Mökiltä Lappiin

Kotimaanmatkailu
September 16, 2014
Rehakka

Terkkuja täältä Napapiirin tuntumasta Rovaniemeltä! Tää sankari otti eilen ja läks pariksi päiväksi pohjosemmille leveyspiireille. Se on jännä miten helpoksi matkustaminen on nykyään tehty – onhan se nyt suorastaan  naurettavaa, että kun hyppää Norskin jousille Helsinki-Vantaalla, niin jo reilussa tunnissa renkaat kolahtavat Lapin maaperälle. Aikaisemmassa elämässäni totuin jurruuttelemaan kiskoja pitkin yli puoli vuorokautta tänne porojen temmellyskentille, joten kyllä tuntui hulppealta tuollainen salamannopea lentomatkustaminen! Täällä sitä nyt sitten patsastellaan pari päivää, treffataan ystäviä ja käydään kurkkaamassa, että onko lipastolla a.k.a. yliopistolla kaikki niin  kuin ennenkin.

Viime viikonloppu oli ihana. Vietimme se hyvällä  porukalla mökillä savusaunoen, grillaten ja valkkaria auringossa nautiskellen. Ihan kuin olisi kesä ollut, kun teepaitasilleen tuli hiki, ja saunasta pystyi käydä uimassa ihan kunnon lenkin ilman että tuli edes kylmä! Iltainen auringonlasku oli jälleen aivan omaa luokkaansa, ja aamun sumu se vasta maagista katseltavaa olikin.

mökillä Rehakka Rehakka Rehakka Rehakka Rehakka Rehakka rakkaus

Ei kyllä ole kunnon savusaunan voittanutta! Siellä lauteilla makoillessa ja mustaan kattoon tuijotellessa taas sielu lepäsi ja akut latautui. Nyt olenkin sitten valmiina vastaanottamaan tulevan vuoden suurimman haasteen: opiskelujen loppuun saattamisen. Askarreltavana on “kevyet” 100 noppaa ensi kesään mennessä työn ohella, eli jos täällä blogirintamalla on välillä hippasen hiljaisempaa, niin tiedoksenne, että näppäimistöni nakuttaa blogitekstien sijaan vähän toisentyyppistä sisältöä…

Pakkasin tänne Rolloon mukaan kovalla käytöllä olleet kesäisen ihkut trendifarkut, joissa on reikiä. Arvoin lähtiessäni kotona, että kietaisenko kaulaani ohuemman syyshuivin vai paksumman “talvi”huivin. Ajattelin paksumman olevan vähän liioittelua, joten päädyin ohuempaan.

Ulkona on nyt alle kuusi astetta lämmintä, ihanan sumuista ja raikasta, ja kohta pitäisi lähteä mankeloimaan yliopistolle kylän halki. Kurkkua kaihertaa jo valmiiksi. Oli vissiin neljän vuoden Rollo-tauko omiaan unohduttamaan, miten tänne Lappiin tullessa kannattais varustautua… 🙂

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Hanna September 16, 2014 at 07:52

    Tsemppiä opintoihin! Mäkin valmistuin, joten säkin pystyt siihen! 🙂

  • Reply Laura R September 16, 2014 at 08:18

    KIITOS tsempeistä, niitä todella tarvitaan! 😀

  • Reply Anonyymi September 16, 2014 at 10:29

    Onnea Laura opintoihin! Joskus matka päämäärään on pidempi, mutta matkustaminen kannattattaa aina. -Ä-

  • Reply Sanna I Siveltimellä September 16, 2014 at 13:49

    onpas ihania kesäisiä kuvia vielä sieltä Suomesta 🙂 Tsemppiä opintoihin! You can do it! 😀

  • Reply Merja September 17, 2014 at 04:19

    Ihania kuvia! Niitä katsellessa silmä lepää. Joo ja niin totta, että lentämällä tuo väli Helsingistä pohjoiseen on tooodella lyhyt. Eihän siinä kunnolla ehdi kahvikupillista nauttia 🙂 Me aikaisemmin ajettiin joka talvi tunturi-Lappiin autolla ja se vasta puuduttavaa oli. Sitten kerran satsattiin lentolippuihin (ja jätettiin lapset kotiin) niin johan hurahti matka sukkelasti. Ei paljon "autolla pohjoiseen" ole sen jälkeen houkutellut 🙂 Onnea opintoihin! Kyllä ne opintopisteet sieltä pikkuhiljaa ropisevat 🙂

  • Reply Jenni September 17, 2014 at 20:09

    Työn iloa opintoihin! Mä olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä helpommiksi kurssit jotenkin maagisesti muuttuvat, kun on elämänkokemusta (ja työkokemusta) mitä vasten niiden sisältöä peilata. Harmi, että vastapainoksi opiskelurutiinit on vanhempana ihan mitä sattuu…

  • Reply Laura R September 18, 2014 at 07:20

    Kiitos! Ja joskus kannattaa ottaa kiertotie, jotta saa siitä matkastakin enemmän irti 😉

  • Reply Laura R September 18, 2014 at 07:21

    Kiitos Sanna! 🙂 Yes I can! 😀

  • Reply Laura R September 18, 2014 at 07:24

    Kiitos Merja! Palatessa tilasin kupillisen teeetä, ja hyvä että se ehti jäähtyä juontilämpöiseksi ennen kuin kupit jo kerättiin pois ja alettiin valmistautua laskeutumiseen… 🙂 Ja vertailin juuri junalippujen hintaa joulukuun reissuani varten. Meno-paluu lennot 100€, menopaluu junaliput opiskelija-alennuksella ilman makuupaikkaa 105€. Että tosi vaikee päättää, minkä valitsen… (Harmi vaan kun hiilijalanjälkihän tässä väliaikaisesti kasvaa kun VR pitää niin kalliita hintoja, että opiskelijankin on valittava halvempana vaihtoehtona lentomatkustaminen.)

    Kiitos tsempeistä! Sieltä niitä nyt varmasti alkaa tasaiseen tahtiin sadella 🙂

  • Reply Laura R September 18, 2014 at 07:27

    Kiitos Jenni, samoin! 🙂 Mä olen huomannut ihan saman, ja oon jopa sitä mieltä että tää tauko oli mulle todella hyödyllinen. Saan lopusita opinnoista ja gradustakin niin paljon enemmän irti nyt kuin olisin nelisen vuotta sitten saanut! Kyllä kokemus tuo näkemystä, haha 😉 Sitä paitsi en usko, että oon työmarkkinoita ajatellen yhtään sen heikommassa tilanteessa verrattuna ikäisiini, jos olen "vasta" 29-vuotiaana vastavalmistunut HTM, jolla on kuitenkin jo hyvät verkostot ja alan työkokemusta.

  • Reply Inka September 21, 2014 at 06:55

    Ihania mökkikuvia! Tekispä gutaa päästä vähän mökkeilemään, mutta näiden välimatkojen vuokse meikän seuraava mökkiteissu taitaa olla vasta joulun tienoilla, sitä siis odotellessa. Terkkuja Espanjasta ja tsemppiä opintoihin!!

  • Reply Laura R September 21, 2014 at 19:53

    Mökkeily on parasta maailmassa, voisin muuttaa mökille! <3 Kiitti tsempeistä! 🙂

  • Leave a Reply