Slovenian hengästyttävän upeat järvet

Eurooppa
July 28, 2014

Kaprunin uskomattomien maisemien jälkeen käänsimme ruohonleikkurin keulan jälleen kohti etelää ja Sloveniaa. Alunperin tarkoituksenamme oli ylittää Itavallan vuoret Hochalpenstrassea pitkin, mutta kun reitin tullimaksu oli useita kymmeniä euroja ja allamme yhden litran koneella varustettu jokaisessa ylämäessä nikotteleva kottero, päätettiin jättää kyseinen vuoristotie seuraavaan kertaan. Nella kertoi sen olleen joka euron arvoinen, joten jos huudeille eksytty kurvatkaa ehdottomasti sitä kautta!

Matka Sloveniaan ei vienyt onneksi kuin muutaman tunnin, sillä väsy päivän trekkaamisesta alkoi painaa molempien silmäluomia lurpalleen. Järville saavuttuamme kävimme kysymässä majapaikkaa pariltakin leirintäalueelta, mutta hinnat olivat jokseenkin tyyriit eikä jaksettu auringon jo aikaa sitten laskettua mailleen etsiä edullisempaa, joten päädyimme yöpymään pienessä majatalossa Lake Bohinjin kupeessa. Telttaöiden jälkeen oli aika luksusta pujahtaa puhtaisiin valkoisiin lakanoihin ja nautiskella majatalon runsaasta ampiaisesta aina yhtä ravitsevan kattilapuuron sijaan.

Slovenian huikeista järvistä ehkä tunnetumpi on Lake Bled, joka sijaitsee 55 kilsan päässä pääkaupungista Ljubljanasta. Ajoimme illalla kyseisen mestan läpi vain todetaksemme, että siellä oli meidän makuun ihan liikaa porukkaa. Siitä syystä kaasuttelimme parikymmenen kilometrin päässä olevalle Lake Bohinjille, joka olikin ihan nappivalinta. Lake Bohinj on aika paljon Blediä isompi ja turisteja oli vain kourallinen. Järven kainalossa lepäilevä uinuva kylä oli justiinsa passeli etappi meille erakkoluonteisille suomalaisille. Ja maisemat. Voi jestas! RAKASTAN järviä, joten voinette kuvitella miten tämä lumihuippuisten Juliaanisten Alppien ympäröimä tajuttoman kirkasvetinen järvi sai tämän kainuulaistytön sydämen läpättämään. Ihan ehdottomasti yksi upeimmista paikoista missä olen koskaan ikinä käynyt!

Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-1 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-2 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-3 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-4 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-5 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-6 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-7 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-8 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-9 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-10 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-11

Lähdimme heti aamutuimaan trekkailemaan pitkin rantaa, välillä pysähdellen laiturille vilvoittelemaan helteen paisuttamia koipia (kaikkea se tämä raskaus teettää). Lämpötila oli miellyttävät 25 astetta ja järveltä puhalteli lempeä tuuli, joten olo oli kuin kotimaan kesässä konsanaan. Siellä vallitsi myös sama rennon letkeä ilmapiiri, kuin kotona pohjoisen järvimaisemissa, mutta inisevät itikat puuttuivat.

Muutaman tunnin trekkailun jälkeen päätimme vuokrata pienen puupaatin aavistuksen kämyisen näköisestä kojusta. Jolla näytti siltä, että pysyyköhän se varmasti pinnalla, mutta kyllä se Nanin soutamana oikein näppärästi lipui pitkin peilityyntä järvenpintaa. Oli niin käsittämättömän hyvä ja rento fiilis lillutella järvenselällä, että molempien suupielet taisi hipoa koko session ajan korvia.

Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-13 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-14 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-15 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-16 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-17 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-18 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-19 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-20 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-21 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-22 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-23 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-24 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-25 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-26 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-27

Iltapäivällä päätimme siirtyä ihastelemaan jo aikaisemminkin mainitun viereisen Lake Bledin maisemia. Kurvailimme ruohonleikkurilla järven laitamilla nyppylän päällä sijaitsevalle linnalle, jonne emme kuitenkaan lopulta maksaneet sisäänpääsymaksua piheyspäissämme. Samoilu turistilaumassa ei oikein houkutellut, joten lähdimme kiertelemään linnan laitamia toiveissamme löytää järvimaiseman paljastava spotti. Ja löytyihän se. Linnan viereen oli tallautunut kapea mutkitteleva polku, jota pitkin pääsi näkemään näin hulppeat järvelle levittäytyvät maisemat ja ihan ilmatteeksi. Sopi meille!

Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-28 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-29 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-30 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-31 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-32 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-33 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-34 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-35 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-36 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-37 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-38 Slovenia Bled Bohinj jarvet lakes roadtrip-39

Upea reissu. Pakko myöntää jälleen kerran. Ihan ehdottomasti tulemme palaamaan vielä Lake Bohinjille, sillä mesta jätti molempien mieleen mahtavan fiiliksen. Muutenkin Slovenia on kokemisen arvoinen paikka matkailla, sillä maa on todella pieni ja välimatkat näin ollen lyhyitä, joten ranta-, kaupunki- sekä aktiivisemman retkeilyloman yhdistäminen käy näppärästi. Kerroinkin aiemmin keväällä Slovenialle kuuluvasta kapeasta rannikkokaistaleesta ja siellä sijaitsevasta sympaattisesta venetsiahenkisestä Piranista, jossa vierailimme Lauran kanssa muutama vuosi sitten. Suosittelen!

Oletteko kukaan muuten käynyt Sloveniassa tai onko edes käynyt mielessä lähteä näille huudeille?

Huisia helleviikkoa sinnekin puolille ruutuja!

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply Katja July 28, 2014 at 09:16

    Ei voi muuta sanoa kuin juku mitkä maisemat! Slovenia on ollut mielessä ja nyt se on vielä enemmän! 😀

  • Reply Anni July 28, 2014 at 09:29

    On ollut mielessä, kävin reilillä naapurimaissa mutta Sloveniaan en ehtinyt! Näiden kuvien perusteella nousi kyllä "täällä on käytävä" -listalle 😀 Upeita otoksia!

  • Reply Elina / Narulelu maailmalla July 28, 2014 at 09:42

    Huikeita maisemia! Kiva kun löysitte rauhallisia mestoja. Todellakin on käynyt mielessä lähteä Sloveniaan jo vuosia. Ehkä ensi kesänä, ehkä sitä seuraavana 🙂 Onko noiden järvien veden lämpötila millainen eli uskaltaako siellä alle +25 asteista vettä jäätävänä pitävä dipata edes ukkovarvasta kirkaaseen veteen?

  • Reply Anna July 28, 2014 at 11:23

    WAU millaiset maisemat! Upeita maisemia, upeita kuvia ja ihanaa tunnelmaa <3

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 11:29

    Oi sinne sinne! Suosittelen kyllä ehdottomasti 🙂

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 11:29

    Kiitti! Todellakin kannattaa käydä! Itsekin reilillä kävin tuolla Piranissa ja Ljubljanassa, mutta nämä upeat järvet olivat kokonaan alppeja myöten näkemättä.

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 11:30

    En kyllä osaa sanoa kuinka kylmää se vesi oli, mutta ei nyt mitään älyttömän lämmintä ainakaan 😀 Kyllä siellä paljon porukkaa polskutteli menemään, mutta minä tyydyin huljuttelemaan vain koipia… Nimimerkillä Ei-vesipeto

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 11:30

    Siellä oli kyllä niin huikeata, että huh!

  • Reply Anonyymi July 28, 2014 at 12:04

    Siis Wau! En kyllä ollut suunnitellut matkaa noille suunnille, mutta nämä kuvat nähtyäni alan suunnittelemaan jos vaikka ensi kesänä! 🙂

  • Reply Kaukokaipuun Nella July 28, 2014 at 12:10

    Kauniita kuvia! Ja kovin tuttuja paikkoja. 🙂 Pitää itsekin pian kirjoitella Sloveniasta ja jakaa omat kuvat mestoilta. Bohinjin leirintäalue oli ihana! <3

    Ja Hochalpenstrasse on kyllä upea. Kirjoittelen siitäkin sitten oman postauksensa. 🙂

  • Reply Maarit July 28, 2014 at 12:17

    Sait aikamoisen Slovenia kuumeen aikaiseksi. Mitä luulet, olisiko sellainen paikka johon nuori naisihminen uskaltaisi yksin lähteä seikkailemaan? 🙂

  • Reply Tiina July 28, 2014 at 12:26

    Oi kuinka nättiä! Olen reilannut huudeilla kymmenisen vuotta sitten, joten uusintakierros odottaa 🙂

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 13:40

    Kannattaa mennä! Ihan ehdottomasti yksi mielettömimpiä paikkoja, joissa itse olen käynyt ja kuitenkin niin lähellä eikä ole kallistakaan 🙂

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 13:41

    Joo se leirintäalue oli söppänä! Käytiin siellä sitten päivällä myöhäisellä lounaalla, kun iltahämärissä ei jaksettu sitä enää lähteä etsimään. Ensi kerralla sitten sinne ^_^

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 13:42

    Ihan varmasti uskaltaa lähteä yksin! Ei siellä ollut ollenkaan uhkaava fiilis missään, jos ei hulluja autokaahareita lasketa 😀

  • Reply RIMMA July 28, 2014 at 13:42

    No ei muuta kuin uusintakierrokselle vaan! Varmasti paljon on muuttunut, mutta toisaalta paljon myös pysynyt samana 🙂 Ainakin se Bohinjin chilli meininki!

  • Reply panunmatkat.com July 28, 2014 at 14:35

    Käsittämättömän upeat kyllä nuo maisemat tuolla! Olen kerran käynyt Sloveniassa ja harmittaa, että jäivät silloin Bled ja Bohinj käymättä, vaikka suunnitelmassa oli. Elettiin kevättä ja piti paikallisten kavereiden kanssa mennä tuonne suunnalle vähän patikoimaan, mutta sitten tulikin yllättäen lunta ja homma jäi. Jonakin päivänä päästävä korjaamaan tuo vahinko!

  • Reply Ida July 28, 2014 at 18:25

    Sanattomaksi vetää. Mielettömiä maisemia! 🙂

  • Reply Maarit Johanna July 29, 2014 at 06:20

    Mua melkein itkettää ajatella että kävin Ljubljanassa 2010 ja tuomitsin koko Slovenian vain yhdeksi keskieurooppalaiseksi pikkumaaksi, jonne ei välttämättä tarvitse toista kertaa palata. 18-vuotiaana ei pitäisi koskaan sanoa tuolla tavalla ! Saisikohan noihin maisemiin kesämökkiä ja kanoottia? Aivan huikean hienoja kuvia jälleen kerran ja sopii tuo sinun paita niin hyvin näihin reissukuviin ^^

  • Reply RIMMA July 29, 2014 at 06:39

    No ilman muuta sinne palaat vielä korjaamaan vahingon! Me just fiilisteltiinkin, että ehkä ensi kesänä voisi vuokrata tuolta kaveriporukalla talon ja ottaa mininkin mukaan. Tuolla kun oli sellainen kivan leuto ilmasto kuitenkin, eikä ihan karmaiseva helle niin onnistuisi trekkailu pikkukaveri kantorepussa 🙂 Että tekin sinne vaan perhelomalle!

  • Reply RIMMA July 29, 2014 at 06:40

    Siellä oli niiiiiiin nättiä <3

  • Reply RIMMA July 29, 2014 at 06:41

    Voi sua 😀 Sloveniaan nimenomaan kannattaa palata ja ehkä sen vielä teetkin! Se on kuitenkin niin lähellä. Tuonne kyllä passais kesämökki ku nokka päähän! Ja varmasti sieltä vuokrattavia mökkejä löytyisikin. Kanootteja ainakin näkyi olevan 🙂

  • Reply Camilla July 29, 2014 at 08:21

    Ihan huikeita maisemia. ♥ En ihmettele, että rakastuit paikkaan..

  • Reply RIMMA July 29, 2014 at 09:52

    Järvimaisemat on kyllä niin lähellä sydäntä, että en itsekään ihmettele! 🙂

  • Reply Annu July 30, 2014 at 08:13

    Moi! Aivan ihana blogi sulla ja upeita kuvia! Tykkään itsekkin kuvata, ja noista Slovenian kuvista tuli mieleen, että tiedätkö Kroatiassa semmoisen Plitvicen luonnonpuiston? Kävin siellä pari vuotta sitten ja oli yksi kauneimmista paikoista, missä olen käynyt

  • Reply RIMMA July 30, 2014 at 09:19

    Kiitos Annu! Me itseasiassa käytiin Plitvicessä ja siitäkin on tulossa postaus jossain vaiheessa 🙂 Se oli kyllä upea mesta!

  • Reply MeeriElisa July 30, 2014 at 14:27

    Wautsi mitä maisemia! Ihan sen näköstä / olosta että tuolla on kyllä joskus käytävä itekkin ihailemassa paikan päällä. Kiitti vinkistä, en ois tiennykkään tämmösistä paikoista 🙂

  • Reply Hanna July 30, 2014 at 16:11

    Upeita maisemia, aivan mielettömiä! Lyhyet välimatkat oli varmasti suuri plussa tuolla päin matkustettaessa, kuulostaa hyvältä.

    Ljubljanassa on tullut käytyä reilin yhteydessä, se oli oikein viehättävä pikkuinen pääkaupunki. Mutta pelkän pääkaupungin näkeminen on vain niin murto-osa koko maan tarjonnasta että aina olisi makeeta nähdä useampi paikka joka maassa! 🙂

  • Reply RIMMA July 30, 2014 at 19:37

    Ollos hyvä! ^_^ Ihan mielettömän kiva ja rento paikka! Ja talvella siellä on siis laskettelukeskus, joten hiihtämäänkin pääsee!

  • Reply RIMMA July 30, 2014 at 19:38

    No sepäs se! Itselläkin tullut monet Euroopan pääkaupungit jotenkin koluttua, mutta kun muuallakin maassa sitä nähtävää riittää 🙂 Voin kyllä lämpimästi suositella! Ihana paikka.

  • Reply Pingviinimatkalaiset July 31, 2014 at 21:43

    Slovenia on kyllä niin uskomattoman ihana! Me oltiin ekan kerran muinoin Bledissä kesäkuun puolella, joilloin siellä oli todella vähän ihmisiä. Nyt viime kesänä mentiin heinäkuussa ja ero oli melkoinen! Ei ihme siis jos ei tehnyt mieli siellä leiriytyä. Kantishotellimme on sen verran sivussa järveltä, että oloa ei turistimäärät silloin oikeastaan haitannut. Ensi vuodelle on jo Slovenian reissu hautumassa taas, mutta nyt mennään vähän eri nurkille kuin Blediin 🙂 Pienessä maassa kun on tosiaan niin paljon nähtävää <3 -Milla

  • Reply Jii ja Nti Papu August 1, 2014 at 06:25

    Mekin tykästyimme Sloveniaan! Teimme roadtrippiä (Itävalta-Slovenia-Kroatia) 2012 syksyllä. Olin merkannut tuon Lake Bohinjin, sielläpäin piti olla myös joku maagisen hieno kirkko, mutta aika ei riittänyt sinne. Tällaiset roadtripit ovat kyllä mahtava matkustusmuoto!
    Nti Papu

  • Reply RIMMA August 1, 2014 at 06:57

    Muistelinkin, että suosittelit jotain hotellia näiltä huudeilta, mutta kun ei nettiä ollut niin en sitten sitä alkanut etsiskellä 🙂 Siellä kyllä riittää nähtävää! Mekin ajeltiin takaisin sieltä Mariborin kautta ja sekin seutu vaikutti oikein kivalta!

  • Reply RIMMA August 1, 2014 at 06:58

    Siellä kyllä näkyi pieniä kivikirkkoja joka puolella! Ja oon ihan samaa mieltä. Roadtripit rulettaa ^_^

  • Leave a Reply