Festari-surffi-hippi-kylä Byron Bay

Maailmanympärimatka, Oseania
December 29, 2013

Kirjoituspaikka: Hotelli, Newcastle, Australia

Viikko Byronissa meni ihan hujauksessa. Hyvä kun ehdin rinkasta purkaa kamat tuulettumaan, kun ne piti sulloa jo aavistuksen reissussa rähjääntyneissä minigrip-pusseissa takaisin. Aika meni totaalisesti vain nollatessa päätä ja keskityimme ottamaan pelkästään rentoilun kannalta. Jotenkin Uuden-Seelannin pätkä meni sellaisessa humussa, jossa nähtiin lähes joka päivä jotakin uutta ja ihmeellistä, että oli todellakin antoisaa vain olla ja möllöttää ilman minkään sortin tarvetta nähdä muuta kuin valkoista hiekkarantaa ja sinistä merta. Aika moni muukin oli eksynyt samoille mestoille, mutta kyllä me löysimme veden ääreltä hieman rauhallisempiakin kolkkia meidän ryhmärämälle. Muutenkin koko Byron Bay oli odotetusti ammuttu ihan täyteen ja meininki oli etenkin kylän keskustan tuntumassa enemmänkin kuin festareilla.

malla_2786 malla_2790malla_2788malla_2793

Meidän jouluinen kotimme sijaitsi onneksi hiljaisella paikalla ja oli muutenkin kodikas rantamökki. Kyllä kelpasi ottaa päivänapposet takapihan terassin mukavalla sohvalla tyynyjen seassa tai köllähtää pehmeään petiin yöunille. Hirveästi ei perinteisiä jouluruokia tänä vuonna aattoillan pöydästä löytynyt, mutta tuliaisena ystävien Suomesta tuomat jälkiuunipalat upposivat hetkessä pullaleipää viikkoja syöneisiin reissareihin. Mutta erittäin herkulliset ateriat saimme joka tapauksessa aikaiseksi!

malla_2794 malla_2796 malla_2797 malla_2798 malla_2799 malla_2800

Joulupäivänä Jii pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemaan, miten se surffaus luonnistuu. Itsehän en veteen uskaltautunut kastautumaan kuin kerran, mutta tuo mies osoittautui meikäläiseen verrattuna melkoiseksi vesipedoksi, joka heti ensimmäisellä kerrallaan pääsi surffilaudan kanssa aallon harjalle ja pystyyn! Suosittelen muuten katsomaan vähän tarkempaan nuita herran jokseenkin innostuneita ilmeitä. On meinaan pikkuisen naurettavia.. Lopussa vielä joku vähän enemmän pro, joka oli pakko ikuistaa kun meno oli niin huikean näköistä.

malla_2801malla_2802malla_2803 malla_2804 malla_2805 malla_2806 malla_2807 malla_2808

Byron Bay sijaitsee Australian itäisimmässä kolkassa, joten viimeisenä iltanamme kävimme ihastelemassa siellä nakottavaa majakkaa ja muutenkin mielettömiä maisemia. Tämä olikin sitten ainut kerta, kun saimme itsemme liikkeelle rannan ja mökkimme välimaastosta muualle, kuin korkeintaan ruokaostoksille. Mutta kyllä kannatti. Jotenkin nuo majakat vain kovasti kiehtovat myös tätä tyttöä.

malla_744 malla_2810 malla_2814 malla_2815 malla_2821 malla_2816 malla_2820 malla_2819 malla_2817 malla_2818 malla_2813 malla_2812 malla_2811 Byron Bay

Viime yö vietettiin pienen sekaannuksen johdosta hotellin sijasta henkilöautossa, mutta nyt pääsee onneksi sukeltamaan ihaniin puhtaisiin lakanoihin. Huomenna matka jatkuu viimein kohti Sydneyä.

MUTTA MITÄ TEILLE KUULUU?

Todella noloa, että en ole ehtinyt oikeasti lukea kenenkään blogeja viime viikkoina, mutta jospas te ymmärrätte. Muutenkin olisi ihana kuulla miten ystävillä ja muilla läheisillä elämä pyyhkii, että mailiakin saa paiskata tänne tulemaan! Lukisin niitä oikein mielelläni.

Mukavaa sunnuntaita! Pus!

EN // Spending Christmass in Byron Bay and my husband went to surfing first time ever!

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply katin December 29, 2013 at 10:28

    En voi sanoa muutakuin i h a n a a. Missä päin ajattelitte viettää uuden vuoden?

  • Reply Tiina December 29, 2013 at 10:28

    Kivan näköistä meininkiä 🙂 Ja aika pro-surffailut J:llä jos eka kertaa oli laudan päällä! Me ollaan vaan kokeiltu bodyboardingia, eli sellaisia puolimittaisia lautoja, jonka päällä mennään mahalteen, eikä sekään mennyt ihan nappiin 😉

  • Reply Kukkaisunelmia December 29, 2013 at 10:53

    Kyllä näitä kuvia katsellessa herää kaikokaipuu ja himo päästä upeille hiekkarannoille loikoilemaan! 🙂

  • Reply Pieni Lintu December 29, 2013 at 10:56

    Vau mitkä maisemat ja upeat surffikuvat – menee ihan täydestä mulle kun en ole itse koskaan kokeillut. 😀

  • Reply JÅNNA ! December 29, 2013 at 12:12

    Nää sun kuvat on vaan niiiin ihania ♥ Aina ootan oikeen innolla että koska sieltä tulee taas jotain aivan uskomattoman kauniita kuvia ,aivan upeista maisemista =)! Peukut teidän reissulle! Koska tuutte muuten takas =)? Ja mitä suunnitelmia vielä jatkolomalle ?=)

  • Reply AnuElina December 29, 2013 at 12:20

    Näyttääpä todella hyvältä! Tuolla biitsillä minäkin pötköttelen kahden viikon päästä (reissuun jo viikon kuluttua!). 🙂 Kiva kuulla ennakkoon millaista on mullekin luvassa.

  • Reply Hanna December 29, 2013 at 12:23

    Byron Bay on ihana paikka! Päällimmäisenä siellä ollessani viitisen vuotta sitten jäi mieleen juurikin se rento ja kiireetön meininki. Varmasti sopivan leppoisa paikka teillekin lepäillä ja viettää joulu Uuden-Seelannin autoilun jälkeen 🙂 Pitäkää kivaa Sydneyssä, siellä on paljon nähtävää!

  • Reply Kea December 29, 2013 at 12:56

    Upeita maisemia ja majakkakuvat tottakai mun suosikkeja! 🙂

  • Reply Nella / Kaukokaipuu December 29, 2013 at 13:31

    Huikeita kuvia ja huikea majakka!

    Nuo maailmojen reunapaikat ovat kyllä aina jotenkin todella hiljaiseksi vetäviä.. Huh! Ja hei, et sä käytä siellä aikaa blogien lukemiseen vaan nautit täysillä reissusta! (:

  • Reply Jenni / Juhlahuuma December 29, 2013 at 16:19

    Niin huikeita kyllä nää teidän kuvat – AINA!! ♥ Ja niin makeet nuo surffikuvatkin, varmasti niin hieno kokemus!! Voin vaan kuvitella kuinka omakin mies ois aivan täpinöissään! 🙂 Ihanaa vuoden vaihdetta teille!! 🙂

  • Reply Laapa December 29, 2013 at 16:28

    Hieno suoritus J:lta!! Minä olen testaillut surffausta myöskin kerran elämässäni, enkä kyllä millään hiffannut miten sen päälle pitäisi pystyä nousemaan oikein seisomaankin 😀 miehellä luonnollisesti taisi onnistua paremmin. Tosi hienoja surffikuvia muutenkin, taitava kuvaaja olet!

  • Reply Ruusunen December 29, 2013 at 19:40

    Todella upeat maisemat! Ja niin ihania nämä matkapostaukset. 🙂

  • Reply Katinka December 29, 2013 at 20:20

    Jälleen oli ilo katsella todella ihania kuvia! Ihan kuin olisin ollut nojatuoli matkalla. Terveisiä vaan täältä leudosta ja lumettomasta suomesta =D.

  • Reply Anni December 29, 2013 at 20:22

    Byron Bay on aivan ihana! Me käytiin majakalla auringonnousun aikaan, sekin oli tosi upeaa 🙂 Nuo surffikuvat ovat muuten tosi hienoja, ja nostan hattua kun pysyy pystyssäkin 😀

  • Reply Kaisa J December 29, 2013 at 21:37

    Aaah… no kyllähän sitä voisi ihan hyvin kerran elämässään tuollaisenkin joulun viettää 🙂 Nyt kun ei voi edes vetää mitään "täälläpäsonluntajapakkastajatodellinentalvenihmemaa" -korttia hihasta…

  • Reply Ronja December 31, 2013 at 02:07

    Huomasin nyt tulla seuraamaan teidän reissua, ja huomasin, että olitte jo käyneet meidän kotikulmilla San Diegossa. Ihan mielettömän hienoja kuvia koko reissulta! Pitää nostaa hattua tuolle surffauskokemukselle! Itse en ole vielä parin täällä asutun vuoden jälkeen uskaltautunut kokeilemaan (meri on täällä aina niin kylmää), mutta tarkoitus olisi… Veikkaan, että siitä ei yhtä hienoja kuvia tule ;).

  • Reply Elina January 1, 2014 at 18:26

    Ihania kuvia!! Kääk mikä matkakuume iski ;D

    Hyvää Uutta Vuotta sinne maailman toiselle puolen 🙂

  • Reply imlacking January 1, 2014 at 22:06

    Ihanaa uutta vuotta 🙂

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:20

    Sydneyssa oltiin (: Nyt matka jatkuu taas! Hiphei!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:22

    Meilla olis ollut niita lautoja kans, mutta mina en edes uskaltanut kuvitella menevani aallokkoon, joten pointsit sulle 🙂

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:22

    Voi uskon!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:23

    No hyva 😀

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:24

    Etka! Voi ihana kuulla. Kiitos (: Tullaan takas joskus helmikuun puolenvalin paikkeilla! Nyt nokka kohti Kaakkois-Aasia ja sielta ainakin Pohjois-Thaimaa, Myanmar ja Hong Kong.

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:24

    Oi huikeeta! Ehka siella ei sitten enaa ole niin tungosta (: MAHTAVAA REISSUA!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:25

    Se oli just sellainen letkea mesta (: Kiitos, pidettiin! Toivottavasti siellakin oli huikea uusi vuosi!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:25

    Miten ma en yllattynyt ^_^

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:25

    Kiitti <3

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:25

    Kiitos Jenni! Ja sinne myos (:

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:26

    😀 Joo ei se taida olla kovin helppoa hommaa! Kiitos Laapa!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:26

    Kiitos (: SIella oli kylla nattia!

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:26

    Haha, kiitti ja terkut takas 😀

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:27

    Voi varppina oli upea auringon noustessa! Sita nousua me katseltiin ihan eri mestoilla, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:27

    😀 😀 😀

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:28

    Voi kiitos! Siella me tosiaan jo pyorahdettiinkin (: Hihi, surffaus naytti kylla melkoisen haastavalta…

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:28

    Kiitos kovasti! Ja sinne myos mita parhainta uutta vuotta (:

  • Reply RIMMA January 1, 2014 at 23:28

    Kiitos ja sinne myos (:

  • Reply Kiia Turunen January 2, 2014 at 13:58

    Siis voi ei miten upeita kuvia! Matkakuume kasvaa kasvamistaan… Olen ollut tosi hiljainen nyt kommentoimaan tänne, on vaan ollut kiireitä mutta yritän taas koota aktiivisuuttani! 🙂

  • Reply intiaani January 3, 2014 at 14:51

    Voi että tää teidän reissu näyttää niin mainiolta! Ihanaa 🙂 Tänne kuuluu varsin hyvää, juuri aamulla toimitin takaisin lentokentälle meidän nurkissa viikon pyörineet hollantilaiset kaverit, joihin omalla reissulla tutustuimme. Turistioppaan titteli on siis ainakin viime viikon ollut osuva. Lunta jo kaipailemme, mutta muuten täällä on oikein muksaa! Tsemppiä Thaimaahan, on sekin vaan niin ihana paikka ♥

  • Reply RIMMA April 15, 2014 at 07:33

    Oi ja minä olen ihan missannut tämän kommentin! Ei ole ollut tarkoitus (: Toivottavasti kevään myötä kiireet on helpottuneet!

  • Reply RIMMA April 15, 2014 at 07:34

    Kiitos ihana! (:

  • Reply Pieta August 29, 2015 at 21:21

    Hei.onko käytössäsi oleva sigma 19mm f/2.8 sama kuin tämä Rajalassa myytävä sigma 19mm/2.8 EX DN (NEX)? Onko tuo hyvä linssi maisemakuvaukseen? Olen myös miettinyt zuiko 17mm 1.8 mutta se on jo hinnaltaan niin paljon kalliimpi :/

    • Reply Rimma August 30, 2015 at 08:52

      Saattaa ollakin! Itse myin oman Sigmani jo 1,5 v sitten, koska siinä oli mielestäni tarkennuksen kanssa ongelmia ja piirto omaan makuun jotenkin pehmyt.. Ihan hyvä hintaansa nähden ja varmasti ajaa asiansa, mutta kyllä suosittelen lämmöllä tuota Zuikon 17mm 1.8. Se on itsellänikin ostoslistalla!

  • Reply Tiia August 30, 2015 at 08:59

    Jos omistaa om de m5 kameran ja käyttää vielä siinä automaattikuvausta (en ole vielä päässyt opettelemaan manuaali käyttöä) niin onko hyötyä objektiiveistä? Tarkoitan että hyötyykö objektiivista jos ei osaa manuaali käyttöä? Toiveissa olisi zuikon 17mm tai 25mm f/1.8,en vaan tiedä kumpi olisi parempi? Osaatko sanoa näiden eroa? Kuvaan yleensä reissussa, eli lähinnä maisemia mutta välillä tietysti myös yksityiskohtia ja ihmisiä.kiitos paljon jo etukäteen 🙂

    • Reply Rimma September 3, 2015 at 05:02

      Nyt ei muuta kuin opettelemaan manuaalia! 🙂 Rohkeasti vain! Äkkiä se tuntuma tulee pienellä harjoituksella. Ilman muuta objektiivista hyöytyy vaikka kuvaisi automaattiasetuksilla, sillä se vaikuttaa minun mielestäni ratkaisevasti kuvan laatuun! Jos maisemakuvaukseen linssiä nimenomaan haluat, niin ehdottomasti valitsisin 17mm, joka on siis polttoväliltään laajempi. Aika huomattavastikin itseasiassa!

  • Reply Tiia August 30, 2015 at 09:13

    Niin ja edelliseen piti lisätä vielä että jos sinulla olisi kamerassa vai mukana tullut kittiobjektiivi ja saisit valita vain yhden objektiivin (kiinteävälisen) niin minkä valitsisit? 🙂

    • Reply Rimma September 3, 2015 at 05:03

      No jos tarkoitus on hankkia reissuun objektiivia, niin itse valitsisin juurikin sen 17mm tohon rinnalle 🙂 Sitten jos haluaisin kuvailla enemmänkin potretteja, niin lähtisin miettimään 45mm:stä.

    Leave a Reply