuoksi, ja lopuksi koko reittihän kulkee Suomea etelämpänä 😀 (vaikka ovathan ne talvet siellä aivan totaalisen jäätäviä, se on se mannerilmasto). Ja siis ihan ehdottomasti suosittelen jakamaan tuon Moskova-Irkutsk -välin vaikka sillä Yekaterinburgilla tai jollain muulla, sillä joka tapauksessa silläkin tavoin tulee todella pitkiä pätkiä junassa. Meillä taisi olla pisin muistaakseni 48 h ja kyllähän siinä meinasi aika hulluksi tulla. En mitenkään ymmärrä ihmisiä, jotka vetävät sen Moskova-Peking -välin putkeen…

  • Reply Laura R February 1, 2015 at 08:46

    Waude, mikä vinkkitulva, kiitos älyttömän paljon! Mä kävinkin eilen illalla jo klikkailemassa niitä sun vanhoja arkistoja, mut eihän niitä postauksia tosiaan silloin vielä näkynyt siellä 🙂 Käynkin nyt heti lukemassa ne, jos haluut arkistoida ne uudestaan!

    Kiva kuulla, että teidän reissun pituus on ollut suurin piirtein sama mitä meilläkin tulee olemaan. Me mennään suoraan Moskovaan ja skipataan Pietari tällä kertaa (vaikka mä en ole siellä käynytkään), koska sinne tosiaan pääsee sitten myöhemminkin suhteellisen helposti. Varmaankin se Yekaterinburg on sit ihan fiksua ottaa tuohon väliin. Kiva kuulla, et reissulla on ollut kumminkin vähän jotain haastetta, kun tosiaan meillekin jäi siltä pitkältä häämatkalta vähän sellanen fiilis, et kaikki hoitu loppujen lopuks hirveen helposti (paitsi auton myynti Ausseissa), eikä päässyt oikein kunnolla haastaan itteensä 😀 Mutta uskon että tuo kielimuuri tuo kyllä uudet haasteet peliin! Ja hirveästihän se riippuu ihmisestä, että mitä kokee haastavana reissaamisena ja mitä ei. Joku vois olla kauhuissaan Siperian junan kolmosluokassa, kun ei pääse suihkuun ja puhtaaseen vessaan, ja jakaa käytännössä nukkumapaikkansa yli 50 muun ihmisen kanssa, vaikka pienet omat loossit onkin. Itse lähinnä odotan sitä innolla 😀

  • Reply intiaani February 1, 2015 at 09:08

    Saa ne siellä olla jonkin aikaa, ei hätää 🙂 Kyllähän sinne Pietariin ehtii, vaikka ei ole edelleenkään tullut käytyä. Itse asiassa tuo pidempi pyrähdys on jäänyt ainoaksi Venäjän visiitikseni so far. Se on kyllä totta, että ihmisestä riippuu tuo haastavuus. Taidan aina jotenkin ennen matkaa ennakko-odottaa paljon haastavampaa reissausta kuin mitä sitten todellisuus oikeasti on. Tosin noita kehitysmaita on tullut koluttua sen verran, että pitäisi ehkä siirtyä todellakin siitä tallatulta polulta pois, että sen kummempia haasteita tulisi vastaan. Jotenkin se puolen Afrikan läpi matkaaminenkin oli loppujen lopuksi helpompaa kuin mitä kuvittelin, vaikka kyllä ainakin sen asteen verran hankalampaa kuin Aasiassa. Kiinassa kielimuuri ei sinänsä haitannut, sillä ihmiset olivat todella avuliaita ja yrittivät aina innolla selvittää, mitä haluat, mutta Venäjällä tätä samaa intoa ei kyllä aina löytynyt, ainakaan juna-asemien tädeiltä. Mutta aina selvittiin! 🙂 Joskus kyllä lähtisin mielelläni uudestaan tuolle junamatkalle, erityisesti se Mongolia kutkuttaa edelleen. Jos ette ole aiemmin käyneet, niin jättäkäähän sinne Hong Kongiin se pari kolme päivää aikaa, se on kaupungeista paras ♥

  • Reply Laura R February 1, 2015 at 09:23

    Se on jännä, miten tuo Honkkari herättää ihmisillä aina niin lämpimiä tunteita! En ole siellä siis ennen käynyt eikä oo Laurikaan, mutta tosi monelta ollaan kuultu et se on huippukiva kaupunki. Mun yks kiinalainen ystäväkin sanoi, et mieluummin viettäis lyhyemmän ajan Pekingissä ja pidemmän Hongkongissa, jos on päivistä pulaa. Näillä näkymin ainakin kolme päivää ollaan varaamassa Honkkarille! 🙂

  • Reply intiaani February 1, 2015 at 09:42

    Todellakin tuo Peking vs. Hong Kong! Olen itse käynyt siellä neljä kertaa, joten miljoonat vinkit löytyy sinnekin 🙂 Edellisestä visiitistä onkin jo vierähtänyt vuosia… pitänee korjata asia pian ♥

  • Reply Laura R February 1, 2015 at 09:45

    Loistavaa! 🙂 Me ollaan varaamassa hotellia sieltä Kowloonin puolelta, läheltä kaikkia markkinapaikkoja ym. Otetaan lahjakortin turvin varmaan vähän joku siistimpi tapaus niin Hongkong saa sit olla se meidän "loppurentoutus" tuolla reissulla 🙂

  • Reply intiaani February 1, 2015 at 10:24

    Jes, Kowloon on paras 🙂 Siellä itsekin kolme neljästä kerrasta yöpynyt ja ihan varmasti jatkossakin.

  • Reply Emmi February 1, 2015 at 19:24

    UUU superjees suunnitelma, superkadegraduilija täällä niin haluisi kanssa. Mun kaverit oli muutama vuosi sitten reissulla, ohessa niiden reissuvideo. Itse oon kerran matkustanut itänaapurissa junalla, silloin pari vuorokautta Ufasta Pietariin ja oli hullun mehukasta. Peseytymisestä ei tietoakaan, mutta vaunun pieni samovaari mahdollisti teevedet ja päiväkirja täyttyi poikkeuksellisen fiksuista ajatuksista. Ehkä pitäis mennä naputtelemaan se gradukin vaan raiteille…
    https://www.youtube.com/watch?v=U5hN-2BgTJ8

  • Reply Laura R February 2, 2015 at 06:49

    Hei, I feel you, terv. toinen graduilija! Mun gradulla on vaan dediksenä jo toukokuu niin uskaltaa suunnitella 😉 Ah mä ootan just tuota et pääsen kirjoittaa sinne reissupäiväkirjaa ja tuijottelee maisemia junan ikkunasta. Tuollaiset mestat on hyviä ajatustyön tekemiseen, vaikka siellä varmasti riittää myös niitä erilaisia sosiaalisia kohtaamisia. Pitääpäs tsekata toi video heti tähän aamun avaukseksi 🙂 Kiitos kommentista ja tsemppiä vääntämiseen! 🙂

  • Reply Anonyymi February 3, 2015 at 08:34

    Mahtavaa!! Teille tulee varmasti huikea ja jännittävä seikkailu!! Oon niiin messissä tän blogin kautta! 🙂

    -E

  • Reply Laura R February 3, 2015 at 13:53

    Ihanaa, ihan huippua kuulla! Kiva kun oot messissä 🙂

  • Reply Heidi February 4, 2015 at 16:15

    Huikeeta! Ehdottomasti messissä! Haaveenani on myös tehdä samantyyppinen reissu jossain vaiheessa 🙂 Ensi kesänä onkin reissusuunnitelmissa California-roadtrip; Los Angeles- Big Sur- San Francisco- Las Vegas. Vegasista sit lennetään vielä New Yorkiin! Kiva on ollut lukea juuri teidän jenkkilä-postauksia..

  • Reply Ulla February 8, 2015 at 21:08

    Onneksi olkoon tästä mahtavasta reissusta, joka teitä odottaa! Huh kuulostaa superille! Junareissut on jotenkin romanttisia =) Se on kyllä aivan ihanaa kun on reissu konkreettisesti tulossa… hmph oispa mullakin! 😀

  • Reply Laura R February 19, 2015 at 08:19

    Aijai kun on kivan kuuloinen reissu suunnitelmissa siellä! Voikun mekin oltais saatu ympättyä omaamme vielä Nykki. Noh, mut joku päivä sitten! 🙂

    Ps. Sori myöhäinen vastaus!

  • Reply Laura R February 19, 2015 at 08:20

    Kiitos Ulla! <3 Nyt on kyllä niin siistejä juttuja jonossa ihan lähitulevaisuudessa että halkean!

  • Reply Anniina February 25, 2015 at 08:50

    Moikka! Viimeisimmän blogipäivityksesi rohkaisemana kirjoitan uudestaan kommenttini, joka ei tullu näkyviin muutaman päivän viiveelläkään. (Syytän osittain kyllä Bloggerin tarjoamaa mahdollisuutta kommata erilaisten tilien kautta, koska tämä ei ikinä ole mulla toiminut, ja ehkäpä se oli nyt syynä siihen, ettei kommentti tullut perille ollenkaan.)

    Törmäsin ihan vasta blogiisi, ja tästä postauksesta tuli siis vaan mieleen, että kun olen maaliskuun lopulla nyt muuttamassa puoleksi vuodeksi Ulaanbaatariin, niin olisi hauska tavata siellä kulkiessanne ohi! Olen Mongoliassa siis syyskuun loppuun asti, ehdittekö ennen sitä paikalle? Varmaan muutaman kuukauden päästä minulla olisi paremmin jo vinkkejä myös muista kivoista paikoista Mongoliassa. Kirjoittelen meidän matkablogia taas siltä reissulta, joten sieltäkin varmaan näkee kyllä, mitä siellä voi touhata. suitsyousherpa.wordpress.com on meidän blogikoti ("meidän", as in mun ja poikakaveri-Villen, joka ei kyllä tällä kerralla ei tule koko ajaksi mukaan).

    Toivotan nyt joka tapauksessa jo mahtavaa junareissua!

    • Reply Laura R. February 25, 2015 at 09:05

      Moikka Anniina! No niin, tästä taas nähtiin, että kannatti muuttaa! Ties kuinka monelta on jäänyt viime aikoina kommentoimatta, kun Blogger on tökkinyt. Kiva, että jaksoit tulla kommentoimaan uudestaan! 🙂

      Me lähdetään liikenteeseen tuonne reissulle elokuun puolessa välissä ja veikkaan, että ollaan elo-syyskuun vaihteen tienoilla Ulaanbaatarissa. Ois aivan supermahtavaa sopia treffit ja saada sulta paikallisopastusta siellä, jee! Täytyypäs heti lisätä tuo sun blogi mun feediin (sekin pitää rakentaa uusiks et pääsen irti kokonaan tuolta Bloggerista :D). Aivan mahtavaa reissua sulle sinne! Mitä menet tekemään?

      • Reply Anniina February 25, 2015 at 22:28

        Jee, kivaa! 🙂 Ja kiitos reissutoivotuksista! Meen sinne tekemään vapaaehtoistyötä, ja aina tästä kertoessani lisään samaan hengenvetoon: "-muttamäsaansiitäharjoittelun!" Meen siis Kepan Etvo-ohjelman kautta mongolialaiseen järjestöön hommiin, kun vaikutti siltä, että kaikki esim. Ulkoministeriön kv-harjoittelut meni joillekin "oikeempaa" alaa opiskeleville. Nyt teen sitten hallinnon hommia ja varmasti paljon muitakin Mongoliassa, sekä keräilen graduaineistoa, inshallah. Vapaa-ajalla tarkoitus on tsempata valokuvaamisen ja retkeilyn osalta. Menomatkalla on yleensä meidän blogi aina herätelty, joten 29.3. varmaan tulee ensimmäinen kirjoitus tällä kertaa 🙂 Pysytään yhteydessä!

        • Reply Laura R. February 26, 2015 at 12:29

          Cool! Todella nasta harjoittelupaikka! Mitä sä opiskelet siis? 🙂

          Toivottavasti ehdit joo retkeillä niin saadaan sulta sit parhaat ensikäden vinkit omille retkille! 🙂 Ja pysytään!

          • Anniina February 26, 2015 at 20:26

            Opiskelen julkisjohtamista Vaasassa, loppusuoralla tosiaan ollaan.

            Hyvä, että tulee nyt vähän tsemppiä tähän blogikirjoitteluun 😀

    Leave a Reply